Sain pojan 6 kk sitten.Sitä mukaan kaverit hävisivät .En ymmärrä minkä takia.Aluksi heitä kiinnosti uusi tulokas, mutta heistä ei ole nyt kuulunut moneen kuukauteen mitään.Jopa ystävä jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta on lopettanut yhteydenpidon kokonaan.Yritin aluksi järjestää hänelle aikaa,mutta hän aina perui jos olimme sopineet tapaavamme.
Mutta siitä olen iloinen,että siskot ja äiti ovat olleet tukenani.Nykyään he ovat parhaita ystäviäni.Siitä olen varma että he eivät koskaan jätä minua yksin.Onko kellään ollut samaa tilannetta että kaverit jättävät kun lapsi on syntynyt?
Mutta siitä olen iloinen,että siskot ja äiti ovat olleet tukenani.Nykyään he ovat parhaita ystäviäni.Siitä olen varma että he eivät koskaan jätä minua yksin.Onko kellään ollut samaa tilannetta että kaverit jättävät kun lapsi on syntynyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun puhe on vaan mitä vauva on syönyt,Kun saavat oman lapsen johan kiinnostaa vauva,
itsellenikin aikoinaan kävi niin. Olin ainoa kaveripiirissä jolla oli lapsi, joten sehän on selvääkin selvempää, että intressit olivat aivan erilaiset kuin lapsettomilla. Mutta kun kaverini perustivat myöhemmin perheitään, lähentyi siinä sitten myös välimme uudestaan. Maailma muuttuu ja me sen mukana! :)
Minulla oli raskausaika melkoisen "hiljaista" sosiaalisella rintamalla. Aluksi moni kaveri oli innoissaan ja tukena, mutta ennen raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppua huomasin, ettei kaverit enää juuri kylässä käyneet. Tosin olimme opiskelijoita, joten kaverienkin elämä oli silloin melkoista viilettämistä.
Itse olisin halunnut, että kaverit olisivat suhtautuneet minuun aivan normaalisti ja olisivat kertoneet asioitaan ja huoliaan kuten ennenkin. Mutta ei. Olin melko loukkaantunut, kun yksi ystäväni myönsi vasta tyttäreni ollessa lähemmäs vuosikas, ettei hän halunnut kertoa minulle mitään asioistaan raskausaikana. Syynä siihen se, ettei raskaana oleva saa kantaa muiden murheita harteillaan. Hmm. Sanoinkin, että ennemminkin sain murheita juuri siitä, että minut "hyljättiin". Muistan, ettei kellään ollut minulle oikein muuta sanottavaa kuin "Miten olet voinut? Potkiiko?" jne . Melkoista raskaana olevan aliarvoimista!
Tyttäreni on nyt jo nelivuotias. Minulla on nyt taas paljon enemmän kavereita, kuin noina aikoina. Kyllä suhteet alkoi kavereihin taas lämmetä, kun napero syntyi ja alkoi kasvaa. Moni kaveri on nyt itsekin saanut lapsia. Suunnilleen puolet ja puolet on kavereista, että kenellä on lapsia ja kenellä ei. Tällä hetkellä paras ystäväni odottaa toista lastaan ja ihan normaalisti olemme yhteydessä ja puhumme ihan muistakin asioista kuin raskaudesta. Hänkin on huomannut, että joidenkin mielestä raskaana oleva ei muuta ajattele kuin vauvoja. Ja samoten, kun lapsi on vielä pieni.
Lopuksi vielä totean saman asian kuin sinäkin: Perhe oli ihan samalla tavalla kuin ennenkin elämässä mukana sekä raskaus ajan, että vauvavaiheen. Voi taas jälleen kerran kiittää sisaruksia, vanhempia ja serkkuja, jotka pysyivät rinnallani ihan joka hetki.
Tsemppiä sulle ja kyllä niitä kavereita vielä tulee. Ehkä ovat säikähtäneet elämäntilannettasi?
juu kun tuli lapsi kaverit kaikkosi. Porukka jonka kanssa otiin päällään joka paikassa. Ajattelin vain ne käytti hyväseen vain kun sai olla yötä meillä eikä tarvinnu ajajella kännis kotiin.
Kaverit katos. Tai enää ei olla yhtä paljon tekemisissä. Mutta voi olla, että omalla aktiivisuudellani, tai sen puutteella, on tekemistä asian kanssa..
Onhan se suuri muutos, että sinusta on tullut äiti. Mutta onneksi on siskoja ja veljiä. He eivät jätä :)
myös päinvastoin. Itselläni ei ole lapsia, mutta joillakin ystävilläni sekä sisaruksillani on. Jotkut ovat unohtaneet sen "ennen lapsia" -yhteydenpidon, kun heillä on perhe nyt tärkein. Niin kuin tietysti pitääkin olla.
Osa lapsellisista ;) ystävistäni toki mahdollisuuksien mukaan haluaa viettääkin omaa aikaa myös ilman lapsia, mutta lapset ovat tottakai useimmiten läsnä. Heillä ei vanhemmaksi tuleminen ole syrjäyttänyt entisen laista ystävyyttä eikä päinvastoinkaan ole tapahtunut. Ja heitä oikeastaan pidänkin enemmän ystävinä. Toivon, että myös itse osaisin vaalia samalla tavalla ystävyyttäni, jos joskus saan lapsia. Kaipa näissäkin tilanteissa punnitaan ystävyys.
Toki voin myöntää, etten ihan aina ole näissä lapsi-vanhemmuus -asioissa mukana, kuinka voisin? Vastaavasti taas oma lapseton, aikuinen elämäni on jotain missä eivät lapselliset ole enää niin vahvasti ajantasalla.