Enkö muutu

Yhä uudelleen kohtaan ihmisiä, joille kristinuskon ydinasia on kristityissä tapahtuva muutos parempaan. Näin ajattelevien suuri määrä kertoo siitä, miten roomalaiskatolisen kirkon pelastusoppi elää yhä kirkossamme vaikka uskonpuhdistuksesta on kulunut 500 vuotta.

Apostoli Paavali joutui kyllä jo omana aikanaan näkemään, miten taipuvaisia kristityt olivat muuttamaan anteeksiantamuksen evankeliumin muuttumisen evankeliumiksi. Sen jälkeen kun apostoli oli päättänyt evankelioimistyönsä Korintissa, kaupungin seurakuntaan tuli opettajia, jotka selittivät, että evankeliumi toimii kuin lääke. Se parantaa ihmisen. Muutos, jonka evankeliumi saa aikaan, on sekä ihmisen olemuksen että elämän muutos.

Tämä muuttumisen oppi on siis vanha. Paavalin jälkeen Korintissa toimineet uudet opettajat korostivat, että evankeliumi tekee ihmisestä moraalisesti tahrattoman ja elämässään nuhteettoman. Ruotsalainen raamatunopettaja ja tutkija Hugo Odeberg toteaa korinttilaiskirjeen selityksessään, että "todella saatanalliset, pahojen asioiden aiheuttajat ovat useimmiten hyvin tietoisia siitä, mikä arvo on moraalisella tahrattomuudella". Odeberg jatkaa: "Pahan aiheuttajilla on myös kyky näyttää ympäristölleen moraalinen tahrattomuutensa."

Korintissa toimineet kristinuskon opettajat olivat myöhemmin syntyneen roomalaiskatolisen kirkon armo-opin linjalla. Roomalaiskatolisuudessahan anteeksiantamus ei ensisijaisesti ole vapautus Jumalan tuomiosta ja vanhurskaaksi lukemista vaan se on ihmisen muuttamista. "Ihmisluonto nostetaan armovoimin Jumalan tahdon mukaiseksi. Armo ei kumoa luontoa, vaan tekee sen täydelliseksi."

Rooman kirkko opettaa, että armo on kuin vahva lääke. Kun se on tehnyt tehtävänsä, Jumala toteaa ihmisen muuttuneen kelvolliseksi ja hyväksyy hänet hänen kelvollisuutensa perusteella. Jumalayhteys perustuu siis ihmisen muuttumiseen ja pyhittymiseen. Jumala auttaa pahoja tulemaan hyviksi, mutta hän on yhteydessä vain hyviin.

Tämäntapainen oli Korintissa Paavalin jälkeen vaikuttaneiden kristittyjen opettajien oppi. Tähän opetukseen apostoli vastasi kirjoittamalla seurakuntalaisille: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme."

Jumalan tahdon mukaisiksi muuttuneiden ihmisten sijasta Paavali puhuu saviastioiden kaltaisista ihmisistä. Saviastiavertaus on merkittävä. Se osoittaa, millaisina ihmisinä Paavali näki kristityt. Saviastiahan on hauras ja heikko. Se särkyy helposti pudotessaan. Mutta samalla saviastia on kova ja murtuessaan se on teräväsärmäinenkin.

Kun apostoli vertaa meitä kristittyjä saviastioihin, se merkitsee, että meidän luonteemme, menneisyytemme ja nykyisyytemme, taipumuksemme, kykymme, henkinen ja ruumiillinen terveytemme, älykkyytemme, kaikki mitä meissä on, on vaatimatonta ja halpaa. Saviastia-vertaus osoittaa, että Paavali erikoisesti painottaa ihmisen muuttumattomuutta, hänen pysymistään sellaisena kuin hän on – aivan niin kuin saviastia pysyy sellaisena kuin se on sen jälkeen kun se on valmistunut. Saviastia pysyy savena ja saviastiana myös silloin, kun Jumalan armon evankeliumi asettuu siihen.

Jos apostoli olisi verrannut meitä kristittyjä puun taimeen tai johonkin muuhun kasviin, olisi selvää, että hän olisi painottunut kasvua, kehittymistä ja muuttumista. Kasvihan näyttää erilaiselta sitä mukaa kuin se kasvaa. Talvella puut näyttävät kuolleilta mutta keväällä ne muuttuvat vihreiksi ja alkavat kukkia.

Ihmiset eivät Jumalan edessä muutu tällä tavalla. Apostoli valitsi kristityn vertauskuvaksi saviastian siksi, että se ei muutu. Arkeologit kaivavat jatkuvasti esille saviastioita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina 2000-3000 vuotta. Sellaisia me olemme.

Paavalin vertauksessa on toinenkin puoli. Olemme tottuneet siihen, että kallisarvoisia tavaroita säilytetään niiden arvoa vastaavissa paikoissa. Mutta Jumalan taivaallinen aarre, Kristuksen evankeliumin kirkkaus ja valo, syntien anteeksisaamisen lahja, säilytetään ihmisissä, jotka saviastian tavoin ovat heikkoja ja kovia, vain tomua ja tuhkaa. Voisimme sanoa, että kaikkein kallein taivaallinen pyhä tavara on mitä halvimmassa maasta tehdyssä astiassa.

Jos sinä koet olevasi kova ja heikko, kulunut ja halpa, mitätön ja muuttumaton ihminen, liian syntinen ollaksesi tekemisissä Jumalan pyhien asioiden kanssa, niin lue mitä apostoli kirjoittaa! Evankeliumin kirkas aarre on sinua ja sinun kaltaisia varten.

Ehkä tunnet olevasi vain häpeäksi Jumalan valtakunnan asialle, niin vähäpätöinen ja tahrainen ihminen, ettei osanasi voi olla taivaan ihanuus. Mutta kuule: evankeliumi on juuri sinua varten. Apostoli kirjoittaa päättäväisesti: "Tämä aarre on meillä saviastioissa." Aarre on aarre riippumatta siitä, missä sitä säilytetään. Samoin saviastia on saviastia, aina yhtä halpa ja mitätön, riippumatta siitä, mitä siinä säilytetään.

Jumala näki hyväksi yhdistää nämä kaksi: aarteen ja saviruukut, Kristuksen ja hänen syntiset uskovansa. Siinä on muutos, ei siinä että me muutumme vaan siinä, että Jumala antaa meille armonsa. - Per-Olof Malk

Takaisin sivun alkuun

Viikon sana viikolle 4

Kun Jeesus on läsnä

Jotkut ajattelevat, että Jeesuksen läsnäolo vaikuttaa koettavia ja näkyviä, usein ihmeellisiä asioita. Jos näin olisi, niin siinä perheessä, jossa Jeesus kasvoi, kaikki olisi ollut hyvin. Halki historian on ollut niitä, jotka ovat ajatelleet niin, että Jeesuksen läsnäolo Marian ja Joosefin kodissa teki tästä kodista ja sen jäsenistä onnellisia. On ollut niitäkin, jotka ovat ajatelleet, että Jeesus teki perhepiirissään ihmeitäkin niiden noin 30 vuoden aikana, jolloin hän asui Nasaretissa. Yhtenä perusteluna tällaiselle ajatukselle on esitetty Jeesuksen äidin tapa puhutella Jeesusta Kaanaan häissä. Häätalostahan loppui viini kesken juhlan. Silloin Maria meni Jeesuksen luo aivan niin kuin se olisi ollut tuttu tapa hänelle, ja hän sanoi Jeesukselle ikään kuin vain tiedoksi ihmeentekoa varten: "Heillä ei ole viiniä."

Tästä kyllä saa sen vaikutelman, että vaikeuksien ratkominen Jeesuksen avulla ja arkipäiväistenkin asioiden pyytäminen Jeesukselta olisi ollut Marialle tavanomaista. Mutta vaikutelmistamme poiketen Raamattu kertoo Mariasta, Joosefista ja heidän perheestään muuta.

Jeesuksen odotusaikana hänen äitinsä Maria menetti maineensa juutalaisten keskuudessa Nasaretissa. Jos aviottoman lapsen saaminen oli naiselle suuri häpeä Suomessa ja oikeutti muut halveksimaan ja ylenkatsomaan häntä vielä 100 vuotta sitten Suomessa, niin monin verroin kauhistavampi häpeä ja rikos aviottoman lapsen odottaminen ja saaminen oli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa Palestiinassa. Itse asiassa Maria olisi pitänyt jo raskautensa alussa viedä isänsä talon eteen ja siinä kivittää. Joosef uskalsi kuitenkin rikkoa lakia ja pelasti Marian.

Kun sitten Jeesuksen synnyttämisen aika tuli, Jumala näytti itse ryhtyvän rankaisemaan Mariaa, sillä tämä joutui synnyttämään lapsensa eläinsuojassa. Eikä lapsi ehtinyt kauaa olla perheessä, kun perheen piti henkensä kaupalla paeta ulkomaille Jeesuksen tähden.

Myöhemmin Marialle ja Joosefille syntyi lapsia, jotka tuottivat vanhemmilleen suurta huolta sen tähden, etteivät hekään uskoneet Jeesukseen. Koska Joosefia ei mainita Raamatussa sen jälkeen kun perhe oli käynyt Jerusalemissa Jeesuksen ollessa 12-vuotias (ei Kaanaan häiden yhteydessä eikä edes Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä), on selvää, että Joosef on ollut joko hyvin sairas ja liikuntakyvytön tai sitten kuollut ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkua.

Jeesus ei tuonut Marialle helpompaa elämää, pikemminkin voisi sanoa, että Marian osa oli arkitavallinen tai osin ehkä raskaampikin kuin muiden sen ajan naisten osa. Omien lasten epäusko tai puolison vakava sairaus tai kuolema ovat edelleen suuria murheen aiheita.

Jeesuksen läsnäolo ei estänyt tämäntapaisten ikävien asioiden tapahtumista. Hän ei tuonut siunausta tai erityistä varjelusta kotiin, jossa hän eli, siinä mielessä kuin jotkut odottavat hänen tuovan. Kuvaus Kaanaan häistä jakeissa Joh. 2:1-11 sisältää päinvastoin tiedon, että veden muuttaminen viiniksi oli Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko. Tämä tarkoittaa, että Maria - yhtä vähän kuin hänen perheensäkään - ei ollut tottunut Jeesuksen voiman tai ihmeiden kokemiseen. Pikemminkin oli niin, ettei Maria ollut nähnyt ainuttakaan Jeesuksen ihmettä niiden kolmenkymmenen vuoden aikana, jotka olivat kuluneet Jeesuksen syntymästä.

Tässä on tärkeä opetus, joka helposti jää "Kaanaan ihmeen" varjoon. Niin kauan kuin Jeesus oli läsnä kodissaan, siellä ei ratkottu vaikeuksia Jeesuksen voimateoilla ja ihmeillä. Emme itse asiassa emme tunne ainoatakaan ihmettä, jonka hän olisi tehnyt itseään lähinnä olleille ihmisille. Marian ja Joosefin elämä ei Jumalan valinnan takia ollut heille helpompi kuin muiden ihmisten, vaan pikemminkin heidän elämänsä oli Jeesuksen tähden raskaampi kuin muiden. Parhaimmillaan heidän olonsa Nasaretissa oli arkisen tavanomaista kyläelämää. Perheenäidin askareet olivat Marian osana: oli veden ja puiden hakua, oli ruuanlaittoa avotulen päällä, oli pyykinpesua vähällä vedellä, oli vaatteiden ompelemista ja paikkaamista, oli kodin siivoamista...

Tämä osoittaa, että Jeesus voi olla lähellä meitä, kodissammekin, ilman, että siellä tapahtuu mitään erikoista. Elämän tavanomaisuus ei ole merkki siitä, että Jeesus puuttuisi elämästä tai kodista. Eikä Jeesuksen tulo ihmisen elämään tai hänen kotiinsa tee elämästä vaurasta tai turvattua. Sairaudet, kuolema, epäusko jne. ovat tuttuja sielläkin, missä Jeesus on.

Oppisimmepa me elämään Marian tavoin! Hän uskoi Jeesukseen, vaikka hän ei nähnyt Jumalan Pojan ihmeitä kolmeenkymmeneen vuoteen. Ja mikä myös on esimerkillistä, Maria uskoi kaikkien näiden vuosien aikana ja niiden jälkeen ihmeisiin. Vaikka hän ei ollut nähnyt yhtään Jeesuksen tekemää ihmettä, hän luottavaisesti kertoi Jeesukselle kuulemastaan ongelmasta. "Heillä ei ole viiniä", hän sanoi Jeesukselle. Ja silloin hän sai nähdä Jeesuksen ensimmäisen tunnusteon.

Kun Jeesus oli tehnyt ensimmäisen tunnustekonsa, Maria ei uskonut Jeesukseen enemmän tai vähemmän kuin ennen. Marian usko olisi säilynyt samanlaisena, vaikka Jeesus ei olisi Kaanaan häissä tehnyt mitään erikoista ja se pysyi samanlaisena ihmeen jälkeen. Sellainen on nimittäin Jumalan antama usko. Se elää Jumalasta - eikä näkemisestä tai näkemättä jäämisestä. Se on Jumalan lahja joka säilyy Jumalan tähden.
-Per-Olof Malk


http://www.evank.org/vanhat_q1.htm#vk_13