Miksi jt-vanhemmat

Kuitenkin kuletit heitä kokouksissa 16v asti. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä että he eivät kuulu mihinkään uskontoon, eikä minun tarvinnut suorittaa heidän vakaumustaan kokouksissa istumalla koko lapsuuttani. Elämänkatsomukselliset asiat pitäisi jokaisen päättää itsenäisesti vasta aikuisena. Silloin sitä menee mukaan aidosti omasta halusta, ja saa alottaa "puhtaalta pöydältä" totuuden etsimisen, kun ei ole taustalla jotain 15 v kestänyttä opin syöttöä.

Itse en halua sitoutua mihinkään lahkoon/harrastukseen vaikka uskonnosta kiinnostunut olenkin. Raskaan työpäivän jälkeen haluan itse päättää lähdenkö esim jollekin luennolle/kuntosalille vai tapaanko kavereita/nukunko kotona. Olisi kamalaa jos pitäisi jonnekin mennä monta kertaa viikossa varsinkin jos olisi kyse uskonnosta. Sitten kun ei jaksa tai haluaa tehdä muutakin, leimattaisiin toimettomaksi tai heikkouskoiseksi sekä kyseltäisiin poissaolon syytä. Sellainen ei sovi alkuunsakaan minulle. Parempi olla ottamatta mitään velvollisuuksia/sitoumuksia, ja tehdä kaikki omasta halusta silloin kuin oikeasti huvittaa.
Monet Jt:t ei jouda tekemään viikossa töiden jälkeen paljon muuta kuin istumaan kokouksissa ja kaikki kaveritkin ovat samasta uskonnosta. En kertakaikkiaan itse jaksaisi sellaista. Miksikähän jt uskosta on tehty niin kauhean vaativa ja suoritusta ihannoiva?
Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin.

nimimerkki. kirjoitti:

Kuitenkin kuletit heitä kokouksissa 16v asti. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä että he eivät kuulu mihinkään uskontoon, eikä minun tarvinnut suorittaa heidän vakaumustaan kokouksissa istumalla koko lapsuuttani. Elämänkatsomukselliset asiat pitäisi jokaisen päättää itsenäisesti vasta aikuisena. Silloin sitä menee mukaan aidosti omasta halusta, ja saa alottaa "puhtaalta pöydältä" totuuden etsimisen, kun ei ole taustalla jotain 15 v kestänyttä opin syöttöä.

Itse en halua sitoutua mihinkään lahkoon/harrastukseen vaikka uskonnosta kiinnostunut olenkin. Raskaan työpäivän jälkeen haluan itse päättää lähdenkö esim jollekin luennolle/kuntosalille vai tapaanko kavereita/nukunko kotona. Olisi kamalaa jos pitäisi jonnekin mennä monta kertaa viikossa varsinkin jos olisi kyse uskonnosta. Sitten kun ei jaksa tai haluaa tehdä muutakin, leimattaisiin toimettomaksi tai heikkouskoiseksi sekä kyseltäisiin poissaolon syytä. Sellainen ei sovi alkuunsakaan minulle. Parempi olla ottamatta mitään velvollisuuksia/sitoumuksia, ja tehdä kaikki omasta halusta silloin kuin oikeasti huvittaa.
Monet Jt:t ei jouda tekemään viikossa töiden jälkeen paljon muuta kuin istumaan kokouksissa ja kaikki kaveritkin ovat samasta uskonnosta. En kertakaikkiaan itse jaksaisi sellaista. Miksikähän jt uskosta on tehty niin kauhean vaativa ja suoritusta ihannoiva?
Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin.

Nimimerkki kirjoitti>>Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin>> Miten vanhemmat jaksavat esimerkiksi kuskata lapsiaan vuosikausia jalkapalloharjoituksiin ja pakottaa heitä pelaamaan siinä toivossa että heistä tulisi suuria tähtiä? ihmettelen vaan?

nimimerkki. kirjoitti:

Kuitenkin kuletit heitä kokouksissa 16v asti. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä että he eivät kuulu mihinkään uskontoon, eikä minun tarvinnut suorittaa heidän vakaumustaan kokouksissa istumalla koko lapsuuttani. Elämänkatsomukselliset asiat pitäisi jokaisen päättää itsenäisesti vasta aikuisena. Silloin sitä menee mukaan aidosti omasta halusta, ja saa alottaa "puhtaalta pöydältä" totuuden etsimisen, kun ei ole taustalla jotain 15 v kestänyttä opin syöttöä.

Itse en halua sitoutua mihinkään lahkoon/harrastukseen vaikka uskonnosta kiinnostunut olenkin. Raskaan työpäivän jälkeen haluan itse päättää lähdenkö esim jollekin luennolle/kuntosalille vai tapaanko kavereita/nukunko kotona. Olisi kamalaa jos pitäisi jonnekin mennä monta kertaa viikossa varsinkin jos olisi kyse uskonnosta. Sitten kun ei jaksa tai haluaa tehdä muutakin, leimattaisiin toimettomaksi tai heikkouskoiseksi sekä kyseltäisiin poissaolon syytä. Sellainen ei sovi alkuunsakaan minulle. Parempi olla ottamatta mitään velvollisuuksia/sitoumuksia, ja tehdä kaikki omasta halusta silloin kuin oikeasti huvittaa.
Monet Jt:t ei jouda tekemään viikossa töiden jälkeen paljon muuta kuin istumaan kokouksissa ja kaikki kaveritkin ovat samasta uskonnosta. En kertakaikkiaan itse jaksaisi sellaista. Miksikähän jt uskosta on tehty niin kauhean vaativa ja suoritusta ihannoiva?
Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin.

että ei koukkuun saaneita mikään enää saisi pois lahkon vallasta,siksi nämä ns. kokoukset ja muut. Se on kauhea rasitus!Olen seurannut erästä yrittäjää joka tekee pitkää päivää.aloittaa aamulla klo 6 ,joka päivä työtä,ja jalkojen päällä.Kun sais joskus nostaa jalat pöydälle ja keho levätä,ei auta on pakko lähteä kokouksiin ensin pitkä matka ja aika mikä olis tarpeen että sais levätä yksinkertaisesti koska eihän ihmoinen kestä tuollaista rasitusta pitkään.Mieli ja ruumis väsyy!!

no sehän on siksi kirjoitti:

että ei koukkuun saaneita mikään enää saisi pois lahkon vallasta,siksi nämä ns. kokoukset ja muut. Se on kauhea rasitus!Olen seurannut erästä yrittäjää joka tekee pitkää päivää.aloittaa aamulla klo 6 ,joka päivä työtä,ja jalkojen päällä.Kun sais joskus nostaa jalat pöydälle ja keho levätä,ei auta on pakko lähteä kokouksiin ensin pitkä matka ja aika mikä olis tarpeen että sais levätä yksinkertaisesti koska eihän ihmoinen kestä tuollaista rasitusta pitkään.Mieli ja ruumis väsyy!!

eiköhän suomen maahan mahdu kauheampiakin lapsuuskokemuksia kuin se `että raahattiin kokouksiin pienenä`

musta ainakin tuntuu että vanhemmat tekee tai jättää tekemättä omilla lapsillaan ihan oman tahtonsa mukaan. l. jos on syntynyt jt-perheeseen, saa viettää aikaansa jt parissa.
toistaalta normi luterilainen, ei käy kirkossa, saatika muissakaan jeesusta ylistävissä tilaisuuksissa vaan mieluusti, isän toiveesta vaikka siellä futis harkoissa, sählyssä, kiekossa, nokkahuilutunneilla ihan vaan syystä että on ainakin poissa pahanteosta,, ei välttämättä kuvitelmia sankaruudesta.. l. ihan hyvät tarkoitukset..

toisaalta nämä urheilukuviot tuovat ainakin teini-iässä aikamoiset tavat mukanaan, lue esim. kiekkohallissa, miksi kielletään nuuskaamasta..
yms. jokainen seuraporukoissa mukana ollut ymmärtää kyllä hyvin miksi.. joukossa tyhmyys tiivistyy..
jt-porukoissa kasvaneista taas tulee ennemmin näitä, jotka ei tajuu mikä on in tällä hetkellä, verraten nykynuoriin...

oliskin kiva nähdä tutkimusta ei-uskonnollisen nuoren ja uskonnollisen nuoren välisestä kasvatuksen seurauksista, ettei turvattaisi tähän mutu-tietoon..

Itse olisin ainakin vankilassa suurella tod.näköisyydellä tällä hetkellä jos olisin jatkanut hengailua ikätovereitteni kanssa lukiosta eteenpäin..senverran kehnoa oli tuo ympäristö tuossa 80-90 luvun vaihteessa.
muutama silloisista kavereista pilasikin elämänsä joko vankilatuomiolla tai itsarilla.. joten en koe jt-nuoruutta niin kovin pahasta.. sain otteen oikeasta elämästä..

nm. kaksoiselämää 88-90

Sinä et ilmeisesti osaa asettua muiden ihmisten asemaan. Joillekin viisi kokousta viikossa on todellakin liikaa sen lisäksi, että viikonloppuisin tai iltaisin pitäisi vielä osallistua kenttäpalvelukseen. Fyysiset voimat eivät yksinkertaisesti riitä.

Oletko kuullut koskaan ns. "teokraattisesta oravanpyörästä?" Se on suoritustäyteinen elämäntapa, jossa ei aikaa jää mihinkään, mikä ihmistä itseään virkistäisi tai olisi muuten mukavaa. Kerron hiukan sinulle tästä oudosta ja käsittämättömästä jutusta.

Miikan 6. luvussa sanotaan näin: "8 Hän on ilmoittanut sinulle, oi ihminen, mikä on hyvää. Ja mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?"

Jeesuksen sanat Matteuksen 11. luvussa ilmaisevat myös erään tärkeän piirteen: "29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. 30 Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä."

Matteuksen luvussa 23 varoitetaan fariseuksista, jotka laativat muille ihmisille sääntöjä noudatettavaksi. Mitä ajattelet, onko raamatun mukaista orjuuttaa toisia ihmisiä keksityillä säännöillä? Vertaa sitä mitä sanotaan jakeessa 4: "He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa."
Vartiotorniseura sanoo, että elämme poikkeuksellista aikaa, jolloin on meneillään erikoistyö. Matteuksen 24. luvun seuraavan jakeen kaikki osaamme ulkoa: 14 Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu." Luonnollisesti monet osallistuvat mahdollisuuksien mukaan em. työhön. Toinen asia, mikä on itsestään selvä, löytyy Heprealaiskirjeestä. "23 Pitäkäämme kiinni toivomme julkisesta julistamisesta horjumatta, sillä hän, joka lupasi, on uskollinen. 24 Ja ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, 25 jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän." Raamatussa ei tosin löydy mistään kohtaa, jossa kehotettaisiin kokoontumaan VIITEEN KOKOUKSEEN JOKA VIIKKO. Miksi ei neljään tai kuuteen yhtä hyvin? Tai kerran, niin kuin juutalaiset menivät sapattina synagogaan.

Meille korostetaan aina KIIREELLISYYDEN TUNNETTA. On oltava hereillä, valmiina. Totta. Mutta onkohan kiireellisyyden tunne ymmärretty vähän väärin, kun sitä tulkitaan niin yksipuolisesti. Otetaan esimerkki urheilusta. 100 metrin juoksussa on varmasti kiire alusta loppuun asti. Jokainen juoksija pinkoo minkä jaloistaan pääsee. Ja voittaja on se joka ensin on maalissa. Maratonjuoksussa ei kuitenkaan voi noudattaa samaa logiikkaa kuin 100 metrin juoksussa. Jos lähtee täysillä, voi olla melko varma, että uupuu jo ennen kilometriä. Maratonjuoksussa täytyy käyttää tervettä järkeä ja malttia. Juoksu on aloitettava tarpeeksi rauhallisesti, että voimia jää myös matkan loppuosuuksille. On juostava "hitaasti kiiruhtaen". Myös juominen ja muu "tankkaaminen" matkan varrella on tärkeää. Energia- ja voimavarat ovat ihmisillä rajalliset, ja se seikka täytyy ottaa huomioon. Lopulta voiton maratonilla vie se, joka jakaa voimansa oikein ja huolehtii myös omasta hyvinvoinnistaan matkan varrella. Kumpi kultamitali on olympialaisissa arvokkaampi, 100 metrin juoksun vai maratonjuoksun kultamitali? Sen saa jokainen itse päätellä.

Elämän kilpajuoksu muistuttaa enemmän maratonjuoksua kuin 100 metrin nopeaa pikapinkaisua. Siksi meidän tulee ottaa oppia maratonjuoksijoista. Ja kiiruhtaa "hitaasti". Voimiemme mukaan. Ja pitää mielessä, että matka on pitkä. 1. Korinttilaiskirjeen 9. luvussa Paavalikin kirjoitti siitä, miten meidän pitää juosta elämän kilpajuoksussa. Hän varoitti, ettemme "hosuisi ilmaan", vaan juoksisimme järkevästi. Ilmaan hosumalla voisimme kenties pärjätä lyhyellä matkalla, mutta pitempi matka vaatii voimien arviointia tarkemmin. "24 Ettekö tiedä, että ne, jotka juoksevat kilpajuoksussa, tosin kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon? Juoskaa siten, että voitte saavuttaa sen. 25 Sitä paitsi jokainen kilpailuun osallistuva harjoittaa itsehillintää kaikessa, he tietysti saadakseen turmeltuvan kruunun, mutta me turmeltumattoman. 26 Siksi minä en juokse epävarmalla tavalla; en suuntaa iskujani sillä tavalla kuin hosuisin ilmaan, 27 vaan minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi."

Jotkut ovat valitettavasti käsittäneet kiireellisyyden tunnun siten, että on paahdettava koko ajan täysillä. Ja vuosien mittaan tällaiset henkilöt ovat joko palaneet loppuun tai tulleet katkeriksi. He eivät ole ajatelleet sitä, että täytyy pitää huolta myös itsestään, ettei uuvu kesken matkan. Se ei ole itsekkyyttä, vaan järkevyyttä ja taitoa kilpailla elämän kilpajuoksussa.

Lähimmäinen. kirjoitti:

Nimimerkki kirjoitti>>Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin>> Miten vanhemmat jaksavat esimerkiksi kuskata lapsiaan vuosikausia jalkapalloharjoituksiin ja pakottaa heitä pelaamaan siinä toivossa että heistä tulisi suuria tähtiä? ihmettelen vaan?

Miten vanhemmat jaksavat esimerkiksi kuskata lapsiaan vuosikausia jalkapalloharjoituksiin ja pakottaa heitä pelaamaan siinä toivossa että heistä tulisi suuria tähtiä? ihmettelen vaan?


-Ei pitäisi ihmetellä. Jos Jehovan todistajilla riittää intoa kulettaa lapsiaan jatkuvasti kokouksissa, heillä pitäisi riittää silloin myös ymmärrystä vanhemmille jotka tekevät samaa esim urheilun kohdalla. Kysehän on samasta asiasta periaatteessa.

Harrastuksia saa lapsilla olla. Jos minulla olisi lapsia niin voisin hyväksyä jonkun harrastuksen 2 kertaa viikossa. Missään tapauksessa en olettaisi että heistä tulee tähtiä, enkä siihen pyrkisi. Jos tähän pantaisiin vielä kolmas kerta ja muita tapaamisia päälle, niin en hyväksyisi.
Urheilu on kuitenkin terveellistä ja lisää kuntoa sekä hyvinvointia, toisin kuin jossain VT tutkiskelussa istuminen jossa luetaan vastauksia suoraan lehdestä. Urheiluharrastuksen vaikutukset ovat paremmat kuin kokouksissa istumisen, ja jokaisen ihmisen tulee pyrkiä liikkumaan.

Jos olisin uskovainen, saattaisin ehkä hienovaraisesti opettaa kotona raamatullisia asioita ilman vaatimuksia. Kokoukseen ottaisin mukaan satunnaisesti. Pääpäino olisi kuitenkin muissa asioissa kuin minun vakaumukseni suorittamisessa. Lapsi saisi tehdä ja harrastaa sitä mitä haluaa. Uskonnolliset asiat ratkaistaan sitten vanhempana, enkä minä haluaisi syöttää jotain oppia lapsesta asti kenellekään.

Lähimmäinen. kirjoitti:

Nimimerkki kirjoitti>>Miten ihmeessä olet jaksanut istua kokouksissa kymmeniä vuosia jatkuvasti ja kulettaa vielä lapsiasikin>> Miten vanhemmat jaksavat esimerkiksi kuskata lapsiaan vuosikausia jalkapalloharjoituksiin ja pakottaa heitä pelaamaan siinä toivossa että heistä tulisi suuria tähtiä? ihmettelen vaan?

siinä, jos jalkapalloileva henkilö lopettaa pelaamisen kiinnostuksen loputtua, kaverit eivät ala karttaa häntä vaan pysyvät edelleen ystävinä/kavereina.
Jehovan todistajuudesta irtisanoutuneella, niin, pysyykö hänellä samat kaverit/ystävät?

UskoToivo kirjoitti:

Sinä et ilmeisesti osaa asettua muiden ihmisten asemaan. Joillekin viisi kokousta viikossa on todellakin liikaa sen lisäksi, että viikonloppuisin tai iltaisin pitäisi vielä osallistua kenttäpalvelukseen. Fyysiset voimat eivät yksinkertaisesti riitä.

Oletko kuullut koskaan ns. "teokraattisesta oravanpyörästä?" Se on suoritustäyteinen elämäntapa, jossa ei aikaa jää mihinkään, mikä ihmistä itseään virkistäisi tai olisi muuten mukavaa. Kerron hiukan sinulle tästä oudosta ja käsittämättömästä jutusta.

Miikan 6. luvussa sanotaan näin: "8 Hän on ilmoittanut sinulle, oi ihminen, mikä on hyvää. Ja mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?"

Jeesuksen sanat Matteuksen 11. luvussa ilmaisevat myös erään tärkeän piirteen: "29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. 30 Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä."

Matteuksen luvussa 23 varoitetaan fariseuksista, jotka laativat muille ihmisille sääntöjä noudatettavaksi. Mitä ajattelet, onko raamatun mukaista orjuuttaa toisia ihmisiä keksityillä säännöillä? Vertaa sitä mitä sanotaan jakeessa 4: "He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa."
Vartiotorniseura sanoo, että elämme poikkeuksellista aikaa, jolloin on meneillään erikoistyö. Matteuksen 24. luvun seuraavan jakeen kaikki osaamme ulkoa: 14 Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu." Luonnollisesti monet osallistuvat mahdollisuuksien mukaan em. työhön. Toinen asia, mikä on itsestään selvä, löytyy Heprealaiskirjeestä. "23 Pitäkäämme kiinni toivomme julkisesta julistamisesta horjumatta, sillä hän, joka lupasi, on uskollinen. 24 Ja ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, 25 jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän." Raamatussa ei tosin löydy mistään kohtaa, jossa kehotettaisiin kokoontumaan VIITEEN KOKOUKSEEN JOKA VIIKKO. Miksi ei neljään tai kuuteen yhtä hyvin? Tai kerran, niin kuin juutalaiset menivät sapattina synagogaan.

Meille korostetaan aina KIIREELLISYYDEN TUNNETTA. On oltava hereillä, valmiina. Totta. Mutta onkohan kiireellisyyden tunne ymmärretty vähän väärin, kun sitä tulkitaan niin yksipuolisesti. Otetaan esimerkki urheilusta. 100 metrin juoksussa on varmasti kiire alusta loppuun asti. Jokainen juoksija pinkoo minkä jaloistaan pääsee. Ja voittaja on se joka ensin on maalissa. Maratonjuoksussa ei kuitenkaan voi noudattaa samaa logiikkaa kuin 100 metrin juoksussa. Jos lähtee täysillä, voi olla melko varma, että uupuu jo ennen kilometriä. Maratonjuoksussa täytyy käyttää tervettä järkeä ja malttia. Juoksu on aloitettava tarpeeksi rauhallisesti, että voimia jää myös matkan loppuosuuksille. On juostava "hitaasti kiiruhtaen". Myös juominen ja muu "tankkaaminen" matkan varrella on tärkeää. Energia- ja voimavarat ovat ihmisillä rajalliset, ja se seikka täytyy ottaa huomioon. Lopulta voiton maratonilla vie se, joka jakaa voimansa oikein ja huolehtii myös omasta hyvinvoinnistaan matkan varrella. Kumpi kultamitali on olympialaisissa arvokkaampi, 100 metrin juoksun vai maratonjuoksun kultamitali? Sen saa jokainen itse päätellä.

Elämän kilpajuoksu muistuttaa enemmän maratonjuoksua kuin 100 metrin nopeaa pikapinkaisua. Siksi meidän tulee ottaa oppia maratonjuoksijoista. Ja kiiruhtaa "hitaasti". Voimiemme mukaan. Ja pitää mielessä, että matka on pitkä. 1. Korinttilaiskirjeen 9. luvussa Paavalikin kirjoitti siitä, miten meidän pitää juosta elämän kilpajuoksussa. Hän varoitti, ettemme "hosuisi ilmaan", vaan juoksisimme järkevästi. Ilmaan hosumalla voisimme kenties pärjätä lyhyellä matkalla, mutta pitempi matka vaatii voimien arviointia tarkemmin. "24 Ettekö tiedä, että ne, jotka juoksevat kilpajuoksussa, tosin kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon? Juoskaa siten, että voitte saavuttaa sen. 25 Sitä paitsi jokainen kilpailuun osallistuva harjoittaa itsehillintää kaikessa, he tietysti saadakseen turmeltuvan kruunun, mutta me turmeltumattoman. 26 Siksi minä en juokse epävarmalla tavalla; en suuntaa iskujani sillä tavalla kuin hosuisin ilmaan, 27 vaan minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi."

Jotkut ovat valitettavasti käsittäneet kiireellisyyden tunnun siten, että on paahdettava koko ajan täysillä. Ja vuosien mittaan tällaiset henkilöt ovat joko palaneet loppuun tai tulleet katkeriksi. He eivät ole ajatelleet sitä, että täytyy pitää huolta myös itsestään, ettei uuvu kesken matkan. Se ei ole itsekkyyttä, vaan järkevyyttä ja taitoa kilpailla elämän kilpajuoksussa.

Eikös -80 luvulla jaettu traktaattia seuran ohjeen mukaan kiireellä??? Neuvohan oli "traktaatti oven avaajalle" ja sitten seuraavalle ovelle. Nimen omaan sanottiin, että jos traktaatin saaja kysyi jotain, niin aikaa ei ollut jäädä vastaamaan.
Erkki Kankaanpää myöhemmin Hesan konventissa kevyellä huumorilla kuittas tämän erehdyksen!! Sitä en muista mitä sen jälkeen hän sanoi, mutta uskoisin , "että aikaa kuitenkin on vähän". Sehän on jo totetunutkin, hänen kohdallaan se jo loppui.