Kenen toivoisit voittavan, ikäsi

Itse toivoisin Arin voittavan. Olen 23-vuotias nainen.
Koska hän ei juuri edusta tätä "pissis-sarjaa" että ulkomusikaalisilla avuilla voittoon. Annasta tulee mieleen Musiikki-teeveen lukemattomat ketkuttelijat joilla on kaikilla samanlaiset biisit, ettei toisitaan erota. Ari ei ole komea, ehkä tuleva komea(?), kunhan miehistyy, mutta on 100 % aidompi kuin Anna Abreu. Lisäksi onko tuo Anna ihan suomalainen?
Ari myös jatkoi kisaa vaikka siskonsa kuoli, ihailtavaa sietokykyä.
Kristiinalla on minusta liian hento ääni, ei kolahda hänen tyylinsä, nuorempana olisi voinut kolahtaakin. Vaikka Savon suunnalta onkin...:)
321520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Oho, kuka unohtui....? Kristian olisi toinen voittajasuosikki. Lapin kesän esittämisen takia, ja yleisen musikaalisuuden, lahjoja on.
Aria aion äänestää finaalissa.

Äänestä
  • Lahjakas, monipuolinen, musikaalinen, kokenut, suloinen ja hyväkäytöksinen aikuinen... Ihana lauluääni.

    Ari toiseksi, hänellä upea ääni myös.

    Äänestä

Eli otsikossa ja nimimerkissä oleellinen. Perustelut: Arilla paras ääni näistä neljästä ja muutenkin rento tyyppi ja hyvä esiintymään, ei turhia jännitä ja myös median edessä osaa olla hiljaa eikä kommentoi yksityisasioita. Sopii musiikki-idoliksi, koska on luonnonlahjakkuus ja hyvin persoonallinen lauluääni.

Kristian toivottavasti tulee toiseksi, koska hän on hyvä laulaja myös. Enemmän silti pidän Arin lauluäänestä.

Kristiinan toivon tulevan kolmanneksi, vaikken pidäkään hänen lauluäänestään. Hän on muuten kiltti ja herttainen tyttö, joten toivon hänelle menestystä, koska hän on osoittanut, että oppii nopeasti ja on kehityskelpoinen ja pitää jalat maassa.

Annan epävireisestä laulusta en pidä ja lisäksi hänen täriseminen ja itkeskely ovat rasittavia piirteitä ja epävakauttavat esitystä. Jännittäminen näkyy koko esityksen ajan, ennen ja jälkeen esityksen ja lopulta purkautuu hysteerisenä itkuna. Viime torstai oli jo ihan kamala purkautuminen. Epäonnistumisensa hän vieritti stailaajan piikkiin, vaikkei asialla ollut sen kanssa juuri mitään tekemistä. Vaikka Annaa on pidetty ennakkosuosikkina, olen pettynyt häneen. Jopa varmana putoajana pidetty Kristiina on kehittynyt nopeammin ja kiilannut jo Annan ohi. Kristiina on myös malttanut pitää jalat maassa eikä ole näyttänyt jännittämistään, ei tärise lavalla eikä märise. Ei tärise eikä märise. Nuoreksi tytöksi Kristiina on siis onnistunut paremmin kuin Anna.

Äänestä
  • Arista vielä, että osaa siis olla hiljaa yksityisasioistaan mediassa eikä kommentoi sellaista mitä ei halua julkisuuden riepoteltavaksi,esim. siskonsa kuolema. Hän ei halunnut sitä kommentoida. Toinen puoli Arissa on sitten se että hän rohkeasti uskaltaa sanoa mielipiteitä asioista, joiden takana hän seisoo.

    Kristian on antanut myös ihan hyviä haastatteluja mediassa.

    Äänestä

  • voi olla mahdoton juttu, riippumatta kilpaijoiden hyvyydestä. Kuitenkin aina osa äänestää vastakkaista sukupuolta fanittamissyistä.

    Äänestä

Mä toivoisin, että Anna voittaa.. Hänellä on hyvä, monipuolinen ääni ja hän on aika karismaattinen:) Kristiina on toinen suosikkini, mutta tiedän ettei hän pääse finaaliin.. Kristiina on kaikista aidoin.. Hänellä on ehdottomasti kisan kaunein ääni:)Miehistä en pidä.. Ei vaan iske hevi ja en tykkää heidän äänistään.. Panu oli paras pojista:) Esitti sellaista musiikkia mitä minä kuuntelen ja ehdottomasti paras äänisin miehistä:)

Toivoisin siis todella paljon että Kristiina voittaisi, mutta tiedän että se on mahdotonta joten siksi toivon että Anna voittaa.. Tärkeintä on ettei Ari tai Kristian voita.. Vaikka olen 99% varma että Ari voittaa.. Hänellä on eniten faneja:/

Ja oon tyttö ja 15v.=)

Äänestä
  • Sehän on sinusta itsestä kiinni, että ketä äänestät. Jos haluat Krisiinan voittavan, niin laita ääni Kristiinalle. Itsekin toivon, että Kristiina pärjäisi kisassa. Omat suosikit ovat juuri Ari ja Krisiina, joten toivon hopeasijaa Kristiinalle. Annasta taas en pidä yhtään. Krisiina on aito ja sillä ei ole noussut nesteet päähän.

    Äänestä

35-v. naiselta. Ari on persoonallisin tyyppi näistä (yhdistelmä "hento herkän näköinen kaveri ja raskas musa"), jämäkästi oman musalajinsa takana, vaikka osaa muutakin. Toiset vielä etsii itseään.

Meillä ei lie kovinkaan monta puhtoista artistia, ehkä joku uskovainen vois olla esimerkkinä, mutta luurankonsa heilläkin yleensä on kaapissa. Ei nykynuoriso turmellu, vaikka Idols-voittaja ei ole mamman kultamussukka. Kyllä vanhemmat on jo pilanneet lapsensa, kun ovat unohtaneet kasvattamisen omassa kiireessään.

Äänestä

Oon seittemän vuotta ja Anna on kuin mä

Äänestä

voittaa. Häntä myös olen äänestänyt ja tulen äänestämään. Miksikö? Koska olen kuullut häntä livenä ja silloin kun ääni on kunnossa (paremmalta Arin laulu kuulostaa ei-flunssaisena, totta tosiaan..) Laulutaidolla siis perustelen valintani. Olen 27-vuotias nainen.

Äänestä
  • voittanut esitystä ei koko kisassa ole nähty:)

    Äänestä

Kristian vetoaa eniten!
Muista en liiemmin välitä.
Ari on lahjakas, mutta ääni ei vaan kolahda minuun. Kristianissa on enemmän särmää.

Äänestä
  • Anna on ehkä valovoimaisin näistä, mutta Arilla on ÄÄNI! Ari on huippu, äänen lisäksi asenne ja persoona joka vetoaa muhun, näin siitä jopa unta viimeyönä.

    Äänestä

  • Ehdottomasti eniten idoli-ainesta. En näe 16 vuotiasta mitenkään idolina, sori!

    Äänestä

Kristianin Lapin Kesä aiheutti 'väristyksiä' ja aiheuttaa edelleen, kun sen kuulen.

Kuuntelin juuri Arin Piano Man'in, todella ihana!
Arin ääni on uskomattoman hieno.
Here I go Again -tulkinta vain paranee, kun sitä kuuntelee.

Nainen, 56 v.

Äänestä

kolmesta paras: Kristian kypsään makuun, Ari kasarihevin ystäville ja Anna nuorille. Kristiina on ainoa, jolle en voittoa antaisi... Ei riitä ääni ja vaikuttaa hiirulaiselta.

Ari on ehkä (huom! ehkä) kuitenkin suosikkini, koska pidän kasarihevistä... Sopii ikääni xD, jota on riittävästi yli 30.

Äänestä

Anna on puoliksi portugalilainen. Annan isä on porugalilainen ja äiti suomalainen.
Pidän Annasta eniten koska hän on aito omaitsensä, eikä esitä mitään. Hän olisi hyvä esikuva nuorille. Ei ole juorulehdissä ollut juttuja Annasta.
Annalla on vahva ääni ja on ikäistään kypsemmän oloinen. Eipä tosin 17-vuotias enää mikään pikku tyttö olekaan.

Äänestä
  • Anna on puoliks portugalilainen liittyy mihinkään...Anna on hyvä,mutta ei se että hän on monikulttuurinen tee hänestä ihmeellisempää kuin muutkaan kilpailijat...

    Äänestä

Ari voittoon, tuollaisia ääniä ei ole kuin yksi miljoonasta. On jotenkin aina "läsnä" , kun esiintyy. Suuri pieni Persoona! Tytöt ovat molemmat persoonallisia ja hyviä esiintyjiä. Kristiania en halua jatkoon. Teeskentelevä, epäaito tyyppi. Lehtijutut, joissa "mainostaa" itseään ovat noloja.

Äänestä

Ehdottomasti. Terv. Nainen 29 v

Äänestä

ni että sillee, kyllä Lahesta tulee parhaita.

Äänestä

9 ja mä toivon annan voittavan koska se on niin hyvä laulaa ja se on niin söpö

Äänestä

Ei hirveän tärkeä asia minulle, mutta toivon Arin voittavan, ihan kaikkien sairaalloisten kateellisten ihmisten kiusaksikin. Ja onhan se ihan ylivoimaisesti paras ja kiinnostavin näistä finalisteista.

Äänestä

-------------------

Äänestä
  • ..haluisin, että Anna voittaisi :). Oon 14..

    Äänestä

Olen 44-vuotias nainen ja Ari on ehdottomasti Idols-kisan voittaja. Kristian on seuraavaksi paras. Näin se vaan homma etenee.

Äänestä

Ja ARI voittaa...

Äänestä
  • Nää skabat olis ihan hanurista jos Ari ei olisi mukana! Riittänee perusteluksi..

    Äänestä

Kristian tai Ari...heidän takiaan kilpailua seuraan. Kristinia voisin mennä kattomaan livenä. Aria menisin myös kattomaan jos laulaisi muutakin kuin heviä.

Äänestä

tovon et tulis mejän päiväkotin. se on ainuu joka puhu kun me

Äänestä
  • pelleillä joka paikassa. Menehän keskustelemaan jonkun oikean ihmisen kanssa, ehkä tuo katkeruus helpottaa...

    Äänestä

Aria tietenkin äänestän, ikää minulla 44 v. Ja äitini 71 v. on myös kova Ari-fani. Se on jännä, miten metrossa ja kaupungilla kulkiessa joka paikassa kuulee, miten ihmiset, nuoremmat ja vanhemmat kehuvat Aria. Kenestäkään muusta ehdokkaasta en ole kuullut kaupungilla puhetta.

On se Ari niin symppis ja persoonallinen, alusta saakka olen hänestä ja hänen mahtavasta äänestään tykännyt. Tykkään itsekin raskaammasta musiikista, ollaan siinä 16 v. poikani kanssa samoilla linjoilla. ;-)

Eli ei muuta kuin Aria taas illalla äänestämään! Mahtavat laulut hän on taas valinnut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


...ja perustelut? kirjoitti:

Itse toivoisin Arin voittavan. Olen 23-vuotias nainen.
Koska hän ei juuri edusta tätä "pissis-sarjaa" että ulkomusikaalisilla avuilla voittoon. Annasta tulee mieleen Musiikki-teeveen lukemattomat ketkuttelijat joilla on kaikilla samanlaiset biisit, ettei toisitaan erota. Ari ei ole komea, ehkä tuleva komea(?), kunhan miehistyy, mutta on 100 % aidompi kuin Anna Abreu. Lisäksi onko tuo Anna ihan suomalainen?
Ari myös jatkoi kisaa vaikka siskonsa kuoli, ihailtavaa sietokykyä.
Kristiinalla on minusta liian hento ääni, ei kolahda hänen tyylinsä, nuorempana olisi voinut kolahtaakin. Vaikka Savon suunnalta onkin...:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu