Piereskely ei normaalia

Minä piereskelin noin 20 vuotta joka ikinen päivä. Se oli lähes jatkuvaa. Olin aina luullut, että piereskely kuuluu ihmisen elämään olennaisena osana, koska en muusta osannut kuvitella. Meillä oli kotonakin aina sellaista pieruhuumoria, kun kaikilla oli sama ongelma. Parikymppisenä ongelma kuitenkin paheni. Pierujen pidättely meni lähes mahdottomaksi, mahassa kupli ja möyri kovaäänisesti, mahaan sattui kovasti, tuli yleistä pahoinvointia ja turvotusta. Jouduin todella noloihin tilanteisiin. Sanoin asiasta ohimennen lääkärille, joka passitti heti laktoosirasitukseen. Minulla todettiin erittäin paha laktoosi-intoleranssi. Laktoosi ei imeydy lainkaan, ja laktoosi jää lojumaan suolistoon pitkäksi aikaa. Jätin kaiken laktoosin pois. Luin kaikki ravintoselosteet erittäin tarkasti, enkä syönyt mitään, mistä en ollut varma. Piereskely ym. ongelmat hävisivät noin kuukaudessa. Nyt pari vuotta myöhemmin minulta ei pääse pieruja juuri koskaan. Ihmettelen, miten hullu olin, kun kuvittelin, että piereskely on täysin normaalia. Tässä kuvitelmassa elävät todella monet muutkin, lähinnä tuntemani miehet. Siksi kerroin tämän tarinan.
7898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen allerginen todella pahasti suurimmalle osalle kaikista kasviksista ja vihanneksista. Hedelmistä valtaosa aiheuttaa tukehtumisen.

Sitten jäljelle jäävät ne, mitä voin syödä, ja mistä saan kovat ilmavaivat: sipuli, kaali, porkkana. Joudun syömään näitä päivittäin, koska mistä muualta saan vitamiinit ja kuituja.

Äänestä
  • mullakin on samaa ongelmaa, ainakin sipulista tulee pahoja ilmavaivoja. Lähes kaikkeen kouluruokaan laitetaan sipulia, joten sitä on valitettavasti vaikeaa välttää. Mutta voiko normaalista salaatista(jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti)tosiaan myös tulla samoja vaivoja?? En usko että se maidostakaan johtuu...

    Äänestä

Tämä on ihana kamalaa. En tiedä mikä auttaa.. pierettää aivan jatkuvasti ja ei pysty kohta pidättelemäänkään. en ole mielestäni huomannut sen johtuvan laktoosista vaan sattumanvaraisesti ihan mitä vaan satun syömään..? ainakin minusta tuntuu siltä. Täytyykölähteä arpapelillä kokeilemaan ja poistamaan jotakin ruokavaliosta. voisko se olla joku vilja tms?

Äänestä
  • Syy voi olla vaikka laktoori-intoleranssi, keliakia, allergia tai joku muu syy, esimerkiksi sorbitolia sisältävät makeiset. Sorbitolin ominaisuuksiin kuuluu ilman kerääntyminen suolistoon, siis piereskely.

    Apua saa esimerkiksi lääkäristä ja laboratoriokokeista.

    Äänestä

vaan siirtyy toiseen huoneseen tai ulos jos ei pysty pidättelemään! Ilmavaivojen esittely ei todellakaan kuulu ihmisen elämään.

Äänestä
  • mitähän tuo meinaa ? pieru kuuluu ja haiseekin ihmisen elämään. ongelmat suoliston kanssa ovat sivistyneen ihmisen mielessä tasan samalla viivalla kuin mikä tahansa muu sairaus tai tauti.

    ainoastaan muumimaassa ei oo persereikiä.

    sivistyneen ihmisen ei tarvitse esitellä sivistynyttä.

    Äänestä

  • sentään !! hah hah,sinä se vasta sivistynyt typerys!! et voi väittää et sivistynyttä ihmisitä ei pieretä ja paskata. eikä kai kukaan tässä ole puhunut että tahallaan piereskelee siellä missä on muita ihmisiä. haloooo.. vaan siitä että ilmavaivat ovat suuri ongelma, ja on hankala pidätellä kun ilmaa on vatsa täysi. voi voi sääliksi käy sinua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terve nainen kirjoitti:

Minä piereskelin noin 20 vuotta joka ikinen päivä. Se oli lähes jatkuvaa. Olin aina luullut, että piereskely kuuluu ihmisen elämään olennaisena osana, koska en muusta osannut kuvitella. Meillä oli kotonakin aina sellaista pieruhuumoria, kun kaikilla oli sama ongelma. Parikymppisenä ongelma kuitenkin paheni. Pierujen pidättely meni lähes mahdottomaksi, mahassa kupli ja möyri kovaäänisesti, mahaan sattui kovasti, tuli yleistä pahoinvointia ja turvotusta. Jouduin todella noloihin tilanteisiin. Sanoin asiasta ohimennen lääkärille, joka passitti heti laktoosirasitukseen. Minulla todettiin erittäin paha laktoosi-intoleranssi. Laktoosi ei imeydy lainkaan, ja laktoosi jää lojumaan suolistoon pitkäksi aikaa. Jätin kaiken laktoosin pois. Luin kaikki ravintoselosteet erittäin tarkasti, enkä syönyt mitään, mistä en ollut varma. Piereskely ym. ongelmat hävisivät noin kuukaudessa. Nyt pari vuotta myöhemmin minulta ei pääse pieruja juuri koskaan. Ihmettelen, miten hullu olin, kun kuvittelin, että piereskely on täysin normaalia. Tässä kuvitelmassa elävät todella monet muutkin, lähinnä tuntemani miehet. Siksi kerroin tämän tarinan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu