Pakko-oireet

Pakko-oireeni alkoivat muistaakseni 7-8.vuotiaana.

Oireet alkoivat rajusti.

Pienenä tyttönä en voinut ymmärtää mikä minua vaivasi, mutta mielestäni minulle oli selvää, että mikä vaan minua riivasi, niin se ei ollut itsestäni peräisin.

Aloin saamaan kummallisia ajatuksia, tuhoisia ajatuksia, pahoja asioita tapahtuisi jos en tekisi näitä typeriä, tyhjänpäiväisiä rituaaleja joka päivä, tai satunnaisesti, silloin kun sain käskyn jostain syvältä sisimmästäni.

Ajattelin että "käskijä" on joko joku, joka haluaa minua suojella, tai joka on paha ja haluaa vain ärsyttää minua.

En kuullut ääniä, en ole koskaan kuullutkaan.
En ymmärrä mistä "käskyt" tulevat.

Annoin käskyttäjälleni nimen ja kasvot mielessäni.

Ensimmäinen oireeni oli ennen nukkumaan menoa, tietyn sanan toisto, sana toi minulle hyvän ja turvallisen tunteeb, sana tarkoitti elämää, ja siksi sitä pitikin hokea ennen nukkumaan menoa, parillisia kertoja, niin kauan, niin monta kertaa kunnes tunsin rauhalliselta.

Seuraavat oireet olivat sanojen lukemista uudelleen ja uudelleen, parillisia kertoja, sanojen laskua päässä, kirjaimien laskuja, lauseen laskuja, uudestaan ja uudestaan laskemista ja toistamista.

Sitten tuli kosketus oireet, joitain asioita oli pakko koskettaa, tiettyjä kertoja. Parillisia tietenkin.
Joskus huoneessa oli pakko koskettaa ihan kaikkea minkä näki.

Myöhemmällä iällä, kaupasta ei välttämättä saa otettua sitä ensimmäistä tuotetta hyllystä, vaan pitää kaivaa taaempaa, ja koskea, tuntea onko tuotteessa "negativista" energiaa.

Valot, ovet, täytyy panna kiinni ja auki monta kertaa..

Hella on saattanut jäädä päälle, kuolemasta on aina kova huoli.

Nyt vanhemmalla iällä on tullut niin sanotut fýysiset oireet, päätä nykii, lihakset käsivarsissa nykii, nyin vatsalihaksiani, luulen että teen sitä ihan tahdon varaisesti, sitäkin aina tasaluvuin, suu ja silmät saattavat nykiä.
Teenkö sen tahallani, vai onko pakko-oireisten sivulla myös touretten-oireyhtymä yleinen?


Saan uhkauksia päästäni, että asiat menee huonosti, ihmiset ajattelevat minusta pahaa, ihmisä kuolee, minä kuolen jos en tee tätä naurettavaa rituaalia.

Onko kohtalon tovereita? Voisitteko jakaa kokemuksia?
En ole koskaan puhunut tästä kenellekkään, vasta pari vuotta sitten (olen jo aikuisiällä)luin asiasta ja sain oireilleni nimen.

Oletteko saaneet lääkitystä/terapiaa? Onko auttanut?

Uskotteko että asia on neurologinen vai "ulkopuolinen" paha?

En uskalla lopettaa. En kai enää pysyisikään.

Joskus en ole jotain typerää asiaa tehnyt, ja tasan kaksi kertaa olen ennalta tiennyt mitä seuravana aamuna tapahtuu, ja näin on tapahtunut.

Olisi mukava kuulla kohtalontovereista.

Asia puuduttaa minua joka päivä.

En jaksa töihin mennä. Taas työttömänä.
Stressillä se pahenee.

On ilmaantunut jopa avarien tilojen pelkoja, sosiaalliset tilanteet pelottavat, ulos meno yksin on kamalaa.
7409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saat parhaan avun tässä osoitteessa (keskustelupalsta):

http://www.tukiasema.net

siellä on paljon sinun kaltaisia ihmisiä. Vaatii ilmaisen rekisteröitymisen. Kannattaa tutustua, siis se keskustelupalsta siellä. Siellä on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia ja tietävät mistä puhuvat.. suosittelen!

Äänestä

Saat parhaan avun tässä osoitteessa:

http://www.tukiasema.net

siellä on paljon sinun kaltaisia ihmisiä. Vaatii ilmaisen rekisteröitymisen. Kannattaa tutustua, siis se keskustelupalsta siellä. Siellä on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia ja tietävät mistä puhuvat.. suosittelen!

Äänestä
  • kiitos tiedosta, lähdenkin tutustumaan :)

    on tuolla sen verran paljon viestejä, että lukemista riittää..

    tosin tuolla näyttää olevan paljon niitä pesemispakko ihmisiä, mulla on taas vaivaa kaiken maailman muut hössötykset, missä ei ole siis mitään päätä tai häntää tai logiikkaa.
    tai omalla tavallani tietenkin, olen keksinyt niille logiikan.

    Olisi edes peseminen, mutta ei, pitää olla vielä jotain järejettömämpää! :(

    Äänestä

13-vuotias tyttäreni on aivan samanlainen kuin sinä. Hänen oireilunsa alkoi jo pienenä tic-liikkeillä. Oireilu paheni murrosiän alettua, jolloin haimme apua lastenpsykiatrian kriisipolilta. Pakko-oireisiin ja ajatuksiin liittyi niin paljon ahdistusta, että apua oli saatava. Psykoottistasoiset ajatukset ja ahdistukset jäivät pois lääkityksen avulla. Nyt kun hän on syönyt lääkkeitä puolitoista vuotta, on jo pystytty vähentämään annoksia. Hän käy kerran viikossa psykoterapiassa. Uskon, että hän paranee, mutta tietynlainen herkkyys säilynee koko elämän. Elämistä helpottaa, kun tietää, mistä on kyse. Silloin hallitsee itseään ja ajatuksiaan paremmin. Käänny lääkärin puoleen. vaivaasi on olemassa apua!

Äänestä
  • millä lääkityksellä tyttäresi on?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    millä lääkityksellä tyttäresi on?

    Tyttäreni söi vuoden verran Rispedal-nimistä lääkettä , aamulla 1 mg ja illalla 1 mg. Tällä hetkellä riittää puolikas mg iltaisin. Ahdistukset ovat kokonaan pois ja psykoottistasoiset ajatukset samoin. Lieviä pakkoneurooseja tulee varmasti olemaan läpi elämän, mutta niiden kanssa oppii kyllä elämään. Täytyy esim. joka ilta tarkistaa, että ovi on lukossa jne.

    Äänestä

Sinun ongelmasi on ilmeisesti pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö. Sinun on tärkeää tietää, että et ole mielisairas. Sinulla on ominaisuus, joka nyt tällä hetkellä häiritsee elämääsi ja johon sen takia tarvitset apua. Tulosta vaikka tämä viestiketju ja näytä lääkärille. Hän neuvoo , miten sinun kannattaa toimia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uneton kirjoitti:

Pakko-oireeni alkoivat muistaakseni 7-8.vuotiaana.

Oireet alkoivat rajusti.

Pienenä tyttönä en voinut ymmärtää mikä minua vaivasi, mutta mielestäni minulle oli selvää, että mikä vaan minua riivasi, niin se ei ollut itsestäni peräisin.

Aloin saamaan kummallisia ajatuksia, tuhoisia ajatuksia, pahoja asioita tapahtuisi jos en tekisi näitä typeriä, tyhjänpäiväisiä rituaaleja joka päivä, tai satunnaisesti, silloin kun sain käskyn jostain syvältä sisimmästäni.

Ajattelin että "käskijä" on joko joku, joka haluaa minua suojella, tai joka on paha ja haluaa vain ärsyttää minua.

En kuullut ääniä, en ole koskaan kuullutkaan.
En ymmärrä mistä "käskyt" tulevat.

Annoin käskyttäjälleni nimen ja kasvot mielessäni.

Ensimmäinen oireeni oli ennen nukkumaan menoa, tietyn sanan toisto, sana toi minulle hyvän ja turvallisen tunteeb, sana tarkoitti elämää, ja siksi sitä pitikin hokea ennen nukkumaan menoa, parillisia kertoja, niin kauan, niin monta kertaa kunnes tunsin rauhalliselta.

Seuraavat oireet olivat sanojen lukemista uudelleen ja uudelleen, parillisia kertoja, sanojen laskua päässä, kirjaimien laskuja, lauseen laskuja, uudestaan ja uudestaan laskemista ja toistamista.

Sitten tuli kosketus oireet, joitain asioita oli pakko koskettaa, tiettyjä kertoja. Parillisia tietenkin.
Joskus huoneessa oli pakko koskettaa ihan kaikkea minkä näki.

Myöhemmällä iällä, kaupasta ei välttämättä saa otettua sitä ensimmäistä tuotetta hyllystä, vaan pitää kaivaa taaempaa, ja koskea, tuntea onko tuotteessa "negativista" energiaa.

Valot, ovet, täytyy panna kiinni ja auki monta kertaa..

Hella on saattanut jäädä päälle, kuolemasta on aina kova huoli.

Nyt vanhemmalla iällä on tullut niin sanotut fýysiset oireet, päätä nykii, lihakset käsivarsissa nykii, nyin vatsalihaksiani, luulen että teen sitä ihan tahdon varaisesti, sitäkin aina tasaluvuin, suu ja silmät saattavat nykiä.
Teenkö sen tahallani, vai onko pakko-oireisten sivulla myös touretten-oireyhtymä yleinen?


Saan uhkauksia päästäni, että asiat menee huonosti, ihmiset ajattelevat minusta pahaa, ihmisä kuolee, minä kuolen jos en tee tätä naurettavaa rituaalia.

Onko kohtalon tovereita? Voisitteko jakaa kokemuksia?
En ole koskaan puhunut tästä kenellekkään, vasta pari vuotta sitten (olen jo aikuisiällä)luin asiasta ja sain oireilleni nimen.

Oletteko saaneet lääkitystä/terapiaa? Onko auttanut?

Uskotteko että asia on neurologinen vai "ulkopuolinen" paha?

En uskalla lopettaa. En kai enää pysyisikään.

Joskus en ole jotain typerää asiaa tehnyt, ja tasan kaksi kertaa olen ennalta tiennyt mitä seuravana aamuna tapahtuu, ja näin on tapahtunut.

Olisi mukava kuulla kohtalontovereista.

Asia puuduttaa minua joka päivä.

En jaksa töihin mennä. Taas työttömänä.
Stressillä se pahenee.

On ilmaantunut jopa avarien tilojen pelkoja, sosiaalliset tilanteet pelottavat, ulos meno yksin on kamalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu