aamureeni

jos vetää treenin aamulla niin miten tähän vois parhaiten valmistautua niin ettei puhti ole ihan pois jos ei ehdi vetämään sapuskaa?
8608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei muuten.kroppa on aina vahvimmillaan silloin,kun sitä on tiettyy aikaan totutettu treenaamaan.jos muutat yhtäkkiä sydeemiä,niin varmasti kroppa ei ole samalla tavalla hereillä kuin normaalisti,vaikka se ei painoissa välttämättä niin näkyisikää,joskus enemmän fiilispuolta...tuntuu ettei kulje millään ja nälässä ei koskaan kannata treenata oli se yö tai päivä.puraisen nyt ainakin sen verran leivän kulmaa,ettei nälkä ainakaan pilaa treenejä.

Äänestä

ja aamutreenin jälkeen.

Äänestä

Itselläni on toiminut aikanaan hyvin aamutreenit. Herättyäni en syönyt mitään, mutta kylläkin join kaksi lasillista vettä. Kroppa tarvitsee nestettä yön jälkeen varsinkin jos aiot treenata. Treeni on aamutuimaan syytä pitää lyhyenä. Monesti puolen tunnin mittainen treeni on tarpeeksi herättääkseen lihakset kasvuun. Toki tällöin kysymyksessä on jaettu ohjelma. Treenin jälkeen sitten välittömästi ruokaa naamariin. Pidä huoli, että saat riittävästi energiaa ja proteiineja.proteiinia olisi hyvä saada vähintään 30grammaa, mutta tässäkään asiassa ei kannata liioitella.

Äänestä

Oiskohan aamureenit omiaan kun haluaa varsinkin sitä läskiä pois?

Äänestä
  • se, että rasva palaisi paremmin aamulla, on pelkkä myytti

    Äänestä

  • Täysin tyhjin vatsoin lähtiessä on veren sokeri alhaalla ja elimistön on "pakko" avata "rasvaventtiiliä".

    Äänestä

  • sokeri kirjoitti:

    Täysin tyhjin vatsoin lähtiessä on veren sokeri alhaalla ja elimistön on "pakko" avata "rasvaventtiiliä".

    elimistö saa varaenergiaa maksasta tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • väärin meni kirjoitti:

    elimistö saa varaenergiaa maksasta tässä tapauksessa.

    millon se rasva palaa? Nälkäkuoleman partaallako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten valmistautua kirjoitti:

jos vetää treenin aamulla niin miten tähän vois parhaiten valmistautua niin ettei puhti ole ihan pois jos ei ehdi vetämään sapuskaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu