raudat?

olen muuten ihan tyytyväinen hampaisiini mutta etuhampaani menvät ristiin ja hiukan päällekkäin...onko kellään ollut samaa vikaa? niin eli jos ne oikoisi niin onnistuiskohan se niill vain yöllä pidettävillä "jutuilla" vai pitäisikö hankkia "ympärivuorokautiset" raudat? kertokaa jos on jonkunnäköstä tietoa...
4462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskinpa kukaan voi täällä arvioida juuri sinun tapaustasi. Käy oikojahammaslääkärillä, hän suunnittelee hoidon.

Jokainen tapaus on erilainen!! Esimerkin vuoksi voin kertoa, että tyttärelläni oli sen verran yläetuhampaat ristissä ja joku hammas vielä sisäänpäin rivistä, että oikominen tuntui tarpeelliselta. Yhteiskunnan varoin sitä ei hoidettu, koska haitta luokiteltiin aika vähäiseksi. Koulun oikojalääkäri kuitenkin suositteli hankkiutumaan omalla kustannuksella oikojalle, hänen mielestään asentovirheet voisivat aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Niin sitten tehtiin, nelonen vedettiin pois ja kiinteät raudat olivat suussa reilut 2 vuotta. Tuloksena on kaunis, tasainen rivi ja hintaa hoidolle tuli yhteensä noin 6000 mk (hoito loppui noin 3 vuotta sitten).

Rautoihin tottuu, ja voit pyytää valkoiset kiinnityspalat, ne eivät pahasti edes erotu. Toisaalta - kyllä vähän ristikkäiset hampaasi voivat olla aivan kauniit ja persoonalliset.

Äänestä

mul oli ennen etualahampaat sillee et 2 hammast oli kahden hampaan takana...eli tavallaan mulla oli siin niinku 2 hammasrivii...ja rautoi pidin 2 vuotta ja nyt on ihan suorat...eipä olis uskonu...tietääkseni "yöraudat" ei auta tollases tapaukses...kyl kannattaa raudat ottaa...ei ne oo ollenkaa pahat...ja jos sul on kerta vaan etuhampaat vaan vinot ni tuskin niit rautoi ees joka hampaasee kiinnitettäis...vaan siihen etee...ja itel mul on kyl vielki raudat,ne on tos etuhampaiden takana...neki olis pitäny jo käydä poistamas mut en oo jaksanu mennä ku eipä niit ees huomaa...: )

Äänestä

Invisalign auttaa

Äänestä

mullakin oiottiin, ja oon tyytyväinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö kirjoitti:

olen muuten ihan tyytyväinen hampaisiini mutta etuhampaani menvät ristiin ja hiukan päällekkäin...onko kellään ollut samaa vikaa? niin eli jos ne oikoisi niin onnistuiskohan se niill vain yöllä pidettävillä "jutuilla" vai pitäisikö hankkia "ympärivuorokautiset" raudat? kertokaa jos on jonkunnäköstä tietoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu