1844 täyttyi profetia

ennustettu

lunastyön viimeinen vaihe alkoi taivaallisessa pyhäkössä. Daniel ja Paavali sekä Johannes kertovat tästä ihmeellisestä rakkauden tuomioistuimesta meille Raamatussa. Jokaisen asiat otetaan esille, ketään ei unohdeta. eikö olekin mahtava tietää että meidän asiamiehemme tuomiolla on itse Jeesus. Voimme olla varmoja ettei tule väärää tuomiota kenellekään!

7

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkosyöttöä

      Siellä se TAAS kerran leikkii hiekkalaatikollaan.

    • Suuri pettymys

      Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.

      Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.

      Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, ’peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut’, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus ’suuren Babylonin kukistumisesta’ ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa.

      Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White (1827-1917) omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea ’profetioiden’ ja ’ilmestysten’ kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen ’Seitsemännen päivän adventistit’. Ellen G. Whiten mukaan tämä nimi on ’jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä. Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863.

      Uuras Saarnivaara: Adventismi Raamatun ja historian valossa

      • Uuras Saarnivaaran lähteet ovat faktaa. Tiesitkö, muuten, että Jehovan Todistajain juuret ovat samassa pettymyksessä kuin adventismin. Mutta jo on kirves pantu puun juurelle. On typerää levittää pelonsekaista uskontoa Kristuksen tilalle, sillä tuomio siitä on kova - lopussa.

        Enkelien kautta julistettua sanomaa ei tavitse huomioida. Paavali muistutti, että Mooseksen laki annettiin enkelien välityksellä. Ihmekös sitten, että hän korosti uskovan siirtyneen lain orjuudesta Kristuksen orjuuteen. Lakia tai "kolmen enkelin" viestiä ei ole valalla vahvistettu, mutta Jeesus omalla verellään takaa omat sanansa ja apostoliensa.

        Kun Paavali kieltää tuomitsemisen, koskien sapatinviettopäivän valintaa, hän muistuttaa, että jotkut pitävät kaikkia päiviä yhtä hyvinä. Seitseän päivän kristityt ovat tietysti kaikkein onnellisimpia, saadessaan jatkuvaa pyhäpäivää viettää. Tahdotko olla YHTÄ pyhä joka päivä?

        "Pelkoa ei rakkaudessa ole", sanoo Sana. Laki pelottelee, rakkaus vetää. Seitsemänä päivänä viikossa saamme tehdä mm. niitä tekoja, joita Jeesus teki sapattina. Ennen muuta parantaa ja pelastaa. Uskomme tulee joka päivä levätä Herrassa, eikä ainoastaan viikon 6. pvä eli lauantaina.

      • satuja uskoisi?
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Uuras Saarnivaaran lähteet ovat faktaa. Tiesitkö, muuten, että Jehovan Todistajain juuret ovat samassa pettymyksessä kuin adventismin. Mutta jo on kirves pantu puun juurelle. On typerää levittää pelonsekaista uskontoa Kristuksen tilalle, sillä tuomio siitä on kova - lopussa.

        Enkelien kautta julistettua sanomaa ei tavitse huomioida. Paavali muistutti, että Mooseksen laki annettiin enkelien välityksellä. Ihmekös sitten, että hän korosti uskovan siirtyneen lain orjuudesta Kristuksen orjuuteen. Lakia tai "kolmen enkelin" viestiä ei ole valalla vahvistettu, mutta Jeesus omalla verellään takaa omat sanansa ja apostoliensa.

        Kun Paavali kieltää tuomitsemisen, koskien sapatinviettopäivän valintaa, hän muistuttaa, että jotkut pitävät kaikkia päiviä yhtä hyvinä. Seitseän päivän kristityt ovat tietysti kaikkein onnellisimpia, saadessaan jatkuvaa pyhäpäivää viettää. Tahdotko olla YHTÄ pyhä joka päivä?

        "Pelkoa ei rakkaudessa ole", sanoo Sana. Laki pelottelee, rakkaus vetää. Seitsemänä päivänä viikossa saamme tehdä mm. niitä tekoja, joita Jeesus teki sapattina. Ennen muuta parantaa ja pelastaa. Uskomme tulee joka päivä levätä Herrassa, eikä ainoastaan viikon 6. pvä eli lauantaina.

        Koko luomiskertomus on vanhan pakanallisen tarun muunnelma ja kaikki muutkin ihmisen keksimiä satuja.
        On ihan viisasta lukea vaikka Kalevalaa, sieltäkin löytyy neitseellinen syntymä.

      • satuja uskoisi? kirjoitti:

        Koko luomiskertomus on vanhan pakanallisen tarun muunnelma ja kaikki muutkin ihmisen keksimiä satuja.
        On ihan viisasta lukea vaikka Kalevalaa, sieltäkin löytyy neitseellinen syntymä.

        "Kuka näitä satuja uskoisi?"

        HUMANISMI JA ADVENTISMI KIELTÄVÄT USKON TOTUUDEN

        Ei tarvii uskoo, vaikka historiakin todistaa - arkeologia, arkistot, yms. Ei tarvii uskoo edes syntisyyttään.

        Mutta täytyy uskoa, että katkaisijan kääntäminen vaikuttaa kirkkauden syntymisen. Et vaivaudu kääntämään valokatkaisijaa, ellet sitä usko.

        Totuutta kannattaa etsiä, mutta se ei ole tästä maailmasta.

        Johanneksen evankeliumi:
        6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        12:32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."

        Sapatin rikkomista pelkäävänkin Isä tahtoisi vetää pimeydestä ylös vapauteen Kristuksessa.

        Luukkaan evankeliumi:
        14:5 Ja hän sanoi heille: "Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?"

      • tiedät totuuden?

        Olkaamme varovaisia ja jättäkäämme tuomiohenkisyys ja omahyväinen oikeassa olemisen halu ja älkäämme koettako monopolisoida Jumalaa ja totuutta itsellemme tai omalle uskonsuunnallemme. Pahinta jumalanpilkkaa on yrittää omistaa Jumala ja totuus itselleen ja asettaa itsensä ylpeästi muiden yläpuolelle. Se oli myös Lusiferin eli Saatanan synti, ylpeys oman viisautensa tähden. Ei kukaan voi omia itselleen Jumalaa ja totuutta (Kristusta ja Henkeä) eikä estää Jumalaa toimimasta missä tahansa ja kenen kautta tahansa ilmaistakseen itseään ihmisille. "Älkää kadotustuomiota lausuko niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta" tai kuten uudessa suomennoksessa sanotaan "Älkää julistako ketään syyllisiksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaiksi niin teidätkin vapautetaan" (Luuk.6:37;Matt.7:1-5).

      • tiedät totuuden? kirjoitti:

        Tekopyhää tuo on minun mielestäni, tuo oikeassa olemisen halusta, omahyväisyydestä, yms. varoittaminen - kun on kyse minusta. Minä muka pyrin monopoliin... Tosiasia on, että minä pyrin palauttamaan Uudelle Testamentille monopolin. Tulkintojani ei ole kyetty osoittamaan vääräksi, joten nyt käydään persoonani kimppuun.

        Mitä tulee kadotustuomion lausumiseen, niin adventismihan on jo kauan sitten julistanut kadotustuomion kaikille, jotka eivät yhdy heidän sapattikäsitykseensä. Minä sitävastoin olen korostanut sitä Raamatun totuutta, että muun muassa sapatinvietosta ei saa tuomita kuin vain itsensä.
        Elikkä pitää olla omalta kohdaltaan täysin varma, mutta luottaa siihen, että toisen päivän - tai kaikki päivät - pyhittävä myös vahvana pysyy loppuun asti; Jumalan armosta me itse kukin.

        Sapatin Herran kanssa voi sopia, hänhän sanookin, että "sapatti on ihmistä varten"; yksilöitä.
        Roomalaiskirje:
        14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

        JOB VAELSI ARMON ALLA - JA JUURI SIKSI KOHTASI SYYTÖKSIÄ JA KOETUKSIA - NIIN ANTTIKIN

        JOB on esikuvani tässä kärsimyksen tilanteessa. Ensin otettiin muuta pois, sitten kajottiin jo persoonaani. Sielunhoitajat, esirukoilijat - vain syyttivät Jobia synnistä ja omahyväisyydestä. Mutta niin Job kuin Anttikin pitävät kiinni tästä: yksin armosta.

        Job ei tehnyt virheitä, mutta kovat herjat sai synnillisyydestään. Antti tekee virheitä, se erona Jobiin - mutta syytökset kohdistuvat persoonaan. Kun Job oli virheetön, niin häntä pyrittiinn johdattelemaan virheisiin. Kannattaa lukea moneen kertaan Jobin kirja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      229
      1670
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      881
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      21
      668
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe