Paavo haluaa pohjoisen asiat esille

Pohjoinen on jäänyt paitsioon. Sielläkin on perheitä ja vanhuksia joiden asiat on hoidettava.

Älkää hölmöilkö etelän miehet.
6275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rysselistä on Paavon hyvä katella kartalta pohjoista ja miettiä uusia pelinavauksia. Hyvällä palkalla, tietenkin.
Että kehtaatte puolustaa tuollaista väyrystelijää, joka huijaa menne tullen ! Ei se tee kuin Lapin naurunalaiseksi, uskokaa jo ! Ja hajoittaa keskustan ...

Äänestä

Niinkuin koko ikänsä on halunnut, ja niinkuin oman napansa ympärillä pyöriskelevät ovat aina halunneet.

Äänestä
  • Olin avustajatehtävissä monille ja poliitikot mukaanlukien ja ehkä vähiten kivoja sattui erääseen keskellä olevaan puolueeseen ja erääseen paavoon... No tämähän on vain marginaalia. Kiva nyt ei tartte olla jos palkka on hyvä ja muut vastaavat mersuillaan tulevat äänestyspaikoille pellonpientaret pöllyten.

    Äänestä

  • eikä mitään muuta..ettekö muista Väyrystä minkälainen hän oli menneinä vuosikymmeninä.

    Sen ÄRSYTTÄVÄMPÄÄ ja OMAHYVÄISEMPÄÄ poliitkkoa ei Suomen maasta löydy!
    Sama peli kun aina ennenkin..Ihmettelin kun hän oli vaalien jälkeen pari päivää kiltisti ja hiljaa!

    Äänestä

  • etuaan kirjoitti:

    eikä mitään muuta..ettekö muista Väyrystä minkälainen hän oli menneinä vuosikymmeninä.

    Sen ÄRSYTTÄVÄMPÄÄ ja OMAHYVÄISEMPÄÄ poliitkkoa ei Suomen maasta löydy!
    Sama peli kun aina ennenkin..Ihmettelin kun hän oli vaalien jälkeen pari päivää kiltisti ja hiljaa!

    Aloittihan se Väyrynen uhoamisen jo vaalivalvojaisissa, ettekö muista !?
    Kun nyt keskusta heittäisi sen menemään Brysseliin ja siten säilyttäisi edes loputkin "maineestaan". Jos toinen on hullu niin ei saa alkaa hulluksi ite, vaikka kaveri oiskin.

    Äänestä

  • kusi päässä kirjoitti:

    Aloittihan se Väyrynen uhoamisen jo vaalivalvojaisissa, ettekö muista !?
    Kun nyt keskusta heittäisi sen menemään Brysseliin ja siten säilyttäisi edes loputkin "maineestaan". Jos toinen on hullu niin ei saa alkaa hulluksi ite, vaikka kaveri oiskin.

    ..jos jollakin tuo kirjoitus sen osoittaa.
    Pate on viisain,kokenein,jämerin,rehellisin politikko Suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aivan oikein kirjoitti:

Pohjoinen on jäänyt paitsioon. Sielläkin on perheitä ja vanhuksia joiden asiat on hoidettava.

Älkää hölmöilkö etelän miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu