Olen siis ihastumassa itseäni 13- vuotta nuorempaan mieheen. Emme ole tavanneet, vaan olleet muutamia kertoja yhteydessä netin välityksellä.
Tämä ihminen vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, ajatusmaailmamme tuntuvat olevan samalla tasolla. Hän vaikuttaa kypsemmältä kuin mitä numerot sanovat.
Tiedän hänen olevan ujo ja arkakin. Joten kuinka voisin lähestyä häntä siihen tyyliin, että antaisin edes pientä vinkkiä kiinnostuksestani.
hän on älykäs ja fiksu, jo opiskelupaikka kertonee sen.
Eniten pelkään mokaavani itseni!
Asiallisia vastauksia toivoo
Kevättä mielessä :)
Nainen vanhempi
13
3578
Vastaukset
- Joopitus
Kuinkakohan vanhasta miehestä sitten olisi kyse? Kuulostaisi siltä, että hän vielä opiskelee, ilmeisesti vieläpä jossain arvostetussakin oppilaitoksessa.
Mutta itse asiaan. Jos ette ole tavanneet, niin minusta tapaaminen olisi asia numero yksi. Ei sen tarvitse olla muuta kuin ystävällismielinen kohtaaminen, mutta etköhän ainakin huomanne, jos häneltä ei minkäänlaista kiinnosta edes lyötyisi. En ainakaan itse pelkän netin välityksellä annetuista kiinnostuksen osoituksista kauheasti lämpeäisi.
Toinen seikka on sitten se asiansa esittäminen. Ujoa ei ehkä kannata ihan nurkkaan ajaa, mutta hyvä olisi kuitenkin saada asiansa esitetyksi. Eli kohtuullisen suoraa lähestymistapaa suosittelisin. Sinun on kuitenkin otettava ohjat. Kannattaa myös pitää mielessä, että tosi elämässä ujo henkilö voi vaikuttaa hyvinkin erilaiselta nettipersoonaan nähden. En tarkoita, etteikö hän voisi yhä olla sama fiksu itsensä, mutta asia tuskin tulee esiin ihan samalla tavalla.
Jos kyseisen henkilön kiinnostus ei ole vielä selvillä, niin kannattanee myös miettiä omaa elämän tilannetta. Jos mies on hyvinkin nuori, voivat lapset olla kauhistus. Toisaalta, vaikka fiksu hän olisikin, niin uskoisin elämäntyylin olevan asteen erilaista teillä kahdella. Opiskeluaika tuppaa varsinkin olemaan suhteellisen hektistä. Tietääkös mies muuten sinun ikäsi?Kyllä hän tietää ikäni.
Sekä myös sen, että minulla on lapsi, joka ei enää ole kovin pikkuinen.
Mene ja tiedä mitä teen tässä tilanteessa. Toisaalta haluaisin koettaa tikulla jäätä, mutta toisaalta koko ajatus tuntuu kovin absurdilta.- Joopitus
KM-L kirjoitti:
Kyllä hän tietää ikäni.
Sekä myös sen, että minulla on lapsi, joka ei enää ole kovin pikkuinen.
Mene ja tiedä mitä teen tässä tilanteessa. Toisaalta haluaisin koettaa tikulla jäätä, mutta toisaalta koko ajatus tuntuu kovin absurdilta.Ei elämän aina niin järkevää tarvitse ollakaan. Parempi katsoa kuin katua, tai miten tahansa asian haluaakaan ilmaista. Muuten lienee mukavampi, jos on varma, ettei kaduta.
Joopitus kirjoitti:
Ei elämän aina niin järkevää tarvitse ollakaan. Parempi katsoa kuin katua, tai miten tahansa asian haluaakaan ilmaista. Muuten lienee mukavampi, jos on varma, ettei kaduta.
sehän on jo selviö, ettei tämä ihminen mun rahojen perään ole. on sen verran syvällisempi mieleltään, eikä mikään matealiristi. Muut asiat painaa hänellä vaakalaudalla.
Joten aion ottaa puoli vihjailevan asenteen, saa nähdä yuleeko vastakaikua.
Ilmoittelenpa sitten myöhemmin kuin kävi vai kävikö kuinkaan.
Kliseistä, muta totta: kerran täällä vain eletään, joten miksi jädä tuleen makaamaan?!
Vielä kerran kiitos tuesta :)- Joopitus
KM-L kirjoitti:
sehän on jo selviö, ettei tämä ihminen mun rahojen perään ole. on sen verran syvällisempi mieleltään, eikä mikään matealiristi. Muut asiat painaa hänellä vaakalaudalla.
Joten aion ottaa puoli vihjailevan asenteen, saa nähdä yuleeko vastakaikua.
Ilmoittelenpa sitten myöhemmin kuin kävi vai kävikö kuinkaan.
Kliseistä, muta totta: kerran täällä vain eletään, joten miksi jädä tuleen makaamaan?!
Vielä kerran kiitos tuesta :)Nytpä tulikin tarve painottaa aiemmin sanomaani. Eli jos vastapuoli on todellakin ujo/arka, en usko, että kovakaan vihjailu välttämättä saa herraa avautumaan, vaikka kenties jopa huomaisi yrityksesi. Tämän takia suosittelin suorempaa lähestymistapaa. Vihjailu ei minusta suurimmassa osaa tapauksia edistä asiaansa yhtään, tai muuten olisi edetty ilmankin.
Onnea silti yritykseen, miten tahansa suunnittelitkaan asiaa lähetyväsi. :) - -nainen-
KM-L kirjoitti:
sehän on jo selviö, ettei tämä ihminen mun rahojen perään ole. on sen verran syvällisempi mieleltään, eikä mikään matealiristi. Muut asiat painaa hänellä vaakalaudalla.
Joten aion ottaa puoli vihjailevan asenteen, saa nähdä yuleeko vastakaikua.
Ilmoittelenpa sitten myöhemmin kuin kävi vai kävikö kuinkaan.
Kliseistä, muta totta: kerran täällä vain eletään, joten miksi jädä tuleen makaamaan?!
Vielä kerran kiitos tuesta :)Kirjoitit, että ette ole vielä tavanneet. Mielestäni olisi järkevää tavata ja katsoa toimiiko kemianne netin ulkopuolellakin. Nimittäin nyt olet ihastunut hänen kirjoitustyyliin ja tapaan miten hän kommunikoi sinun kanssasi. Sinähän luet hänen tekstistään myös ne rivinvälit ja näin muokkaat mielessä kirjoittajan persoonaa. Vasta tavattuasi ihmisen, tiedät todella mitä hän on ihmisenä ja millainen persoona.
Joskus nimittäin käy niin, että ihmisen mielikuvituksesi tekee kepposen. Rakentaen vastaanottajasta juuri sellaisen ”elämän miehen”, kuin sinä haluat. Ja pettymys saattaa olla melkoinen, kun istutte kasvotusten vaikkapa kahvilassa.
Iällä lienet ei merkitystä kovastikaan, jos et satu olemaan puolta vanhempi. Materiakysymykseen et myöskään voi todeta vain, että >sehän on selviö - se on.
-nainen- kirjoitti:
Kirjoitit, että ette ole vielä tavanneet. Mielestäni olisi järkevää tavata ja katsoa toimiiko kemianne netin ulkopuolellakin. Nimittäin nyt olet ihastunut hänen kirjoitustyyliin ja tapaan miten hän kommunikoi sinun kanssasi. Sinähän luet hänen tekstistään myös ne rivinvälit ja näin muokkaat mielessä kirjoittajan persoonaa. Vasta tavattuasi ihmisen, tiedät todella mitä hän on ihmisenä ja millainen persoona.
Joskus nimittäin käy niin, että ihmisen mielikuvituksesi tekee kepposen. Rakentaen vastaanottajasta juuri sellaisen ”elämän miehen”, kuin sinä haluat. Ja pettymys saattaa olla melkoinen, kun istutte kasvotusten vaikkapa kahvilassa.
Iällä lienet ei merkitystä kovastikaan, jos et satu olemaan puolta vanhempi. Materiakysymykseen et myöskään voi todeta vain, että >sehän on selviöMuistan kun exän kanssa kirjoteltiin vkokaudet netissä ja miten lääpälläni siihen olin, mutta totuus paljastu kun oltiin oltu yhdessä jonkun aikaa, mielenvikanen persoonallisuushäiriöinen skitso, pettoa, valehtelua ja väkivaltaa.
Joten varovainen noiden nettituttujen kans saa olla.
No ei siinä mitään jos ihastuu ja rakastuu nuorenpaan mieheen,on monia pareja joissa nainen on paljonkin vanhempi.itse olen ollut ihastunut montakin kertaa itseäni nuorempaan.Jos kemiat kohtaavat ja henkisesti on samalla aaltopituudella niin ei siinä mitään.anna mennä vaan.Mut kannattaa katsoo ettei mies käytä sua hyväkseen,äläkä rupee äidiksi miehelle.
- Stuuudentti
Rahaa????
Mitä enempi rahaa ja hienompi auto sitä paremmin "ajatusmaailma alkaa sopimaan yksiin" :-D - sitä
tulikin miettimistä.
- tiedän
Voi, jos haluat säästää itseäsi, älä edes yritä. ikäero on liian suuri. Melkein kymmenen vuotta olin liitossa hengenheimolaisen kanssa, ikäeroa 10 vuotta. Ei toiminut koskaan, oli vain riipivää rakkautta, epäluuloa, vaikka luimme toisiamme kuin avointa kirjaa. Ja myös siksi. Jos olet todella upea ilmestys naisena ja hän ei niin viehättävä, voi juttu toimia, ehkä. Muuten tulet varmaan arvottamaan
suhteenne toimivuutta ikäeroonne. Eli alat tuskailemaan ikäsi takia. Nauti mielummin ikäsi tuomasta kokemuksesta ja jaa se ikäisesi miehen kanssa. Tai ota kolhut vastaan, lupaan, niitä tulee, jos tuohon ryhdyt. - pikku kalle
Naisihminen ihastui minuun ja pokasi mut yhteisellä koulutusmatkalla. Olimme kyllä tavanneet jo yksissä juhlissa ohimennen aikaisemmin.Naisen ikä on 49 ja näyttää 39 ja mieli on kuin 29. Itsellä ikää on 38. Joka päivä vaihdetaan sähköpostia ja odotetaan koska taas nähdään ja saataisiin suudella niin kuin silloin kun hän teki aloitteen ja suuteli minua niin että sukat pyöri jaloissa. Kyllä kokeneempi nainen on rautaa.
- paskat ihmisistä!
Mitä välität mitä ihmiset ajattelee?
rakkaus ei katso ikää muista se.
Itselläni on 15 vuotta nuorempi adonis,ihanaa ollaan vieläkin rakastuneita ja hyvin menee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643235Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1002197- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132