Charmi puhuu!

Daron

Uudella työpaikallani yhteensä neljä naispuolista kolleegaani lähestyi minua, kukin omalla tavallaan (taito siis sekin tunnistaa suomalaisen naisen kiinnostus!). Treffeillä kaytyäni en kuitenkaan syttynyt kenestäkään näistä, mutta ei sillä nyt tässä kohtaa niin merkitystä.
Todennäköinen syy suosiooni oli karisma! Se on sellainen lahja mikä menee niin naisten kuin miestenkin arvoasteikolla reilusti yli moitteettoman ulkonäön. Se huomataan kauempaakin mm. ruumiinkielestä, tavasta miten ympäristö suhtautuu ja myöskin tyylistä. Usein tosin karisma kulkee käsikädessä vähintääkin kohtuullisen ulkonäön kanssa. Tärkein pointti on kuitenkin se että karisma on se joka saa kenen tahansa ihmisen näyttämään hyvältä!

En ole koskaan ollut helppo! En ihmisenä, enkä potentiaalisena treffailukumppanina. Minulla on kärkevät mielipiteet, joilla en edes pyri miellyttämään. Sarkasmi ja pieni, terve provosointi jutuissani antaa keskusetelemisen aiheita ja herättää tunteita. Jos keskustelukumppanin saa edes tuntemaan jotain (silmitöntä vihaa lukuunottamatta), olet jo hyvissä asemissa.
Saat sanoa yllättävän kärkeviäkin asioita kun esität ne hymyilemällä ja ehkä jopa hieman ylimielisellä äänensävyllä. Pieni liiallinen itsevarmuus ja leuhkuus on naista iskettäessä myös hyvästä. Vaikka mies itse menisi tekemään aloitteen, hänen on pysyttävä tilanteen herrana ja saatava nainen tuntemaan itsensä otetuksi, koska tämä karismaattinen ja itsensä kanssa sinut oleva mies tuli lähestymään juuri häntä.
Hyvä ulkonäkö auttaa aivan ensikättelyssä, mutta karisma huomataan viimeistään heti perässä. Tämän huomattuaan tuo ehkä komea, mutta silti eleiltään ja jutuiltaan mitäänsanomaton jätkä unohtuu ja nainen osoittaa kaiken kiinnostuksena tätä karismaattista ja persoonallista miestä kohtaan. Tästä johtuu osittain myös latinalaisista maista ja niiden ympäristöstä tulevien ulkomaalaisten miesten näennäinen suosio suomessa. Heillä kun on keskimääräisesti enemmän karismaa ja tempperamenttia kuin suomalaisella miehellä.
Valitettavasti karisma on lahja, joka yhdellä on ja toisella ei. Esiintymistä voi kyllä harjoitella, mutta siinä on omat vaaransa saada itsensä näyttämään juuri siltä, että olisi rooli päällä. Tätä kannattaa välttää viimeiseen asti!
Karismaa ja esittämistä ei siis pidä sekottaa!
Mainittakoon vielä se, että eivät tietenkään kaikki naiset pidä minusta ja tavoistani. Toiset, yleensä sellaiset joilla itsellään on heikohko itsetunto, mutta pönkittävät sitä ulkonäköön liittyvillä seikoilla, saattavat kokea olonsa uhatuksi seurassani. Ja tietysti sellaiset ruudinkeksijät, joilta kestää 2 tuntia katsoa 60 minuuttia. ;)

6

1478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokatapauksessa

      eiköhän se loppujen lopuksi oma mukava itsensä oleminen voita minkä tahansa roolin tai egon buustauksen.. Ei enää tässä iässä jaksa tuollaista selittelyä. Siitähän sen suoraan näkee, miten ne oikeat ihmissuhteet voi. Ei tarvi mitään charmeja eikä millään vaikutuksen tekemisellä ole mitään arvoa, jos on oikeasti toisten kanssa. Silloinhan sitä vaikutuksen tekemistä vasta tarvitaankin, kun ei ole mitään oikeaa. Kulissit ei silti lämmitä ketään eikä tuo kellekkään toimivaa suhdettta.

      • jokatapauksessa

        toimivan vuorovaikutuksen kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.. Se että hakee ihailua itselleen on aika kaukana vuorovaikuttteisen ihmissuhteen ylläpidosta. Ei auta vaikka lähestyis miljoon ihmistä, jos yhdenkään kanssa ei saa aikaan luottamusta tai suhdetta. Ei siitä mitään jää käteen kuitenkaan lopppujen lopuksi, tulet huomaamaan.


      • Daron
        jokatapauksessa kirjoitti:

        toimivan vuorovaikutuksen kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.. Se että hakee ihailua itselleen on aika kaukana vuorovaikuttteisen ihmissuhteen ylläpidosta. Ei auta vaikka lähestyis miljoon ihmistä, jos yhdenkään kanssa ei saa aikaan luottamusta tai suhdetta. Ei siitä mitään jää käteen kuitenkaan lopppujen lopuksi, tulet huomaamaan.

        Sä taidat olla näitä ruudinkeksijöitä joilta menee se tunti kuuden minsan munan keittämiseen! Kysymys tossa mun jutussa oli naisen iskemisestä (siksi se myös tällä foorumilla on!), eikä suhteen ylläpitämisestä! Juttu keskittyi korostamaan karsiman vaikutusta ensivaikutelman tekemisessä. Tiedätkö kun kukaan ei ole automaattisesti kenenkään kanssa, vaan yleensä jompikumpi osapuolista joutuu ottamaan kontaktin toiseen, ennen kuin he voivat keskittyä yhteisen tulevaisuuden luomiseen.
        Opettele ymmärtämään luettua tekstiä niin nokkelat huomautuksesikin saattavat saada ihmiset ajattelemaan!


    • Voisin itse allekirjottaa osan. Korostettu itsevarmuus tiettyyn rajaan asti yleensä toimii. Ulkonäöllä ei mielestäni ole muuta merkitystä kuin ensimmäiset 2 sekuntia jolloin nainen huomaa. Fiksu keskustelu ja väittely toimivat niinikään. Kuitenkin ei pidä jutella asioista mistä ei ole mitään hajua. Tekee itsestänsä idiootin. Omalla kohdalla turhan aggressivinen kontakti ensitapaamisen jälkeen säikyttää monet pois(vihaan kännyköitä). Mutta jos nainen suostuu toiste tapaamaan, on voitonmaljan aika.

      Suurimpana kysymyksenä kiinnostaa sun ikäs?

      Ite oon vasta 22...

    • m24m

      Tässä puhutaan asioita, mitkä meitillekin on tuttuja juttuja.

      Hyvin kirjoitettua tekstiä.

      Itsekin käytin olematonta karismaani tänään ja sopisin itselleni kahden naisen kanssa treffit viikonlopuksi. Tai no kahville ihan kavereina.

      Se on ainoastaan tervettä, että myöntää vakaalla itsevarmuudella olevansa itseään rakastava/arvostava ja että pystyy myöntämään itselleen tavoitteet täyttääkseen ne.

      Ikävä kyllä kateuden ja huonon itsetunnon vallitsemassa yhteisössä on karisma todella koetuksella. Olet mitä olet - sinulla on oikeus siihen - saat todistella sitä jokaikinen päivä, ja sinun täytyy myös kestää paska kaikilta luusereilta, jotka yrittävät lannistaa sinut heidän tasolleen suohon rämpimään. Vrt. Kaunis on aina tyhmä etc. ruman mielestä, tai siinä on jotain huonoa - se jokin on kaivettava väkisin siitä kauniista, koska kateellinen ihminen haluaa olla itse paras omassa tasossaan, eikä sitä sovi muiden ylittää.

      Niinkuin aloittajalle joku heti napautti. Tämä joku kirjoitti heti otsikkoon: Itserakkaat on ällöttäviä tjtn sellaista. Hänen oli pakko kaivaa(keksiä) tämä asia aloittajan tekstistä. Itse en sitä löytänyt aloittajan tekstistä kuokallakaan. Koska siinä ei ole sitä!
      Eli minua voi sanoa myös itserakkaaksi ja vaikka miksi jos haluaa, mutta se on varmaa ettei se mua liikuta yhtään - terve itsevarmuuteni suojaa kyllä hyttysten pistoilta. ;)

    • sp 86

      niin ei voi saada naista (paitsi todella pienellä todennäköisyydellä). Yleensä se on sidottu ihmisen luonteeseen ja luonne ei yleensä muutu hirveästi elämän aikana. Se myös jakaa ihmisiä aika lailla eri kaveripiireihin, nimim. kokemusta on. Charmittomat ovat yleensä niitä ahkerampia, tai ainakin vähemmän pinnallisia, charmilliset taas eivät yleensä siedä charmittomia ihmisiä lähellään (naiset varsinkaan). Tämän takia kahtiajakoa esiintyy. Ja tämä kahtiajako tapahtuu usein charmillisten toimesta, koska he eivät tahdo ymmärtää charmittomien ajatusmaailmaa ja he toimivat muutenkin impulsiivisesti ihmissuhteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2754
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2007
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1746
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    5. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      46
      1554
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1481
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      79
      1161
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1060
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1029
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      194
      987
    Aihe