Metsään Metsään!

Polttelee menevän mieli...

Ei tuo kahden reissun talvimatkailu vielä sammuttanut sitä liekkiä, ja Korpeen vetelee ajatus taas täysillä. Jo parin viikon jälkeen. Lomakeskusten liepeillä, miehenmittaisten kinosten keskellä riekkuminen ei oikein enää istu MetsäIntoilijan mieleen. Hiihtelykin on mennyt tuommoiseksi V-mäiseksi nitkutukseksi plaanatuilla latupohjilla ja vaatisi ilmeisesti jonkinmoisen trikoopuvun, ettei erottuisi joukosta. Sarkapuvussa liikkuvalle rotanlossa-sälesuksihiihtäjälle hieman ilkutaan nuorison toimesta!

Nahkakenkärasvan keittely sentään tuo pientä piristystä kesän odotteluun, Pirskatin kasvihuoneilmiö, vauhtia siihen touhuusi! Kun Sinua siitä tihutyöstä niin kehutaan! Sulatteleppa joutuin nuo loput kinokset, että metsätiet paljastuvat Lapissakin, ja jokirannat saadaan ajoissa tulvavesistä vapaiksi!

Tekisi mieli jo tuommoiselle Mätäskalja-Istunnolle suvannon reunalle, sinirintaa kuuntelemaan, niinkuin tuttavani Kari Kemistä aina retostelee mennessänsä kevätiltaisin Lohia huijailemaan! Mikäpä siinä olisi telttasaunonnan jälkeen istuksiessa räsähtelevän kelonuotion äärellä auringon kiertoa päälaen yllä katsellessa...

Toukokuun loppua on kuitenkin ilmeisesti vielä varroiltava, ennenkuin viimeiset jäähileet Ounasjoesta saadaan taas sulateltua.

Pääsiäismatkailijoille täytyy toivotella rattoisia kevätpäiviä sinne tienvarsien leireille, ja miksei myös teille maksupaikkamatkailijoillekin. Toivottavasti tuo aurinko pitää pintansa, eikä anna takatalvelle mitään mahdollisuuksia!
Olette aikamoisen ihailtavassa asemassa, kun loma on vielä edessä.

Terveisiä taas Haaparannan Inkulle, niinkuin Sodankylän A-kaupan likoille sekä vaikka myös Nuha-Nenä-Impille, yritä Sinäkin jo pistää ne tautiasiat ojennukseen, ettei jokainen loma pilttaannu aivasteluksi, Kameramies-Jesselle sinne Iki-Hankien keskelle, sekä muillekin, jotka olette Diiseliä käynnistelemässä uusiin koitoksiin. Rauzikin, pirskatti taas sinne serkkulaan hummailemaan!

Parhaat naurut tuli pitkältä aikaa, kun Herkkä Hipiä otti pultin muutamasta, muuan kirjoituksessani olleesta voimasanasta, jotka oli asianmukaisen ylikiihkeässä tilassa siihen paikalleen tarkoituksellisesti tällätty! Valitushan on sikäli turhaa, että jatkan vakaasti samaan tahtiin!
Kyllä meitä sitten riittää moneen junaan!

7

952

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ImpiKanerva

      Olipa osuva nimitys tuo "Nuha-Nenä-Impi". Varsinkin näin keväällä kun katupöly tuppaa väkisin aivastuttamaan ja silmät on kuin särjellä. Mutta onneksi on tallella isoäidin ruotsintipparesepti, siinä se vasta hyvä rohto, sillä aukeaa nenä ja lähtee kurkkukipu.

      Miten oikeassa olet, polttelee... eikä sammu millään... Mutta minkäs teet kun töihin on mentävä ja se vapaaherrattaren virka on vielä valovuosien päässä. Tämä on joka keväinen piina, se saapuu yhtä varmasti kuin muuttolinnut ja iskee aina kevätauringon alkaessa paistaa ja lintujen sirkuttaessa pensaikossa. Tuntuu siltä että herään aina keväisin horroksesta, veri alkaa kiertää se vetää väkisin tienpäälle… mistäpä sitä tietää vaikka olisin jonkin kulkukauppiaan jälkeläinen. Rauzi tosin on sanonut, että "se on ammatinvalinta kysymys", mutta mitä tästä elämästä tulisi jos perheenäitinä alkaisi maan(maailman)kiertäjäksi. Siinä joutuisi tuhon tielle ja saisi melko nopeasti liittää nimeen X. Vaikka miten mielikuvituksellisia perusteluja keksisi, niin viimeistään pörssin hupeneminen lopettaisi moiset unelmat.

      Parasta ottaa järki käteen ja todeta suutari pysyköön lestissään. Kiltisti kun hoitaa työnsä, niin loma ja vapaa-aika tuntuu ansaitulta. Unelmia saa ja täytyy olla, ja aina voi suunnitella niitä tulevia reissuja.

    • sepä se

      Reissuvälineet on taas viritetty seuraavaa lähtöä varten. Josko jo viikonloppuna, tai heti alkuviikosta startataan keväthangille. Säätiedot lupaavat pohjoisiin pientä pakkasta, ja vähän uutta lunta. Tulee luistavat kelit hiihellä.

    • sepä se

      yhteh tullah...nih...
      Soromnoo...

      • sepä se

        Reissussa ollaan. Nettipaikkoja on harvakseltaan. Kaksoisolento ei vieläkään ole ehtinyt selvitä, hik.
        Siksikö se on vain paikoillaan???


    • Lystiä riittää

      Niin etelässä on jo melkein kesä, mutta täällä hiitellään ja lasketellaan täysillä.
      Hienoa aurinkoa pitelee, ja mikäs silleen on ollessa lomailijan.

      • *merkonomi*

        Oletko siellä Rukalla tankaamassa? ;-)


      • Lystiä riitti ;-)
        *merkonomi* kirjoitti:

        Oletko siellä Rukalla tankaamassa? ;-)

        Ja nytten pitäisi etsiä joukosta selempi kuski kotimatkalle .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      1989
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1156
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1045
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      717
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      335
      658
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      25
      646
    Aihe