millaista elämä olisi

Minä en ole aina uskonut Jumalaan enkä tuonpuoleiseen. Oli päivänselvää, että oma elämä loppuu kuolemaan, mutta että elämä jatkuu kuitenkin tulevissa sukupolvissa. Silloin minulle oli tavattoman tärkeää se, millaisen maailman jätämme perinnöksi lapsillemme. Arvot, asenteet ja henkinen pääoma olivat ainoat asiat, mitä meistä siirtyi eteenpäin. Luonto, työ, kehitysyhteistyö, sukupolvien välinen vastuu, pasifismi, lasten kasvattaminen, yhteisöllisyys, vastuullisuus jne. olivat tärkeitä asioita. Olin mukana politiikassa ja kansalaistoiminnassa ja olen edelleenkin jonkin verran. Nyt minulla on kuitenkin myös usko Jumalaan mukanani. Jeesus on valtava rikkaus, vaikka toisaalta elämä ilman Jumalaa oli sekin toivon täyteistä. Minä yksinkertaisesti uskoin vähän sinisilmäisestikin hyvään ihmisessä ja luotin, että ihmiskunta kokonaisuudessaan kulkee kohti parempaa vakkakin hitaasti ja haparoiden. Se riitti minulle. Olin kyllä silloinkin ihan onnellinen, mutta silti nyt sanon, että Jeesus on minulle kaikki kaikessa.

Ei se niin kovasti huonoa eikä pahaa elämää ollut. Töissä käytiin silloin niin kuin myöhemminkin, elettiin ja rakastettiinkin. Jälkeenpäin olen kuitenkin huomannut, että suuri tai suurin osa siitä elämästä meni vastausten etsimiseen, epäilemiseen ja sen sellaiseen. Jonkun mielestä siis hukkaan. Aivan ilmeisesti elämä ilman uskoa oli siis sittenkin valmistautumista taivastietä varten.

Hukkaan se ei kuitenkaan varmasti mennyt vaan uskoontulemiseni päivämäärä oli tietenkin merkittynä Jumalan pöytäkalenterissa. Kun oikea hetki tuli, en sen jälkeen enää joutunut epäilemään enkä etsimään vastauksia.