aloitin sepramin pitkän tauon jälkeen, lääkärin määräyksellä puoli tabua päivässä, otin siis tänään 9 aikoihin sepram annokseni 2 ritaliinia, 1h päästä tuli huono olo(olin syönyt toki leivän ei tyhjään mahaan), n.13.30 ollessani linja-autossa, iski kylmähiki (siis kunnolla valu) näiden lisäksi alkoi pää sekä kieli puutua ettei selvää suomea pystynyt puhumaan, ja kämmenet alkoivat krampata sekä olivat myös puutuneet, tuntuivat painottomilta, todellaki tuntu siltä et taju lähtee.
Voiko johtua sepramista? ketään kokenut / tietäis että vastaavaa olisi sattunut?, sydämmeenkään ei voi liittyä kun ei kerran puristanut rinnasta. jotenkin loogisimmalta kuulostaa tuo lääke, 4.30h lääkkeen oton jälkeen, vai pitäneekö pelätä pahempaa ? kuten syöpää, kun tuota tupakkaakin polttelen aikas paljon
Voisiko sepram aiheuttaa
3
521
Vastaukset
- tai pari
Tarvittaessa keskustele omalääkärisi kanssa, hänen tulisi tuntea tilanteesi tausta. Ensimmäisenä tulee kuitenkin mieleen, olisiko kyseessä voinut olla hyperventilaatiotyyppinen oirehdinta. Puutuminen, outo olo, tuntu tajunnan menetyksestä voivat viitata tähän. Kohtaukseen liittyvä huoli ja pelko on luonnollista. Joillekin muun muassa SSRI-lääkkeet tekevät hoidon alussa ahdistusta, unettomuutta jne.
Jos nyt maalaisjärjelläsi koet, kerrot hoitavalle lääkärille asiasta tarvittaessa joko kiireellisesti tai esimerkiksi seuraavan vastaanottokäynnin yhteydessä. Lääkäri tarkentaa tilannetta ja sulkee pois elimellisiä syitä, lääkityksen sopivuutta jne.
Hyvää vointia!- kramppii
Kiitos vain :)
en usko että se oli hyperventilaatiotyyppinen (hankala sana :D),
paniikkia ei iskenyt, paitsi siitä et joutuuko joku kantaa mut pihalle bussista :D tosiaan kuten sanoin naama, oikeastaan koko pää oli puutunut täysin, tuntui kihelmöintiä niinkuin jalassa kun se "suree" kielessä sama, eikä pystynyt ääntämään kunnolla. lievä tärinä, kylmä, kauhee hiki, oksetti ja erittäin vahvaa puutumista, kontrolli oli puoliksi hukassa kun kättä liikutin pyyhkiäkseni hikeä tosiaan sormet kramppas suoriksi ja yhteen ( niinku sirottelisit jotain maustetta)
mulla on yks epäilys, yskänlääke jota käytän juuri nyt(pari pv käyttänyt), se on aikas vahvaa ja jonkin verran ephedriiniä joka näkyy esim urheilijoilla douppaus aineena ensi silmäyksellä.(punasen kolmion, reseptilääke, eikä yleinen, mut johtuu siitä että mulla yskät menee pahoiksi jos niitä ei hoideta heti, olen ennenkin yskinyt verta kun putket on niin läpi) ja pirtua toki myöskin siinä on :) lukeepa tuossa tökötissä et voi aiheuttaa hallusinaatioita jne. jospa kokeilen etten ota sitä aamulla. jos säästyisin tuolta, kuulin vanhemmalta taholta että kun oli sairaalassa töissä yskänlääkkeet aiheutti keuhkokuume potilaille kramppeja ku oli muuta punasenkolmion lääkitystä. saa nähdä jos pahaa oloa jatkuu ylihuomenna / tulee uus kohtaus, enkä ole nauttinut mitään kahvia väkevämpää, otan yhteyttä lääkäriin joka on määrännyt lääkkeet jne.
hyviä vointeja sinullekki :) - jotakin...
kramppii kirjoitti:

hyviä vointeja sinullekki :)Efedriini tosiaan voi olla omiaan vapisuttamaan ja tekemään huonoa oloa, jos niikseen on. Toisaalta tähän voi liittyä lisäksi vielä kuvaamasi Sepramin aloitus, joka sekin saattaa tehdä ns. aloitusoireita. Lisäksi sanot käyttäväsi Ritalinia, mainitsitko niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564