Hetki sitten muutamat kanssakeskustelijat kirjoittivat SPA-kirkon kriisin yhteydessä Nykyaika -nimisen lehden lukemisesta tai lukematta jättämisestä.
Lehden nimi on omalla tavallaan osuvampi, kuin sen valinneet osasivat aikoinaan arvatakaan.
Kun vertaa lehden sisältöä siihen, millaista tavaraa siinä julkaistiin esim. 1970-luvulla, ei voi olla huomaamatta muutoksia.
Ja muutokset hienovaraisesti vihjaavat kyllä jonkinlaatuisen kriisin olemassaoloon, ainakin henkisellä tai hengellisellä puolella.
Yksi silmiinpistävä muutos on kotimaisten kirjoittajien, erityisten suomalaisten adventistipastoreiden kirjoitusten niukkuus ja kirjoitusten sisällön mitäänsanomattomuus.
Toki poikkeuksia joskus saa nähdäkseen, mutta ne ovat - poikkeuksia.
Tuntuu, kuin pastorien kirjoitukset olisivat kirjoittajilleen pakon sanelemia. Ehkäpä työnkuvaan kuuluu, että palkkansa eteen joskus pitää kirjoittaa Nykyaikaankin.
Maallikoiden kirjoitukset ovat usein innokkaammalla mielellä laadittuja, mutta useinkin on niin, että kirjoittajan into toisaalta ja tietämys kirkkonsa ongelmista toisaalta ovat kääntäen verrannollisia.
En minä ehdota Nykyajan lopettamista, kaukana siitä. Sen avulla saa tietoa entisistä uskonsisarista ja -veljistä ja heidän jälkeläisistään.
Ja pystyy pitämään sormeaan "kirkon valtimolla", jonka pulssi ikävä kyllä tuntuu heikolta, epätasaiselta ja epäsäännölliseltä.
Ja niin suuret mahdollisuudet kuin kirkolla olisi Suomessakin ollut menestyä! Kuinka niin moni asia onnistuttiinkin tärväämään?
Oliko se pelkkää taitoa vai oliko mukana ihan Luojan tahto tai sallimus?
Siitä tekisi mieli vaihtaa ajatuksia, mikä oikein meni vikaan ja mitä olisi vielä tehtävissä, mutta ymmärrän, että tämä nettipalsta ei ole oikea foorumi asian käsittelyyn.
Eikä edes "puoliavoin" ADVLIST näköjään pysty käsittelemään kaikkea sitä, mikä ansaitsisi tulla pohdituksi. Itsesensuuri näyttää sielläkin toimivan kohtalaisesti niin kuin Kekkosen Suomessa aikanaan.
Mitä vanhempia ovat kysymykset (mieluummin toissa vuosisadalla tapahtuneet), sitä helpompi niistä näyttää olevan puhua ja kirjoittaa.
Käsittääkseni mainitulta listalta voidaan myös poistaa ei-toivotut kirjoitukset/kirjoittajat.
No, se asioiden käsittelemisen vaikeus ei ole minun ongelmani. Eikä se näytä olevan kenenkään muunkaan ongelma.
Pensas on hyvä paikka, jos ei päälleen muuta paikkaa keksi.
Nykyajan lukemisesta
7
347
Vastaukset
- advlista
vielä toiminnassa ja millä foorumilla?
- DDT666
toimii Googlen alaisuudessa. Google Groups tai jotain sinne päin.
Lista on moderoitu, joten sinne ei mellastelijoilla tai provokaattoreilla ole asiaa, ja hyvä niin.
Osa sen lukijoista kai vieläkin pelolla odottaa aikoja, jolloin heitä jahdataan kuin metsän eläimiä ja joutuvat sen takia pakenemaan vuorille
(josta juolahtikin mieleen, ettei EGW:llä ollut loppukahinoiden varalle antaa hyvää neuvoa esimerkiksi niiden maiden asukkaille, joissa vuoria ei ole ollenkaan ja metsiäkin vain nimeksi)
Oli miten oli, kiusaajien ilmestyminen ADVLIST:lle voisi vain lisätä joidenkin sen lukijoiden ahdistusta.
Muutenkaan en ole sellainen teknoguru, että osaisin neuvoa, miten listalle pyritään. - kiitokseni
DDT666 kirjoitti:
toimii Googlen alaisuudessa. Google Groups tai jotain sinne päin.
Lista on moderoitu, joten sinne ei mellastelijoilla tai provokaattoreilla ole asiaa, ja hyvä niin.
Osa sen lukijoista kai vieläkin pelolla odottaa aikoja, jolloin heitä jahdataan kuin metsän eläimiä ja joutuvat sen takia pakenemaan vuorille
(josta juolahtikin mieleen, ettei EGW:llä ollut loppukahinoiden varalle antaa hyvää neuvoa esimerkiksi niiden maiden asukkaille, joissa vuoria ei ole ollenkaan ja metsiäkin vain nimeksi)
Oli miten oli, kiusaajien ilmestyminen ADVLIST:lle voisi vain lisätä joidenkin sen lukijoiden ahdistusta.
Muutenkaan en ole sellainen teknoguru, että osaisin neuvoa, miten listalle pyritään.Täällä on hyvä puhua adventismista adventistien kanssa tai heitä ilman.
- ei ole
Sananvapautta lukijoilla.
- onhan
siellä nykyisin "lukijoilta" niminen mielipidepalsta, pieni tosin, mutta on kuitenkin. Ei lehti voi kaikkea painaa, mitä toimitukseen tulee. Pakko valita pelkästään jo sen takia, että tiettyyn määrään sivuja mahtuu vain tietty määrä tavaraa. Sivuja ei voi lisätä, koska Nykyaika-lehti on tällä hetkellä aivan liian kallis painattaa, vaikka se painatetaan mahdollisimman halvalla. Suomessa kaikki tällainen maksaa nykyisin hunajaa. Jos kirkko ei koko ajan pumppaisi sinne aika suurta summaa, koko lehteä ei olisi ollenkaan.
Rakentava kirjoitus. Olisi oikeastaan kaikkien kirkkojen aika mennä itseensä. Ja ottaa vakavasti kentällä liikkuvat mielipiteet.
Mutta voi olla niinkin, ettei vahaan leiliin voi laittaa uutta viiniä.- viiniä
Vanha leili 1844-opin pohjalta.
Uutta viiniä??? Adventisteillä ei ole ollenkaan viiniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594