Helsingin ensikoti
Aikanaan joku kirjoitti 100-lehden yleisön palstalle, että Helsingin Ensikodin asukkaat
luulevat asumisen siellä olevan ilmaista. Olen itse asunut lapseni kanssa ensikodissa,
ja tiedän ettei tässä talossa mikään ole ilmaista.
Osa asukkaista maksaa paikastaan, tulojensa mukaan. Pointti asiassani on, ettei kyseisille rahoille tule minkäänlaista vastinetta. Makuuhuoneet on pieniä, kaappitilaa ei ole melkein ollenkaan.
Asukkailla on yleiset vessat, hygieniataso on surkea, lapset sairastelivat jatkuvasti, ikkunoista vetää remontista huolimatta, lattiat olivat kylmät, jääkaappi oli jatkuvasti melkein tyhjä, tuki ja sen antaminen Ensikodissa oli tuntematon käsite. Tämäkö on ensikodin periaate?
Aikuisten ihmisten menoja rajoitettiin ohjaajien toimesta, yksityisyyttä ei ollut ollenkaan. Ohjaajat painostivat ja kaikki asiat olisivat kuuluneet heille.
Sairaat lapset leikkivät terveiden lasten kanssa oleskelutiloissa, jolloin terveet lapset sairastuivat.
Jos tästä asiasta valitti ohjaajille, nämä olivat sitä mieltä että terveet lapset omiin huoneisiin, eikä sairaat. Tästä tuli käsitys että sairaan lapsen paikka olisi vetoisa aula eikä oma huone.
Onko tämä oikein? Omia rattaita ei ensikodin parvekkeelle saanut tuoda, vaan lapsia olisi pitänyt nukuttaa ensikodin märissä ja homeisissa parvekerattaissa, jotka olivat parvekkeella ympäri vuoden, satoi tai paistoi. Rattaita ei edes tuotu sisälle kuivumaan sateisen kelin jälkeen.
Ohjaajat vielä ihmettelivät miksi äidit kieltäytyivät laittamasta lapsia homeisiin parvekerattaisiin nukkumaan. Asia ei muuttunut miksikään vaikka asiasta valitettiin moneen kertaan.
Tasa-arvoa ei tunnettu, yksityisyyttä loukattiin pahasti. Tästä kertoo se, että jos yksi äiti mokasi jotain, koko osastot äidit saivat tuntea sen nahoissaan. äitien ikähaarukka oli suuri, 15 vuodesta yli 30 vuoteen. Vaikka osalla asukkaista oli oma asunto, ensikodilta sai olla poissa vain 2 yötä viikossa. Tämä oli aivan käsittämätöntä, kyseinen sääntö käsitti myös täysi-ikäiset äidit.
Asiakkaiden mielipiteitä ei kysytty mihinkään asiaan, ohjaajat päättivät kaikista asukkaiden asioista tiimissä, tulivat jälkeenpäin ilmoittamaan että: ’olemme tiimissä päättäneet että…’
Asukkaiden mielipiteillä ei ollut väliä missään tilanteessa, ja jos asukkaat tulivat valittamaan jostain, olimme käytöshäiriöisiä, ja ohjaajat ihmettelivät miksi olimme niin kiukkuisia heille.
Lapsia otettiin huostaan väärin perustein. Jos äidillä oli ongelmaa jaksamisen kanssa, lapsi vietiin
melkein käsistä tuen antamisen sijaan, eikä muita vaihtoehdoista edes keskusteltu.
Asuin talossa yli vuoden ja tietooni tuli ainakin kolme huostaanottoa, joista kaksi
tehtiin mielestäni väärin perustein. Tiiviissä yhteisössä väkisin huomaa miten muut huolehtivat lapsistaan, ja tällä perusteella olen sitä mieltä, että 2 huostaanottoa tehtiin väärin perustein.
Äitejä uhkailtiin lapsen pois ottamisella, mikäli äitien käytös ei muutu. Osa äideistä ei saanut
edes yöksi lähteä lasten kanssa pois, mikä oli ihan käsittämätöntä. Jos näin olisi käynyt, kyseisiltä äideiltä olisi lapset lähteneet heti.
Ohjaajat katsoivat asukkaita nenänvarttaan pitkin, käyttäytyivät kuin asukkailla ei olisi ollut mitään ihmisarvoa. Seuranta palavereissa äidit haukuttiin poikkeuksetta maanrakoon, enkä ollut ainoa jolle näin kävi. Sosiaalityöntekijöille valehdeltiin törkeästi, asukkaan kuullen. Ohjaajat puhuivat asukkaille yhtä, mutta kun sosiaalityöntekijä tuli paikalle, asiat olivatkin ihan eri tavalla kuin oikeasti. Jopa lähipiiri haukuttiin, enkä todellakaan ollut ainoa jolle näin kävi.
Monesti tuntui, että ensikodin ainoa tavoite oli saada lapset erilleen vanhemmistaan.
Tästä puhuimme moneen kertaan muiden äitien kanssa. Jatkuvasti sai pelätä milloin ohjaajat keksivät syitä viedä lapsi äidiltä, vaikka tähän ei olisi mitään syytä. Huomasimme myös, ettei ohjaajien sanaan voinut luottaa pätkän vertaa. Sanoivat yhtä, tekivät päinvastoin. Säännöt muuttuivat kokoajan, ja ohjaajat ihmettelivät miksi äidit eivät viitsineet niitä noudattaa. Ohjaajien käytöksen perusteella vika oli aina äideissä eikä koskaan työntekijöissä. Tästä kertoo toimintaperiaate ”lapset pois äideiltä”, sääntöjen jatkuva muuttuminen ja sosiaalityöntekijälle valehtelu.
Taloon tullessa ohjaajat yrittävät näytellä hyviä ihmisiä, mutta mitä pidempään talossa asuu, sitä tukalammaksi asiat käyvä, ja on ihme jos talosta pääsi ulos lapsen kanssa.
Äidit, jotka taas eivät huolehtineet lapsistaan tai omista asioistaan, päästettiin lapsen kanssa itsenäisesti asumaan. kuulin myös tällaisesta tapauksesta, ja tämä kyseinen äiti sattui asumaan talossa samaan aikaan kanssani. Kahdesta huostaanotosta kuulin pois muutettuani.
miksi tehdä ihmisten elämästä tälläistä? Ottakaa kantaa ja kertokaa mielipiteenne!
- Ensikodin helvetin kokenut äiti -
Aikanaan joku kirjoitti 100-lehden yleisön palstalle, että Helsingin Ensikodin asukkaat
luulevat asumisen siellä olevan ilmaista. Olen itse asunut lapseni kanssa ensikodissa,
ja tiedän ettei tässä talossa mikään ole ilmaista.
Osa asukkaista maksaa paikastaan, tulojensa mukaan. Pointti asiassani on, ettei kyseisille rahoille tule minkäänlaista vastinetta. Makuuhuoneet on pieniä, kaappitilaa ei ole melkein ollenkaan.
Asukkailla on yleiset vessat, hygieniataso on surkea, lapset sairastelivat jatkuvasti, ikkunoista vetää remontista huolimatta, lattiat olivat kylmät, jääkaappi oli jatkuvasti melkein tyhjä, tuki ja sen antaminen Ensikodissa oli tuntematon käsite. Tämäkö on ensikodin periaate?
Aikuisten ihmisten menoja rajoitettiin ohjaajien toimesta, yksityisyyttä ei ollut ollenkaan. Ohjaajat painostivat ja kaikki asiat olisivat kuuluneet heille.
Sairaat lapset leikkivät terveiden lasten kanssa oleskelutiloissa, jolloin terveet lapset sairastuivat.
Jos tästä asiasta valitti ohjaajille, nämä olivat sitä mieltä että terveet lapset omiin huoneisiin, eikä sairaat. Tästä tuli käsitys että sairaan lapsen paikka olisi vetoisa aula eikä oma huone.
Onko tämä oikein? Omia rattaita ei ensikodin parvekkeelle saanut tuoda, vaan lapsia olisi pitänyt nukuttaa ensikodin märissä ja homeisissa parvekerattaissa, jotka olivat parvekkeella ympäri vuoden, satoi tai paistoi. Rattaita ei edes tuotu sisälle kuivumaan sateisen kelin jälkeen.
Ohjaajat vielä ihmettelivät miksi äidit kieltäytyivät laittamasta lapsia homeisiin parvekerattaisiin nukkumaan. Asia ei muuttunut miksikään vaikka asiasta valitettiin moneen kertaan.
Tasa-arvoa ei tunnettu, yksityisyyttä loukattiin pahasti. Tästä kertoo se, että jos yksi äiti mokasi jotain, koko osastot äidit saivat tuntea sen nahoissaan. äitien ikähaarukka oli suuri, 15 vuodesta yli 30 vuoteen. Vaikka osalla asukkaista oli oma asunto, ensikodilta sai olla poissa vain 2 yötä viikossa. Tämä oli aivan käsittämätöntä, kyseinen sääntö käsitti myös täysi-ikäiset äidit.
Asiakkaiden mielipiteitä ei kysytty mihinkään asiaan, ohjaajat päättivät kaikista asukkaiden asioista tiimissä, tulivat jälkeenpäin ilmoittamaan että: ’olemme tiimissä päättäneet että…’
Asukkaiden mielipiteillä ei ollut väliä missään tilanteessa, ja jos asukkaat tulivat valittamaan jostain, olimme käytöshäiriöisiä, ja ohjaajat ihmettelivät miksi olimme niin kiukkuisia heille.
Lapsia otettiin huostaan väärin perustein. Jos äidillä oli ongelmaa jaksamisen kanssa, lapsi vietiin
melkein käsistä tuen antamisen sijaan, eikä muita vaihtoehdoista edes keskusteltu.
Asuin talossa yli vuoden ja tietooni tuli ainakin kolme huostaanottoa, joista kaksi
tehtiin mielestäni väärin perustein. Tiiviissä yhteisössä väkisin huomaa miten muut huolehtivat lapsistaan, ja tällä perusteella olen sitä mieltä, että 2 huostaanottoa tehtiin väärin perustein.
Äitejä uhkailtiin lapsen pois ottamisella, mikäli äitien käytös ei muutu. Osa äideistä ei saanut
edes yöksi lähteä lasten kanssa pois, mikä oli ihan käsittämätöntä. Jos näin olisi käynyt, kyseisiltä äideiltä olisi lapset lähteneet heti.
Ohjaajat katsoivat asukkaita nenänvarttaan pitkin, käyttäytyivät kuin asukkailla ei olisi ollut mitään ihmisarvoa. Seuranta palavereissa äidit haukuttiin poikkeuksetta maanrakoon, enkä ollut ainoa jolle näin kävi. Sosiaalityöntekijöille valehdeltiin törkeästi, asukkaan kuullen. Ohjaajat puhuivat asukkaille yhtä, mutta kun sosiaalityöntekijä tuli paikalle, asiat olivatkin ihan eri tavalla kuin oikeasti. Jopa lähipiiri haukuttiin, enkä todellakaan ollut ainoa jolle näin kävi.
Monesti tuntui, että ensikodin ainoa tavoite oli saada lapset erilleen vanhemmistaan.
Tästä puhuimme moneen kertaan muiden äitien kanssa. Jatkuvasti sai pelätä milloin ohjaajat keksivät syitä viedä lapsi äidiltä, vaikka tähän ei olisi mitään syytä. Huomasimme myös, ettei ohjaajien sanaan voinut luottaa pätkän vertaa. Sanoivat yhtä, tekivät päinvastoin. Säännöt muuttuivat kokoajan, ja ohjaajat ihmettelivät miksi äidit eivät viitsineet niitä noudattaa. Ohjaajien käytöksen perusteella vika oli aina äideissä eikä koskaan työntekijöissä. Tästä kertoo toimintaperiaate ”lapset pois äideiltä”, sääntöjen jatkuva muuttuminen ja sosiaalityöntekijälle valehtelu.
Taloon tullessa ohjaajat yrittävät näytellä hyviä ihmisiä, mutta mitä pidempään talossa asuu, sitä tukalammaksi asiat käyvä, ja on ihme jos talosta pääsi ulos lapsen kanssa.
Äidit, jotka taas eivät huolehtineet lapsistaan tai omista asioistaan, päästettiin lapsen kanssa itsenäisesti asumaan. kuulin myös tällaisesta tapauksesta, ja tämä kyseinen äiti sattui asumaan talossa samaan aikaan kanssani. Kahdesta huostaanotosta kuulin pois muutettuani.
miksi tehdä ihmisten elämästä tälläistä? Ottakaa kantaa ja kertokaa mielipiteenne!
- Ensikodin helvetin kokenut äiti -
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.