Pienten puolueiden ehdokkaat muistuttavat enemmän kansaa
Matias Mäki
Julkaistu 13.03.2007 kello: 14:17
Eduskuntavaalien leikkimielisen Naama-vaalikoneesta kehittäjä Intopii Oy kertoo, että ehdokkaiden ja käyttäjien kasvokuvien perusteella Kristillisdemokraatit, Vihreät ja Perussuomalaiset nousisivat vaalien suurimmiksi voittajiksi. Ehdokkaiden naamojen perusteella kolme suurinta puoluetta kärsisivät eniten tappiota.
Naama-vaalikoneen tilaston valossa nykyisen ja yhdennäköisyyden perusteella valitun kansannäköisen eduskunnan välillä olisi useita merkittäviä eroja. Tuleva eduskunta tasaisi puolueiden voimasuhteita. Suurten puolueiden vähiten kansaa muistuttavat ehdokkaat joutuisivat väistymään monien pienten puolueiden kansainomaisempien edustajien tieltä.
Intopiin Naama-vaalikoneella on ollut yhteensä lähes 120 tuhatta käyttäjää. Palvelun sivustolla toteutetun kyselyn mukaan noin neljännes palvelun käyttäjistä aikoo äänestää eduskuntavaaleissa pelkän naamayhteensopivuuden perusteella

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.