Paavo Väyrynen edustaa sitä todellista KEPUlaisuutta.
KEPUlaisuuteen kuuluu se, että ensin varmistetaan omat edut ja sitten, jos aikaa jää, äänestäjien edut.
Myös mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella on päivä päivältä enemmän näitä piirteitä. Holtiton keinottelu veronmaksajien kustannuksella oli esimerkki tästä. Vanhanenhan mm. lomaili moneen otteeseen veronmaksajien piikkiin.
Väyrynen on KEPUlaisuuden esimerkki
5
235
Vastaukset 5
- Heh heh
Kävisitte Väyrysen kanssa kaksosista.
- Väyrynen
astui politiikan näyttömölle.
Kepu johto on vain ihan hiljaa, joten kepujen mielestä on aivan suotavaa ja tyylikästä ja asiallista kiristää ennen kuin koko hallitus on edes kasassa.
Siinä keskustan todellinen olemus.- Heh heh
Oletko huomannut.
- kipakoiden
Heh heh kirjoitti:
Oletko huomannut.
haukkujen saattelemana, piti oikein ohjelma järjestää että sai oikein keputella, hän kuuluu niihin tyhmimpiin edustajiin, liekö syntyperällä osuutta.
- suljetulla osastolla
Kapinlahdella. Heh heh. Näin käy kun ottaa politiikan tosissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371383- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 64676
- 37579
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi199565Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39517
- 63513