Olin kahden lapsen äiti, viime kesänän jälkeen enää yhden lapsen äiti.
Mietin olenko yli 40senä liian vanha äidiksi.
Ei uusi lapsi ketään korvaa, mutta ehkä se tuo syyn elää hiukan iloitenkin.Pieni lapsihan vaatii huomiota.
Ainoa lapseni muuttaa kohta pois kotoa ja tuntuu ettei tätä yksinäisyyttä enää kestä.
Tottakai ainut lapsenikin on jo nyt tuonnut paljon minulle, ainakin syyn elää.Tuntuu vaan niin vajaalta tämä ns.perhe.
Vanhemiten huomaan miettiväni asioita hieman eri tavalla kunb aikoinan kun esikoiseni sain.Onneksi.Jos kaikki lapset saisi alkuunsa niin vakavan ja harkitusti kun minä nyt asioita mietin, väkiluku romahtaisi.
Onko täällä vanhempia äitejä jotka on kokenut samantapaisen menetyksen kuin minä?
Toisaalta mietin sitäkin, onko lapsi ja tulevat vaihdevuodet paras mahdollinen yhdistelmä..
Kaikkea sitä tuleekin pohdittua.
Mietin olenko yli 40senä liian vanha äidiksi.
Ei uusi lapsi ketään korvaa, mutta ehkä se tuo syyn elää hiukan iloitenkin.Pieni lapsihan vaatii huomiota.
Ainoa lapseni muuttaa kohta pois kotoa ja tuntuu ettei tätä yksinäisyyttä enää kestä.
Tottakai ainut lapsenikin on jo nyt tuonnut paljon minulle, ainakin syyn elää.Tuntuu vaan niin vajaalta tämä ns.perhe.
Vanhemiten huomaan miettiväni asioita hieman eri tavalla kunb aikoinan kun esikoiseni sain.Onneksi.Jos kaikki lapset saisi alkuunsa niin vakavan ja harkitusti kun minä nyt asioita mietin, väkiluku romahtaisi.
Onko täällä vanhempia äitejä jotka on kokenut samantapaisen menetyksen kuin minä?
Toisaalta mietin sitäkin, onko lapsi ja tulevat vaihdevuodet paras mahdollinen yhdistelmä..
Kaikkea sitä tuleekin pohdittua.
Vastaukset 14
Vanhimmat
On hirvittävä isku menettää oma lapsi,sellaista ei soisi kenellekkään,Et ole liian vanha,monet saavat ensimmäisen lapsensa vasta nelikymppisenä,Minäkin olin nuorimman lapsen raskauden aikana 43 v,Hyvin meni raskaus,ja synnytys,2 lastani on jo aikuista,Kyllä niin paljon tuo riemua lapsi tullessaan,Voimia sinulle,
Sain itse iltatähden, jo lähellä aikuisuutta olevien muiden lasteni lisäksi.Omassa menetyksessäni hän, nyt 2 v on elämässäni ilo ja valo ja syy nousta elämään aamuisin. Kaikki yksinäisyys poistui, on juttukaveri joka päivä ja tulee suht säännöllisesti syötyä ja ulkoiltuakin.Menetystä lapsi ei poista mutta antaa syyn elää ja jopa nauttia siitä.Tietysti 40v ja risat jaksamisessa on rajansa mutta auttavia käsiäkin on isommista.Saa sentään joskus vähän nukkuakin.Olemme lähteneet ihmisten ilmoille, kun on niin lukemattomia paikkoja missä lapsen kanssa voi käydä.Kotona suru musertaa minut ja siksi yritän olla mahdollisimman paljon muualla, kuitenkin niin, että lapset tai perhe eivät kärsi.
En muistanut kuinka pieni lapsi antaa vastarakkautta takaisin, tässäkin nyt istuu sylissäni ja rakentelee dubloilla.Kyllä kannatti!
Minäkin olin vielä viime kesäkuussa kahden elossa olevan lapsen äiti, kohta 42v. Kesäkuun jälkeen elää tytär vielä, poikani, esikoiseni, ei.
Mielessäni kävi myös iltatähtien tekeminen, olisin tehnyt niitä kaksi, jotta olisi seuraakin toisilleen. Mutta en uskalla. En todellakaan uskalla. Mistä minä tiedän, jos sama hirveys on taas joskus edessä; lapseni tekee itsemurhan. Tyttäreni vuoksi jaksan nousta aamuisin ylös, kuin myös siksi, että 100% varmuudella poikani ei tehnyt itsemurhaa tarkoituksenaan aiheuttaa meille, perheelleen, mitään pahaa tekemällä noin, vaan hänen elämänsä "vain meni näin".
Tyttöystävä jätti, poikani joi päänsä täyteen, promilleja niin paljon veressä, että liekö edes raukka tajunnut mitä tekee..? Asiantuntijat sanovat, että ei ole tajunnut...välillä en tiedä uskoako heitäkään vai ei. Mutta näin vain kävi. Ja tämän kanssa on elettävä. Jaksamista kaikille.
MINÄ MENETIN AINOAN POIKANI 1,5 VUOTTA SITTEN HIRVEÄ SURU SOKISSA VARMAAN TEHTIIN UUSI LAPSI ALULLE JA SITTEN SE SAATIIN MIKÄ ON TAIVAN LAHJA MUTTA RASKASTA ON VAUVA ON 7KK JA IVAN IHANA SYY NOUSTA YLÖS JA ON PAKKO HOITAA OLEN 44 AJATELLA SAATIIN TERVE LAPSI ON PALJON PELKOJA.OLLAAN SAATU PALJON AMATTI APUA.OMAISET JA YSTÄVÄT JÄTTI IDETTITEETTI JA KOKO ELÄMÄ MENEE UUSIKSI
Sinulle! Tämä pienokainen on sinulle elämän lahja. Saat voimia ylhäältä edesmenneeltä lapselta ja Luojalta. Ole onnellinen ja jaksa pikkuisen kanssa. Onnea, menestystä ja Jumalan siunausta koko Teidän perheelle.
Kiitos sanoistasi ne lohduttivat
Ajattelen myös että lapsi on lahja ei kannata suunnitella niin paljon asiat mutkistuvat jos ajattelee järjellä ja pelkää kannattaa vain heittäytyä saamaan lahjan ja se kannattaa meilläkään ei olisi muuten mitään olisin lähtenyt ainoan poikani perään häntä sinne hoitamaan olenhan minä äiti mutta nyt olen täällä koska minulla on täällä tehtävä mutta toinen poikani odottaa siellä minua puolet minusta lähti hänen mukaansa hän oli kaikkeni ja minulle niin rakas että meinaan hajota mieheni on 50 ja meinaa ostaa 50 vuotis lahjaksi syöttötuolin.Niin elämä heittelee ei kannata suunnitella mekin odotettiin jo lapsen lapsia mutta toisin kävi nyt eletään vain hetki kerrallaan kiitos viellä sanoistasi itku tuli taas.
Minusta on myös hyvin voimakkaasti toinen puoli siellä poikani matkassa. Toinen elää tätä maallista elämää.
Olen kuin kahdessa eri paikassa yhtäaikaa...
Elämä muuttui, ja minä sen mukana, ei oikein tiedä miten elää tätä elämää nyt, "puolinaisena".
Päivä ja hetki kerrallaan. En suunnittele mitään. Otan vastaan sen mitä tulee. Yritetään jaksaa.
Kyllä minä ja me yhdessä mieheni kanssa ainakin jaksetaan hoitaa vielä yksi lapsi, jos vielä sellasen saamme. Minä ensi vuonna 40, mieheni nyt 47 ja olemme menettäneet esikoisemme, jäljelle jäi yksi lapsi, mutta haluaisimme niin kovasti hälle kaveria ja toivottavasti näin käy. Kyllä välillä tuntuu että olemme jo niin vanhoja että jaksammeko, mutta kyllä jaksetaan.
Tänä päivänä ei oikeasti 40-vuotias ensisynnyttäjäkään ole niin kovin erikoilaatuista. Niin että tsemppiä vaan!
En itsekään ajattele, että tuleva vauva olisi kuolleen korvike, ei ikinä, koska kukaan ei voi tulla hänen tilalleen...
paras syy lapsen tekemiseen on ainakin minulla itselleni se , etten halua jättää nyt ainutta lastani yksin aikanaan kun minusta ja miehestäni aika jättää.
En tosin edes tiedä onnistuuko raskaus koska laitoin muutamia vuosia sitten nipsut.,.
en tullut aikaisemminkaan helpolla raskaaksi.
Toisdaalta olenmyös mukavuudenhaluinen , voin torkahtaa koska vaan, mennä ja tulla miten vaan.Lapsi sitoo myös.Mietin myös kuinka pitkään mahdan elää.Onko reilua kuolla kun lapsi on vasta 15-20???Sisarella ja uudella lapsellahan ois huomattava ikäerokin..
Mutta tässä kun on niin kovia kokenut ymmärtää ensimmäisen kerran mitä tarkoittaa toisen tuki..
Kun me kuollaan aikanaan hänellä on edes joku joka ymmärtää hänen surua täysin, vaikka onkin ikäeroa..joku kenen kanssa jakaa kaiken..yhteinen historia ..
en tiedä..
tietenkin myös työt minulla ja tulot romahtaa..
Nyt olis mahdollisuus kouluttautua jne..
sekavaa on..todella sekavaa..
ei tässä vaan oile aikaa kauan miettiä..mutta mitään hätiköityä en tee..sitä miettii tekeekö omna lapsi koskaan niitä lapsia..mitä jollei tee..
nooh..pakko vaan lukea ja miettiä kunnes teen päätökseni..lapset oli elämänsisältöni.
On niin pelottavaa elää yhden kortin varassa tavallaan..toisaalta mietin sitäkin, jaksanko elää jos lapselleni sattuu jotain..silloin on vauva joka estää minua kuolemasta..en vielä voi rakstaa lasta joka ei ole olemassa..ei ole edes pilke silmäkulmassa..
tällaist jahkaamista elämäni on ollut siitä saakka kun menetin esikoiseni..onneksi on edes muutama hyvä ystävä joka jaksaa kuunnella minua, minä kun puhun vaan lapsestani jonka menetin..se vaan on niin kova ja käsittämätön asia..
halaan teitä kaikkia jotka olette vastanneet ja olleet rehellisiä..sitä juuri kaipaan.Kiitos..
mieti muita keinoja kuin lapsen hankkimista... Oletko varma, että jo olemassa olevalle lapsellesi paljon nuorempi sisarus olisi ainoa keino selviytyä surusta jälkeesi? Eikö kannattaisi ennemmin hakea selviytymisvoimaa jo olemassa olevista asioista, vahvasta persoonasta, ystävistä, ympärillä olevista asioista? Jos päätät hankkia lapsen, onnea sinulle ja hänelle, jos et, voimia ja onnea!
Siittä vaan! Kersaa kehiin, jos siltä tuntuu eli on edes jonkin asteen "vauvakuume"!
Eihän 40 ole ikä eikä mikään! (Kummallista aivopesua harrastetaan täällä Suomessa...)
Itse olen kohta 35, enkä ole vielä edes synnyttänyt, mutta "kaikkien kauhuksi" aion vielä synnyttää vieläpä ihan terveen lapsen!
kuin omasta aikomuksestasi, saatko terveen lapsen vai et... Toki sitä sinulle toivon, mutta jos ihmiset tietäisivät, kuinka suuri ihme oikeastaan terve lapsi on, he odottelisivat nöyrästi ja olisivat kiitollisia terveestä lapsesta! Terv. kahden sairaan äiti (toinen jo kuollut, lisäksi kolme tervettä ja yksi adoptoitu lapsi)
et ole vanha. Luonto on tarkoittanut, että niin kauan kuin voi tulla raskaaksi, voi olla äiti/isä. Olen kuullut myös, että näin keski-ikäisenä koettu lapsen saaminen pitää nuorekkaana ja energisenä. Olen itse jo keski-ikäinen, äitini&isäni saivat esikoisen=veljeni 35-vuotiaana, minut 38 v., nuoremman veljeni 40 v,. ja vielä nuorimmaisen siskon 43 vuotiaana. Se oli ihan luonnollista..Ja eletty on vaan eteenpäin.
mitä sana vertaistuki oikeasti tarkoittaa.Joten kiitos kaikille tuestanne.Jokainen mielipide on yhtä tärkeä.
Olen toki molemmat synnyttämäni lapsetkin tehnyt harkitusti.Mutta en ehkä pohtinut asioita näin monelta kantilta.
Tottahan toki päätös on lopulta minun ja jos päätyisi siihen että yrittää myös luojan , jos asian näin voi sanoa.Iso operaatio siis.
Asiat olisi helppoa jos elämä aina olisi niin että kaikella on tarkoitus.Sitä vaan yrittäis ja jollei onnistu asia olis pihvi siinä kohtaa, jos taas onnistuisi asiat oli tarkoitettu niin.
Aika on nyt kortilla, mutta en anna sen haitata, koska päätös oon niin suuri.Ainakin tänään olen kallistunut sen puoleen etten tee lasta, koska asia ei ole ihan kypsä päässäni vielä.
En tuomitse vanhempia äitejä tai isiä ollenkaan, tuskin olen edes asiaa ennen oman lapseni menetystä edes ajatellut.
Ehkä sitä vaan on sisäisesti ajatellut että elämä olis mennyt toisin.Lapsenlapsiahan minä odotin 5 vuoden sisällä.
Olen julman realistisen rehellinen itselleni.
Olen kai myös tavallaan asenoitunut suht helppoon elämään.Päässyt irti asioista mitä' lapsi tarvitsee.Ei ole kuskjaamista enää, ei muistamista , ei järjestelemistä siinä määrin kun silloin kun lapset olivat pienempiä.Silloin odotti vaan tätä päivää kun on aikaa tehdä mitä haluaa.
Nyt on se päivä.Mutta tosin ilman yhtä, ja se muutti kaiken luonnollisesti.
Vaikka en nyt koe olevani niin masentunut etten pysty ajattelemaan järkevästi.Haluan kuitenkin olla 100% varma että olen surrut lapseni kuoleman ensin tavallaan siihen johonkin epämääräiseen pisteeseen mitä en ehkä ymmärrä vielä missä se piste on.Mutta kun tulee olo että elämän todellakin on jatkuttava ja siitä voi jopa iloita.Kun se päivä koitytaa että ehkä mielelläni lähden juhliin tai vastaavaa.
En ole koskaan viihtynyt ravintoloissa , olen enmmän kotihiiri.Perhe on ollut minulle kaikki kaikessa, joten siltä osin asia olis ok.
44-45 ja äidiksi..55 ja 10 vuoden ikäinen lapsi..65 lapsi vasta aikuinen..valehtelen jollen tunnusta etteikö nämä asiat mietityttää minua.
Toisaalta olisi elämää, iloa ja sisältöä.Ei todellakaan ehdi miettimään omaa vanhenemistakaan :)
Pääasia juuri nyt on kuitenkin ainut lapeeni eikä minun ilkoni ja elämänsisältöni.Mutta myös tämä asia tuli ajankohtaiseksi juuri hänen takia.
Ja kai sisraukset aina on sisarukset ikäerosta huolimatta.Ja ehkä yhteenkuuluvuden tunne ja käytännän jutut on erillaiset, mutta on kai kuitenkin olemassa.
Oli ihanaa lukea niin positiivisia ajatuksianne ja kertomuksianne.Pitkästä aikaa hieman iloa minunkin elämään, se saa minut uskomaan ettei tämä maailma niin paha olekkaan vaikka se välillä siltä on tuntunutkin.