Parhaat kotimaiset kautta aikojen

Tulipunainen kyyhkynen, Matti Kassila
Varjoja paratiisissa, Aki Kaurismäki
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, Matti Kassila
Käpy selän alla, Mikko Niskanen
Loma, Risto Jarva
Emmauksen tiellä, Markku Pölönen
Kuningasjätkä, Markku Pölönen
Tuntematon sotilas, Edvin Laine
Tie naisen sydämeen, Pekka Parikka
Sissit, Mikko Niskanen

1.Tuntematon sotilas (Mollberg)
2.Saimaa Ilmiö (Kaurismäki)
3.Oho, sanoi Eemeli
4.Täältä tullaan elämä (Suominen)
5.Calamari Union (Kaurismäki)
6.Rentun Ruusu (Koivusalo)
7.Uuno Epsanjassa (Kokkonen)
8.Tuntematon sotilas (Laine)
9.Talvisota (Parikka)
10.V2 – jäätynyt enkeli (Mäkelä)

Joulubileet
Takaisiin ryssiin
Häjyt
Mies vailla menneisyyttä
Paha maa

Joulubileet mahtuis mun kansainvälisellä listallakin

ovat parhaat Suomalaiset.

Varjoja (varjot?) paratiisissa ja valkoinen peura tulevat seuraavina. Mielestäni.

Tässä on mielestäni kymmenen parasta Suomi-filmiä kautta aikojen. Ilmestymisvuosi on nimen jälkeen. Ohjaaja on kirjoitettu sulkuihin.

1. FC Venus/2005 (Joona Tena)
2. Kummelin Jackpot/2006 (Pekka Karjalainen)
3. Saippuaprinssi/2006 (Janne Kuusi)
4. Kalteva torni/2006 (Timo Koivusalo)
5. V2- jäätynyt enkeli/2007 (Aleksi Mäkelä)
6. Duudsonit-elokuva/2006 (Jarno Laasala)
7. Uuno Turhapuro kaksoisagenttina/1987 (Ere Kokkonen)
8. Pekka ja Pätkä pahassa pulassa/1955 (Armand Lohikoski)
9. Uuno Turhapuron aviokriisi/1981 (Ere Kokkonen)
10. Pelikaanimies/2004 (Liisa Helminen).

Yksityisalue (Maunu Kurkvaara)
Ariel (Aki Kaurismäki)
Aika hyvä ihmiseksi (Rauni Mollberg)
Valkoinen peura (Erik Blomberg)
Tuntematon sotilas (Rauni Mollberg)
Jäniksen vuosi (Risto Jarva)
Vihreä leski (Jaakko Pakkasvirta)
Pohjan tähteet (Ere Kokkonen)
Nummisuutarit (Erkki Karu)
Rikollinen nainen (Teuvo Tulio)
Totuus on armoton (Valentin Vaala)
Arvottomat (Mika Kaurismäki)
Tulipää (Pirjo Honkasalo/Pekka Lehto)
Täällä alkaa seikkailu (Jörn Donner)
Kultainen vasikka (Ritva Arvelo)
Kaasua, komisario Palmu (Matti Kassila)
Varjoja paratiisissa (Aki Kaurismäki)
Korkein voitti (Carl von Haartman)
Pelikaanimies (Liisa Helminen)
Pekka ja pätkä ketjukolarissa (Armand Lohikoski)

pohjanmaa
katsastus
kivenpyörittäjän kylä
sutki
simpauttaja
lampaansyöjät

noihin ehdotelmien tasoa myös:

ponteroosa
kaikki Koivusalot
Tonnerit
kuutamosonaatti
Visa Mäkiset
Selinit
Bardyt
Saarelat


meillä on paljon parhaita elokuvia......
vain yleisö ja oscarit puuttuu.

Kaurismäki: kaikki näkemäni on hyviä
Laine ja Molberg: Tuntematon sotilas
Parikka: Talvisota
Kassila: Kaasua komisaario Palmu
Blomberg: Valkoinen peura

Mun top-5 ovat tässä:

Kulkuri ja Joutsen (Koivusalo)
Koirankynnen leikkaaja (Pölönen)
Heinähattu ja Vilttitossu
Rölli ja Metsänhenki (Olli Saarela)
Tup-akka-lakko (spede)

Vaikka miettisi pitkäänkin, kotimaisesta elokuvasta ei nouse mieleen sellaisia joissa jokin elokuvataidetekeleen minimivaatimus kuten suuria kuvioita muodostava tulkinnallinen syvätaso olisi toiminut.

Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä sisältää kivan lähtökohdan, kun yhteiskunnasta eliminoitu(nut) yksilö rakentaa oman yhteisönsä ihan A:sta ja B:sta alkaen, mutta Kaurismäen filmit ovat yleisilmeeltään kopioita klassikkoelokuvista (esim. godard-henki on päällekäyvä) ettei niitä edes voi varauksetta pitää suomalaisina elokuvina.

Suomalainen elokuva on aikojen kuluessa ottanut kirjallisuudesta sisällöllisen materiaalinsa, ja tällöinkin siirto elokuvaksi on ollut jotenkin pikemminkin alkuperäistyötä typistävä eikä (esim. kubrickmaisesti) lisä-arvoa antava. Sillanpää on tyyppiesimerkki: kirjaijalle tyypillinen vitalismi on elokuvaversioissa muutettu perisuomalaiseksi huokuvaksi paatokseksi. Tympeää. Lisä-arfvoa ei synnyt myöskään näissä myöhemmissä tekeleissä, vaan niissäkin näyttää ohjaajan suurin ongelma olleen tapahtumien karsimisessa elokuvalle sopivaan suoraviivaiseen juonenkulkuun.

Oma listani siis: 0. Nolla.

Nämä tulevat ensimmäisinä mieleen.

1. Valkoinen peura. Kaunis ja maaginen elokuva. Taitaapa olla ensimmäinen suomalainen vampyyrielokuva.

2. Komisario Palmut. Viimeisinkin on ok, mutta erityisesti ne kolme Mika Waltarin käsikirjoittamaa elokuvaa on loistavia. Roolitus on kohdallaan. Pidän erityisesti Leo Jokelan esittämästä salaviisaasta etsivä Kokista. Olen toivonut, että joku dekkarikirjailija olisi tarttunut hahmoon ja kirjoittanut joitakin 1950-luvun Helsingin varjopuolta kuvaavia tarinoita. Kokki kuuluu nimen omaan Punavuoren ja Kallion kujille.

3. Yhden yön hinta. Tätä voisi sanoa ensimmäiseksi suomalaiseksi poliisielokuvaksi. Oppi on haettu Amerikasta ja se näkyy. Oikeastaan elokuva on yhtä suurta klisettä. Siihen on kerätty kaikki film noir-kliseet aina femme fatalesta nuoreen poliisiin jonka vaimo on synnytyslaitoksella (arvatkaapa tapettiinko juuri tuo poliisi?). Mutta elokuva on kuvattu komeasti aidoissa maisemissa Helsingin kaduilla ja kujilla. Joel Rinne julmistelee antaumuksella pääroiston roolissa. Tahattoman koomisen elokuvasta tekee sen moralistinen asenne. Helsinki kuvataan lähes Los Angelesin veroiseksi synnin pesäksi.

4. Tuntemattomat sotilaat. Molemmilla on ansionsa vaikka jostain syystä Laineen versio onkin ollut aina se läheisempi.

5. Jäähyväiset presidentille. Ei ehkä mikään suuri mestariteos, mutta lajityypissään oikein toimiva elokuva. Voisi kutsua härmäläiseksi versioksi Shakaalista. Antoi Pentti Kirstilän luomalle Hanhivaaralle ikuisiksi ajoiksi Antti Litjan kasvot.

6. Vares. Kliseistä huolimatta komeasti toteutettu ja kuvattu elokuva. Hyvä roolitus. Huomattavasti mainettaan parempi. Edelmannin hämärän rajoilla liikuskeleva atari-jepari, tuo Härmän Vic Mackey, olisi ansainnut omankin elokuvansa.

7. Klaani-Tarina Sammakoitten suvusta. Mainio tarina rosvosuvusta, joka aihetaa harmaita hiuksia poliisipäällikölle.

8. Kummeli: Kultakuume. Hulvaton road-movie Blues brothersin henkeen. Lieneekö ihan sattumaa, että kaikki autot, joilla Jönssi ja Dille kumppaneineen leffassa kruisaavat ovat Dodgeja...

9. Raid. Tv-sarjaa jatkava elokuva. Yllättävästi sukua John Fordin westerneille, etenkin Rio Bravolle, vaikka itse Raidin hahmo onkin karannut pikemminkin spagettiwesternistä. Sundmanissa ja Dudessa varsinkin on jotain samaa.

10. Rosso. Hieno roadmovie, jonka musiikkiesitys Syrjän ja Väänäsen duettona on mainio. Tosin epäilen suuresti, että sisilialaissyntyinen ei julistaisi olevansa italialainen edes laulussa...

Erinomainen Tapio Suomisen leffa muistaakseni vuodelta 1980 unohtuu aina mainita, vaikka erinomainen onkin.

eivät ole järjestyksessä..

* nousukausi
* lomalla
* pekko -elokuvat
* uuno turhapuro -elokuvat
* kummeli kultakuume
* kummeli jackpot
* eila
* pitkä kuuma kesä
* badding
* lakeuden kutsu
* kukkia ja sidontaa

varmasti olisi enemmänkin, mutta en nyt pysty muistamaan kaikkia kotimaisia suosikkejani :)

Vanhoista kaurismäki tekee hyvää omaa juttuaan ja sitten nykyään on joitakin lahjakkaita käsikirjoittajia&elokuvaohjaajia (myös sellaisia jotka ei saa isompaa suosiota mutta he ansaitsisivat paljon enempi huomiota).

Parhaat leffat on usein niitä hieman aliarvostettuja joita ei välttämättä aina isot massat katso. Semmoset leffat joissa on eri kerrostasoja, kuten hyvä kantaaottava tarina, juonenkäänteitä ja vahavaa näyttelijöiden työtä sekä elokuvaohjaajan hyvä panos. Näiden summa. Myös monitulkintaiset leffat on paljon mieleeni. Monitulkintaiseksi jos osaa tehdä leffan niin se on kadehdittavan hyvä taito.