jalkapohjissa

Olen nyt 10 kuukautta sairastanut jalkapohjia. Ensin oli vaan vasen, mutta kolme kuukautta molemmat. Olen juossut lääkäreillä. On kuulemma plantaari faskiittes. On annettu kortisonia, teippauksia, ultrahoitoa). Olen teettänyt pohjalliset (ei apua). On kerrottu, että tämä paranee itsestään ja vielä ei ole kuulemma kauaa ollutkaan.
Siis onko muita, joilla tämä olisi voinut olla ja onko tosiaan parantunut. Yleiskunto on mennyt valtavasti alaspäin, kun ei kärsi liikkua. Samoin tasapaino kun ei jalkapohjalle voi varata. Ei ole mitään yhtä kipukohtaa vaan kipu säteilee ympäri kantapäätä.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla oli myös jalkapohjat tosi kipeät, en päässyt kunnolla kävelemään, ja valitin lääkärille, sanoi että on huonot kengät, en uskonut. Sitten määrättiin hemoglobiini (rauta-arvot) ne oli tosi alhaiset, anemia. Söin rautatapletteja ja jalkakivut hävisi. Sen jälkeen rauta-arvot ovat olleet hyvät ja jalkapohat kivuttomat.
Jälkikäteen olen lukenut, että kun on rauta-arvot huonot niin on jalkakipuja. Mulla ainakin piti paikkaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 50 kirjoitti:

Olen nyt 10 kuukautta sairastanut jalkapohjia. Ensin oli vaan vasen, mutta kolme kuukautta molemmat. Olen juossut lääkäreillä. On kuulemma plantaari faskiittes. On annettu kortisonia, teippauksia, ultrahoitoa). Olen teettänyt pohjalliset (ei apua). On kerrottu, että tämä paranee itsestään ja vielä ei ole kuulemma kauaa ollutkaan.
Siis onko muita, joilla tämä olisi voinut olla ja onko tosiaan parantunut. Yleiskunto on mennyt valtavasti alaspäin, kun ei kärsi liikkua. Samoin tasapaino kun ei jalkapohjalle voi varata. Ei ole mitään yhtä kipukohtaa vaan kipu säteilee ympäri kantapäätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu