Kolmenlaista sapattia

Sapatti alkaa perjantaina klo 18.00 ja loppuu lauantaina klo 18.00.

Voisiko joku piirtää aurinkojumalan kuvan niin tietäisin minäkin mitä herraa minä kumarran vaikka sapattina?

Saat palkinnoksi ilmaisen jalkojenpesun multa jos näytät Raamatusta että Aatami ja Eeva viettivät sapattia.

Adventismissa sapattikäsky on nostettu pelkästä lauantaina lepäämisestä suorastaan eskatologisiin (lopunajallisiin) ulottuvuuksiin ratkaisevaksi "kuuliaisuuden kokeeksi", johon suhtautuminen määrittää sen onko ihminen oikea kristitty ja pelastuuko hän apokalyptisessa lopputaistelussa. Ts. kuuluuko kristitty lopun ajan "jäännöskansaan", joka "pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon" (Ilm. 14:12; adventistit soveltavat itseensä tämä jakeen ja väittävät Raamatun ennustaneen heidän liikkeensä tulemisen).

Adventistien tärkeimpiä oppeja sapatista ovat:

1) Mooseksen lain sapattikäsky on ikuinen ja voimassa uuden liiton aikanakin
2) sapatti on säädetty luomisen päätteeksi ihmiskunnalle luomisen muistoksi ja lepopäiväksi
3) sapatti on Kristuksen lunastuksen muistomerkki ja merkki pyhityksestä
4) sunnuntain pitäminen on "antikristillistä ja pakanallista luopumusta" ja "katolisen kirkon ylivallan merkki"
5) sapatin pitäminen tulee olemaan ratkaiseva "viimeinen testi" lopun aikana (joka adventistien mukaan alkoi vuonna 1844)
6) ne, jotka tämän lopunajallisen "kuuliaisuuden kokeen" aikana jatkavat sunnuntain pitämistä, ottavat antikristuksen eli pedon merkin (Ilm. 13) eivätkä voi pelastua.
7) Adventismin mukaan USA on "väärä profeetta" (Ilm.13:11s.), joka laittaa täytäntöön
"antikristuksen" eli adventistien mukaan Rooman paavin vaatimuksen sunnuntain pitämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. USA siis tulisi toimimaan katolisen kirkon liittolaisena ja sapatin pitäjät joutuisivat vainotuiksi toisten kristittyjen (= "luopiokristittyjen") ja valtiovallan taholta (Jumalan väliintulo sitten pelastaisi "jäännöskansan" ihmeellisesti ja taivaalla näkyisi "lain taulut" Jumalan tuomiopäivänä).

Sapatin pitämisen omaksumiseen adventismissa v. 1846 vaikutti keskeisesti kaksi asiaa.

1) Joseph Bates (1792-1872; seitsemännen päivän baptisti), joka v. 1846 julkaisi sapattia koskevan kirjan.
2) Liikkeen "profeetan" tai kuten adventistit itse sanovat, "Herran sanansaattajan" Ellen G. Whiten (k. 1915) hurmosnäky Jeesuksesta seisomassa avoimen liitonarkin edessä taivaan pyhäkössä katsomassa kymmenen käskyn tauluja, neljännen käskyn (sapattikäskyn) kohdalla valo loisti ja osoitti Whiten mukaan, että Jumala halusi Hänen kansansa noudattavan sapattia.

Sitaatti adventistien uskon esittelystä alkuperäiskielellä koskien heidän sapattioppiaan:

“…[T]he divine institution of the Sabbath is to be restored… The delivering of this message will precipitate a conflict that will involve the whole world. The central issue will be obedience to God's law and the observance of the Sabbath.…Those who reject it will eventually receive the mark of the beast” (SDA’s Believe s. 262–63).

Ellen G. White kirjoitti täysin selkeästi sapatin merkityksestä rajaviivana "tosiuskovien" ja ei-uskovien välillä. EGW väitti saaneensa "tiedon" suoraan Jumalalta näyssä (adventistit pitävät EGW:n kirjoituksia inspiroituina ja arvovaltaisina):

“I saw that the Holy Sabbath is, and will be, the separating wall between the true Israel of God and unbelievers” (Early Writings, s. 33)

EGW kirjoitti myös, että jotkut adventistit epäonnistuvat sen ymmärtämisessä, että

“Sabbath… observance was of sufficient importance to draw a line between the people of God and unbelievers” (Early Writings, s. 8. )
Teos Early Writings on luettavissa vapaasti netissä tällä sivulla.

Ei voi olla tekemättä johtopäätöstä, että sapatin noudattaminen ja sunnuntain pitämisestä luopuminen on keskeinen pelastuskysymys, joka erottelee lopun aikana "oikea kristityt" ("jäännöksen" ja "jäännöskansan" kuten adventistit sanovat itseään tarkoittaen) "luopiokristityistä" (= kristityistä, jotka viettävät sunnuntaita), jotka eivät voi pelastua lopun ajan "koetuksessa". Pelastumiseksi ei tämän opin puitteissa riitä (vähintäänkin heidän olettamassaan "lopun ajan koetuksessa" ja "kuuliaisuuden kokeessa") pelkkä usko Jumalan armoon Kristuksen sovituskuoleman tähden. Tosiasiassa pelastuminen vaatii tekoja, nimittäin lepäämistä lauantaina (ja oikeastaan myös sunnuntain viettämisestä luopumisesta).
2. Sapatin alkuperä Vanhassa Testamentissa ja historiassa
(Heb. shabbath; Gr. Sabbaton; Lat. Sabbatum; Engl. Sabbath). Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30 kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy kertomuksessa olemassaolevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:

"Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin....Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää" (2 Moos.16:29-30).

Tämän tavan varsinainen historiallinen alkuperä on tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa. 2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisten ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta. Mutta 2 Moos.16. kertomus on historiallisen tutkimuksen mukaan myöhemmin syntynyt midras. Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikko oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty. Babylonialaisten shabattu (tai shapattu) päivät olivat luonteeltaan toisenlaisia kuin heprealaisten sapatti, ja sitä paitsi shabattu-päivät olivat kuun vaiheisiin sidottuja. Israelilaisten sapatti saattoi varhaisessa vaiheessa liittyä täydenkuun päivään, mutta yhteys kuun vaiheisiin jäi sittemmin pois.

Kuitenkin on historialliselta kannalta todennäköistä, että sapatti ei ole kovin vanha instituutio juutalaisuudessa, sillä vaeltelevaa paimentolaiselämää viettävässä yhteisössä olisi ollut mahdotonta noudattaa sapattia, ainakaan lain vaatimalla tiukkuudella. Tätä vahvistaa sekin, että vanhimmissa VT:n historiakirjoissa (Tuomarien ja Samuelin kirjat, Kuningasten kirjat) ei sapatista ole yhtään tai vain joitain harvoja mainintoja (2. Kun. 4:23; 11:5,7,9), mutta nuoremmissa kirjoituksissa ja historiakirjoissa (Aikakirjat, Nehemia) sapatti esiintyy israelilaisten tapana (1. Aik. 9:32, 2 Aik.23:4,8; Neh. 13:19).

Sapatin historiallinen alkuperä palautuu pikemminkin kaupunkiyhteiskuntaan, jonka paikallaan pysyvämpään elämäntapaan sapatti soveltuu paljon paremmin. Sapatista kehittyikin ympärileikkauksen kanssa juutalaisuuden tunnusomaiset piirteet. VT:n sisällä on nähtävissä sapattilainsäädännön tiukentuminen ja sääntöjen tarkentuminen, etenkin pakkosiirtolaisuuden jälkeiseltä ajalta (mm. Nehemian kirja).

Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänkään ei edes ollut israelilainen, vaan eräs Israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia. Aabrahamin liittoon liittyi merkkinä ympärileikkaus (1 Moos.17:1-14), mutta sekään ei ole enää voimassa uudessa liitossa.

Mooseksen kirjoissa (Pentateukki) ei ole mitään käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä "pakanakansojen" sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.
3. Luomisen muistomerkkikö ihmiskunnalle?
Papillisen ja historiallisesti nuoremman ensimmäisen luomiskertomuksen lopussa 1 Moos.2:3 on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, koska Jumala lepäsi luomistyöstään sinä päivänä. Papillisen luomiskertomuksen eräs teologinen teema onkin sapattilevon kytkeminen Jumalan luomistyöhön (vanhemmassa jahvistisessa luomiskertomuksessa ei sapatti esiinny ollenkaan, 1 Moos.2-3). Papillisen luomiskertomuksen tekstistä ei kuitenkaan saa tukea sille väitteelle, että seitsemännen päivän pitämisestä olisi säädetty laki ihmiskunnalle, eikä tekstissä sanota, että Jumala olisi käskenyt ihmisiä viettämään seitsemättä päivää viikoittaisena jumalanpalvelus- ja lepopäivänä "luomisen muistomerkkinä".

Koko väliaikana luomisen loppumisesta Mooseksen ajan "erämaavaellukseen" ei ole merkintää sapatin pitämisestä. Ilmeisenä johtopäätöksenä tämä sapatin pitämisen puuttuminen johtuu siitä, että siitä ei ollut säädetty lakia eikä siitä oltu tehty mitään normatiivista instituutiota.