Yrittäminen ennätyksellisen kannattavaa!

Tämän päivän Suomessa yrittäminen ja pääomien sijoittaminen yritystoimintaan on ennätyksellisen kannattavaa. Tämä on fakta, josta on todisteena pörssiyhtiöiden maksamat ennätyksellisen korkeat osingot, samoin on laita keskisuurissa perheyrityksissä.

Jotkut palkkatyöläiset samoissa yrityksissä voivat kokea, että työn tekeminen ei ole enää niin kannattavaa, mutta sehän onkin kolikon kääntöpuoli, nykyinen talouspolitiikka Suomessa ja maailmalla suosii pääomia, yritysten voitoista suurempi osuus maksetaan omistajille ja sijoittajille, jolloin palkkakuluista pitää tinkiä.

Kun on siirrytty avoimempaan maailmantalouteen, myös kilpailu on kiristänyt, jokainen vähänkään talouselämää ymmärtävä käsittää tämän. Se merkitsee sitä, että kokonaisuutena työn ja yrittämisen kannattavuus on aina vain tiukemmassa, tarvitaan suurempaa tehokkuutta ja kovempaa työn tekemistä. Jokainen tervejärkinen käsittää tämän.

Ja kun yritysten omistajat vaativat itselleen yhä parempaa kannattavuutta, tämä yhdessä kiristyvän kilpailun kanssa merkitsee työn tekemisen huonompaa kannattavuutta, muuta keinoa ei ole sille, että kyetään maksamaan omistajille suurempia voittoja kiristyneessä kilpailutilanteessa. Kulut on saatava alemmas. Myös palkkakulut.

Mutta yrittäminen tai ainakin omistaminen on tällä hetkellä ennätyksellisen kannattavaa, tästä on todisteena ennätyssuuret osingot monissa pörssiyhtiöissä ja muissakin keskisuurissa ja suurissa yrityksissä.
4309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

puurot ja vellit puhuessasi yrittämisestä. Vähän sama kuin väittäisit autolla ajamisen olevan erityisen kannattavaa, koska Kimi Räikköselle maksetaan siitä niin mielettömän isoja summia.

Äänestä
  • Formulat ovat kannattavaa bisnestä. Samoin moni muu autoalan yrittäminen. Sillä ei ole todellakaan mitään tekemistä yksityisautoilun kanssa. Pölynimurikauppa voi olla hyvää bisnestä, mutta ei se, kun sinä käytät imuriasi kotona :)

    Jos yrittäminen on tappiollista, ei synny voittoja. Firmat maksavat pääsääntöisesti hyviä osinkoja vain, jos firman voitot ovat hyviä.

    Myös pörssiyritykset ja muut keskisuuret ja suuret yritykset ovat yrittämistä, yritystoimintaa. Jos nämä yritykset tuottavat hyvin voittoa ja maksavat hyvin osinkoja, on tuo yritystoiminta eli yrittäminen kannattavaa.

    Jos jonkun pienyritystoiminta ei ole kannattavaa, se on hänen oma vikansa, ei yhteiskunnan, koska yleisesti ottaen yritykset menestyvät, takoen ennätysvoittoja. Kansainvälinen kilpailu kiristyy ja tuo markkinatilanne suosii suurempia yrityksiä, joilla on paremmat edellytykset kilpailla tuossa tilanteessa. Vika ei ole minkään yksittäisen hallituksen.

    Olet täysin pihalla, kun yrität sulkea yrittämisen ulkopuolelle pörssiyhtiöt tai muut suuret ja keskisuuret yritykset. Myös monet pienet yritykset ovat erittäin kannattavia.

    Äänestä

PK -yritysten investointihalukkuus on myös korkea. Itse toimin pk -yrittäjänä ja minulla on monia alle 40 -vuotiaita yrittäjäystäviä. Tänä päivänä yrittäminen on erittäin kannattava työn tekemisen muoto Suomessa, 90 -luvulla tullut pääomaverotuksen muutos mahdollisti huiman verosuunnittelun, on helppo tienata yrittäjänä esim. 200 tuhatta vuodessa ja maksaa siitä vähemmän veroa kuin moni palkansaaja :) Itse en maksa ansiotuloveroa lainkaan, nostan kaiken osinkoina, minkä mahdollistaa riittävä yrityksen tase.

http://www.ktm.fi/index.phtml?i=2091&s=1878

Äänestä
  • Herra on siunannut veljeä runsaasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

Tämän päivän Suomessa yrittäminen ja pääomien sijoittaminen yritystoimintaan on ennätyksellisen kannattavaa. Tämä on fakta, josta on todisteena pörssiyhtiöiden maksamat ennätyksellisen korkeat osingot, samoin on laita keskisuurissa perheyrityksissä.

Jotkut palkkatyöläiset samoissa yrityksissä voivat kokea, että työn tekeminen ei ole enää niin kannattavaa, mutta sehän onkin kolikon kääntöpuoli, nykyinen talouspolitiikka Suomessa ja maailmalla suosii pääomia, yritysten voitoista suurempi osuus maksetaan omistajille ja sijoittajille, jolloin palkkakuluista pitää tinkiä.

Kun on siirrytty avoimempaan maailmantalouteen, myös kilpailu on kiristänyt, jokainen vähänkään talouselämää ymmärtävä käsittää tämän. Se merkitsee sitä, että kokonaisuutena työn ja yrittämisen kannattavuus on aina vain tiukemmassa, tarvitaan suurempaa tehokkuutta ja kovempaa työn tekemistä. Jokainen tervejärkinen käsittää tämän.

Ja kun yritysten omistajat vaativat itselleen yhä parempaa kannattavuutta, tämä yhdessä kiristyvän kilpailun kanssa merkitsee työn tekemisen huonompaa kannattavuutta, muuta keinoa ei ole sille, että kyetään maksamaan omistajille suurempia voittoja kiristyneessä kilpailutilanteessa. Kulut on saatava alemmas. Myös palkkakulut.

Mutta yrittäminen tai ainakin omistaminen on tällä hetkellä ennätyksellisen kannattavaa, tästä on todisteena ennätyssuuret osingot monissa pörssiyhtiöissä ja muissakin keskisuurissa ja suurissa yrityksissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu