Jos olet se joksi luulen niin voin sanoa etten tule koskaan unohtamaan ystäväni lasta.Molemmat ovat minulle olleet tärkeitä kaikesta huolimatta enkä usko että äidilläkään oli tarkoitus että näin kävisi.Jotenkin vain tuntuu että elämä pysähtyi minun kohdallani hetkeksi,en pysty ajattelemaan mitään kun jatkuvasti mietin,jos olisin voinut tehdä niin jos jos vastausta en saa.Mietin viimisiä sanoja mitä kuulin ja siitä huolimatta ajattelen ettei hän tosissaan tarkoittanut sitä,Olis ollu anteeksi pyydettävää molemmin puolin,ehkä liikaa yritin neuvvoa ja paasasin en vaan osanut olla hiljaa kun sivusta seurasin ja katsoin kuinka ihminen antoi elämän mennä pois raiteiltaan.Hassua kun odotan soittoa tai viestiä vaikka tiedän ettei niitä tule.Kaikesta huolimatta hän oli paras ystäväni ja kauniit muistot ja yhdessä vietetyt hetket pysyvät aina sydämmessäni.Tulen aina muistamaan hänen tyttöään ja haluan kuulua hänen elämäänsä jos se vain on mahdollista ja uskon että hänen äitinsäkin haluaisi sitä.Odotin hänen muuttoa tänne,mutta joku suurempi päätti toisin .kukaan ei tiedä kohtaloaan.Nyt olis mentävä eteenpäin tuntuu vain et aika pysähtyi....
hynnyelle
jos
1352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olin aiemmin kauhea moralisoimaan ja paasaamaan, ja olen vieläkin aina välillä. Tosin olen koittanut tietoisesti olla moralisoimatta, kun ei siitä ole ollut mitään hyötyä.
Oon arvostellut niin äitiäni kuin silloisen parhaan ystäväni alkoholinkäyttöä ja lapsenkasvatusta ja elämistä noin yleensäkin. Enpä voittanut moisella mitään. Äitini kuoli jouluna ja en vieläkään tahdo tajuta, että hän on oikeasti kuollut, enkä enää koskaan voi puhua hänen kanssaan tai viedä omaa tytärtäni mummolaan..
Jotenkin tuntuu kuin tää "ero" ois vain väliaikaista, ja niinhän se voi ollakin. Toivon mukaan elämän jälkeen on jotain. Mutta älä sinä syytä itseäsi ollenkaan, et olisi voinut tehdä mitään pelastaaksesi ystäväsi. Elämä on liian arvokas ja lyhyt siihen itsensä syyttelyyn ja koskaan ei vaan voi tietää milloin se kenenkin kohdalla päättyy!
En usko olevani se keneksi luulet, mutta itseäni säälittää aina eniten lapset, jotka menettävät vanhempansa ja heidän selviytymisensä. Tapauksestasi tuli niin mieleeni oma ex-ystäväni ja hänen lapsensa ja aloin pohtimaan, mitä tekisin jos hänelle kävisi samoin kuin sinun ystävällesi. Siitä aiempi kommenttini!
Mutta voimia sinulle ja toivottavasti kevät vähän piristää mieltäsi!