Marian tunnustus ratkaisee virkakiistat

Marian tunnustus on nimenomaan erittäin hyvä tapa ratkaista virkakriisi. Raamattu on historiallinen dokumentti. Kuka tahansa voi toimia pappina luterilaisessa kirkossa, myös naiset.

Naispappeuden vastustajat voivat pitää kiinni omasta tulkinnastaan, mutta sitä he eivät vaatia muilta. Niinpä yhteistyön pitää olla mahdollista myös eri tavoin uskovien kanssa. Kysymys on erilaisten tulkintojen hyväksymisestä. Se on suvaitsevaisuutta. Kukaan ei vaatia muita käyttäytymään oman tulkinnan mukaisesti. Jokainen voi silit pitää kiinni omasta tulkinnastaan.

Pasi Toivonen kirjoitti:

Marian tunnustus on nimenomaan erittäin hyvä tapa ratkaista virkakriisi. Raamattu on historiallinen dokumentti. Kuka tahansa voi toimia pappina luterilaisessa kirkossa, myös naiset.

Naispappeuden vastustajat voivat pitää kiinni omasta tulkinnastaan, mutta sitä he eivät vaatia muilta. Niinpä yhteistyön pitää olla mahdollista myös eri tavoin uskovien kanssa. Kysymys on erilaisten tulkintojen hyväksymisestä. Se on suvaitsevaisuutta. Kukaan ei vaatia muita käyttäytymään oman tulkinnan mukaisesti. Jokainen voi silit pitää kiinni omasta tulkinnastaan.

Suo siellä vetelä täällä. "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa". Eipä taida toimia reaalielämässä, eikä tuosta ole muutenkaan perustaksi millekään kestävälle. Äläkä viitsi tukkia sitä "tunnustusta" tänne jokaikiseen väliin. Ihan huuhaa hommaa ja kaukana kristinuskosta.

Teholooki kirjoitti:

Suo siellä vetelä täällä. "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa". Eipä taida toimia reaalielämässä, eikä tuosta ole muutenkaan perustaksi millekään kestävälle. Äläkä viitsi tukkia sitä "tunnustusta" tänne jokaikiseen väliin. Ihan huuhaa hommaa ja kaukana kristinuskosta.

Kaikki toimii reaalielämässä ihan hyvin. Kysehän on suvaitsevaisuuden toteuttamisesta keskellä arkipäivää. Missä Jumalan uskotaan ja siellä rakkautta osoitetaan, siellä puhutaan aina kristinuskosta. Oli tunnustus mikä hyvänsä. Kristillinen teologia kaipaa uudistamista kuten tämän päivän ongelmat osoittavat. Tilanne ei parane panemalla pää pensaaseen.

Pasi Toivonen kirjoitti:

Marian tunnustus on nimenomaan erittäin hyvä tapa ratkaista virkakriisi. Raamattu on historiallinen dokumentti. Kuka tahansa voi toimia pappina luterilaisessa kirkossa, myös naiset.

Naispappeuden vastustajat voivat pitää kiinni omasta tulkinnastaan, mutta sitä he eivät vaatia muilta. Niinpä yhteistyön pitää olla mahdollista myös eri tavoin uskovien kanssa. Kysymys on erilaisten tulkintojen hyväksymisestä. Se on suvaitsevaisuutta. Kukaan ei vaatia muita käyttäytymään oman tulkinnan mukaisesti. Jokainen voi silit pitää kiinni omasta tulkinnastaan.

Pitkän päivätyön jälkeen ajatus ei aina luista, joten anteeksi jos kirjoituksessani on lapsuksia. Päivä ihmissuhdetyössä on joskus uuvuttava ja ei pitäisi sen jälkeen yrittää kirjoittaa mitään, koska ajatusvirheitä sattuu liiankin paljon.

Itse asiassa, ei ole enää hyviä ratkaisuja sen jälkeen, kun luterilaisuus erosi kristikunnan uskontunnustuksesta liberaaliteologian kannattajaksi. Kirkon johto ei osannut nähdä tulevaisuutta ja otti tieten suuren riskin, vaikka se oli nähtävillä ja siitä kirjoitettiin aikanaan palstakilometrejä. Naispappeus myytiin kirkolle vääristellyin argumentein ja samalla annettiin vaihdossa kirkon tunnustus ja sen tuntemus. Marian tunnustuksen lanseerausyritys on vain jatke tälle hajaanuksen linjalle. "Kysymys on erilaisten tulkintojen hyväksymisestä." Tiedän, mutta ongelma on siinä, että eri tavoin tulkitsevat eivät voi hyväksyä toisten tulkintoja! Eikö ole hieno asetelma?! Mutta kuka aloitti kiistan ja onko sillä väliä? Itse asiassa, mikäli luterilainen kirkko olisi pidättäytynyt apostolisessa ja katolisessa tunnustuksessa, koko ongelmaa ei olisi! Ratkaisu ei ole perinteen puolustajien nimittäminen vanhakantaisiksi.

Vakavasti otettava kysymys:
Miten voit myydä liberaalin ja perinteitten vastaisen uuden tulkinnan ihmisille, jotka ovat oppineet Raamatun perinteisen tulkinnan ja siltä pohjalta kokevat kristikansan ykseyden niin katolisten kuin ortodoksien kanssa? Marian tunnustuksen yrityksen kuin myös liberaaliteologian romutettua perinteisen Raamattuun perustuneen opin ihmiset taistelevat omien totuuksien puolesta ja kavahtavat Raamattuun perustumattoman opin tuontia saarnatuoliin. Ei se anna mitään aihetta yhteistyölle, jos minun oppimani oppi ja käytänteet yhtäkkiä ovatkin vnhanaikaiseksi luokiteltuja ja vääriksi todettuja. Tottakai minä nousen vastarintaan ja nimenomaan perustelen sen Raamatulla, koska se on oppini perusta. Samalla luen kirjain kirjaimelta esimerkiksi juuri Marian tunnustuksen ja liberaaliteologian perusteet, jotka hyvin pienellä lukemisella voinkin todeta kestämättömäksi perusteeksi, mikäli perusteena on uskomme Raamatun arvovaltaan. Marian tunnustuksen heikommat kohdat ovat käsitykset Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Ne eivät kestä Raamatun tutkimusta eivätkä apostolista kirkon tunnustusta. Muista taas, että apostolit olivat juutalaisia ja tunsivat hyvin myös juutalaisen uskonnon opit ja tulkinnat, myös Messiaasta ja Pyhästä Hengestä, vaikka jotkut koulukunnat odottivat toisenlaista ja Pyhän Hengen toiminnan painotus ei korostunut päivittäisessä juutalaisessa uskossa.

Jos suvaitsevaisuus asetetaan yhdeksi kriteeriksi, on syytä ensin miettiä, mikä on suvaittavaa ja mikä ei. Suvaitsemattomaksi on julistettu näiden uudistajien taholta perinteinen apostolinen ja katolinen uskontunnustus ja yritetty lanseerata uusi tulkinta, joka ei voi olla hyväksyttävissä, koska se ei perustu kristikansan tulkintaan edes perusasioissa, saati sitten käytänteissä. Väitän, että perusteiden muuttaminen ei helpota uskontojen sisäistä eikä uskontojen välistä ymmärrystä, vaan siihen vaikuttaa perinteet ja ihmiskuvat ja ihmisten omat asenteet, joita muuntamalla päästään parempaan yhteisymmärrykseen. Asenteet toisten ymmärtämiseen ovat useimmiten parhaat niiden keskuudessa, jotka ovat uskossaan kypsiä, vahvoja ja perusteisiin oikein kiinnittyneitä. Silloin on varaa nähdä toinen arvokkaana ihmisenä ja Jumalan lapsena, vaikka kirkon tunnustus joissakin tulkinnoissa olisikin erilainen.

On suuri harhakuvitelma ja kypsymättömyyttä edustava näkemys, että ykseys saavutettaisiin uskontojen tunnustuksia miedontamalla, liberalisoimalla. Väitän taas, että vain kypsä terve aikuisuus ja uskon kypsä tulkinta antaa järkevän pohjan ykseyden tielle. Jos lähden madaltamaan omaa tunnustustani ja ikäänkuin ryömien ja anteeksipyytäen lähestyn toisia kristittyjä, teen itseni epäilyksenalaiseksi ja epäuskottavaksi, kuten Marian tunnustuksen ja liberaaliteologian kannattajat ovat toimineet. Erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen ei lähde samankaltaisiksi muuttamisesta, vaan itsensä ymmärtämisestä ja läheisen hyväksymisestä samanarvoiseksi, mutta erilaiseksi.

Ne jotka ovat lanseeranneet liberaaliteologian kirkkoomme, ovat itse asiassa suurimman dilemman edessä. He ovat äänekkäimpinä vaatimassa suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä, mutta itse asiassa itse ovat ymmärtämättömimpiä toisia kohtaan. Edelleen korostan, että en ymmärrä mm. Vammalan kappalaisen jyrkkää asennetta työtovereitaan kohtaan, mutta en myöskään ymmärrä niiden jyrkkää asennetta, jotka vaativat heidän päätään mestaupöydälle. Jos kerran kirkko on hyväksynyt naisenkin papiksi, niin työnantajana kirkolla on oikeus vaatia tehtävien hoitoa työnantajan asettamien normien mukaisesti. Jos se ei sovi itselle, pitää mennä toiseen työpaikkaan. Ei missään muussakaan työpaikassa hyväksytä työnantajan vastaisia toimia eikä työtoverin kanssa työskentelystä kieltäytymistä omaantuntoon vedoten. Mutta en missään tapauksessa ymmärrä niitäkään, jotka ovat suuriäänisesti vaatimassa (ja jo saaneet tahtoaankin läpi) muutamassa kirkon oppia omien tulkintojen mukaisiksi vastoin kirkon opin perustaa Raamattua ja apostoleilta perittyä tulkintaa ja sitten vaativat toisia sen muuntuneen opin hyväksyjiksi. Tässä on narsistinen ihmiskuva hyvin lähellä.

Itse asiassa näiden kahden erilaisen tulkinnan ja kumartamisten jälkeen olemme nyt tilanteessa, jossa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja ja alkaa hiljalleen rakentua kahden erillään olevan kansankirkon kehittyminen. Pian tulee olemaan mahdollista liberaali, Marian tunnustusta jäljittelevä ei-luterilainen kirkko ja sitten perinteinen, luterilaista ja apostolista tunnustusta kunnioittava ja sitä seuraava luterilainen kirkko, jossa ei ole sijaa naispapeille eikä liberaalille tulkinnalle. Tällainen valitattava kehitys on selkeästi nähtävissä, koska molempien ryhmien edustajien kannanotot ovat niin fiksautuneet ja osittain soluttautuneet kansankirkkoomme, joka ei pääse ravistelematta niistä eroon. Vaihtoehtoinen mahdollisuus voi olla myös se, että Vapaakirkko ja osittain Helluntaikirkko kerää taistelun tuoksinassa uloslennähtäneet uskovaiset ja kansankirkkomme jää näivettyneenä keskustelemaan keskellään naispappeudesta ja liberaaliteologiasta ja muistä näpertelyistä varsin ponnettomasti ja hengettömästi.

Kannattaa muistaa myös, että minun ei tarvitse olla fundamentalistiuskova miettiessäni nykyistä surullista tilannetta. Minun ei tarvitse olla fundamentalisti ymmärtääkseni kirkkomme opin ja sen rappeuttamispyrkimyksen. Minun ei tarvitse olla mitenkään vanhoillinen rakastaessani perintaistä kirkon uskoa ja tunnustusta. Minä olen sen vain niin hyvin sisäistänyt, oppinut sen perusteet ja tutkinut niin monia syvällisiä kirkkoisiä ja heidän kirjoituksiaan ja koko siltä pohjalta näen nykyisen surullisen kehityksen, jonka pohjanaon ihmisen raaka ja sokea valtataistelu ja jonka seurauksia ei nähdä. Tilannetta kuvaa hyvin vertaus: Nyt kaksi elefanttia taistelee lasikaupassa ja seurauksena ei ole kuin sirpaleita. Jos taistelu jatkuu, ei ole kohta myytävääkään, mutta vahinkoa on jo syntynyt kaikille.

Pasi Toivonen kirjoitti:

Kaikki toimii reaalielämässä ihan hyvin. Kysehän on suvaitsevaisuuden toteuttamisesta keskellä arkipäivää. Missä Jumalan uskotaan ja siellä rakkautta osoitetaan, siellä puhutaan aina kristinuskosta. Oli tunnustus mikä hyvänsä. Kristillinen teologia kaipaa uudistamista kuten tämän päivän ongelmat osoittavat. Tilanne ei parane panemalla pää pensaaseen.

Pysytään vain totuudessa ja Jumalan Sanassa.

Suvaitsevaisuus (humaani liberaalinen) on isästä perkeleestä kuten uskonnonvapaus lakikin joka tuhoaa parhaillaan aitoja arvoja.

Ja niin vainotaan nytkin aitoja Jeshuan omia maailman laajuisesti ja sekä vainojen yhä lisääntyessä ennaltatiedetysti Sanassa kerrottuna! Ette eksy jos teillä on Sanan tietoa, ostakaa öljyä lamppuihin kun vielä kerkiätte!

Vainoa, humaanit, liberaalit nimikristityt etunenässä... uskomatonta sinänsä, niin paljon on opetus harhassa alkuseurakunnan ajoista!

Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä! Kaikkien kirkkojenkin, lohkojen ja lahkojenkin! Ajat ja lait ovat vääristetyt ja ne ennalleen palautetaan kolmantena päivänä eli nyt parhaillaan!

Laki on ollut, on nyt ja myös pysyy iankaiken!
Mitään syntiä ei tule pääsemään taivaan kotiin! Jeshua Kristus Nasaretilainen sovintoverineen on täyttänyt lain!

Maailma on parhaillaan ryhmittymässä Israelia ja omaisuuskansaa (oksia) sekä aitoja oksastettuja pakana Kristittyjä vastaan!

Mutta aidot Jumalan lait ja ajat ennalle asetetaan! Kova on vielä itku ja parku! Ja maailma saa pian nähdä Jeshuan tulevan pilvissä takaisin! Hallelujaa!

Lopullinen lunastus "lihasta" on jo "käsin kosketeltavissa"! Kiitos Jeshua!

Linkkejä tutkimus matkalle…tietoa ja öljyä lamppuihin niin ette eksy!

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkkojenopetukset

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkko on ihmisinstituutio

http://koti.japo.fi/~opoysti/kirkko.htm

http://www.teolinst.fi/luennot/mk000215.html

http://www.mefag.com/fin.html

http://www.wwnet.fi/users/veijone/kirkkoth.htm

http://www.kristitynfoorumi.fi/mariankasvot.htm

Historiasta voidaan tutkia "Pärttylin yö” jolloin yhtenä yönä surmattiin katolisten toimesta (Paavin valta, muka Kristuksen sijainen!!!? Anti sana sopisi eteen…) jopa 100000 protestanttia! (20.000-100.000 vaihtelee lähteen mukaan)

http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/pariisi.html

Ranskan protestanttien pyytäessä vapautta oman uskonsa tunnustamiseen ja harjoittamiseen he saivat aina väkivaltaisen vastauksen katolisten valtiaiden taholta. 1500-luvulla Frans I ja Henrik II vainosivat hugenotteja. Vassyn verilöylystä maaliskuussa 1562 alkoi 40-vuotinen hugenottisota (1562-1598). Vuonna 1572 oli kuuluisa Pärttylin verilöyly 24.8. vastaisena yönä.

http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/

Evankelis-luterilaisen kirkon
Tunnustuskirjat
Tunnustuskirjojen suomennokset,
Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat,
Yksimielisyys,
Kolme vanhan kirkon tunnustusta,
Augsburgin tunnustus,
Augsburgin tunnustuksen puolustus,
Schmalkaldenin opinkohdat,
Paavin valta ja johtoasema,
Vähä katekismus,
Iso katekismus,
Yksimielisyyden ohje ja
Upsalan kokouksen päätös
Tekijänoikeudet Kirkon keskusrahasto



T: EJsvP
Palvelijoista vähäisin...
http://galleria.suomi24.fi/Jeshua_morsiusseurakunta

tutkija007 kirjoitti:

Pitkän päivätyön jälkeen ajatus ei aina luista, joten anteeksi jos kirjoituksessani on lapsuksia. Päivä ihmissuhdetyössä on joskus uuvuttava ja ei pitäisi sen jälkeen yrittää kirjoittaa mitään, koska ajatusvirheitä sattuu liiankin paljon.

Itse asiassa, ei ole enää hyviä ratkaisuja sen jälkeen, kun luterilaisuus erosi kristikunnan uskontunnustuksesta liberaaliteologian kannattajaksi. Kirkon johto ei osannut nähdä tulevaisuutta ja otti tieten suuren riskin, vaikka se oli nähtävillä ja siitä kirjoitettiin aikanaan palstakilometrejä. Naispappeus myytiin kirkolle vääristellyin argumentein ja samalla annettiin vaihdossa kirkon tunnustus ja sen tuntemus. Marian tunnustuksen lanseerausyritys on vain jatke tälle hajaanuksen linjalle. "Kysymys on erilaisten tulkintojen hyväksymisestä." Tiedän, mutta ongelma on siinä, että eri tavoin tulkitsevat eivät voi hyväksyä toisten tulkintoja! Eikö ole hieno asetelma?! Mutta kuka aloitti kiistan ja onko sillä väliä? Itse asiassa, mikäli luterilainen kirkko olisi pidättäytynyt apostolisessa ja katolisessa tunnustuksessa, koko ongelmaa ei olisi! Ratkaisu ei ole perinteen puolustajien nimittäminen vanhakantaisiksi.

Vakavasti otettava kysymys:
Miten voit myydä liberaalin ja perinteitten vastaisen uuden tulkinnan ihmisille, jotka ovat oppineet Raamatun perinteisen tulkinnan ja siltä pohjalta kokevat kristikansan ykseyden niin katolisten kuin ortodoksien kanssa? Marian tunnustuksen yrityksen kuin myös liberaaliteologian romutettua perinteisen Raamattuun perustuneen opin ihmiset taistelevat omien totuuksien puolesta ja kavahtavat Raamattuun perustumattoman opin tuontia saarnatuoliin. Ei se anna mitään aihetta yhteistyölle, jos minun oppimani oppi ja käytänteet yhtäkkiä ovatkin vnhanaikaiseksi luokiteltuja ja vääriksi todettuja. Tottakai minä nousen vastarintaan ja nimenomaan perustelen sen Raamatulla, koska se on oppini perusta. Samalla luen kirjain kirjaimelta esimerkiksi juuri Marian tunnustuksen ja liberaaliteologian perusteet, jotka hyvin pienellä lukemisella voinkin todeta kestämättömäksi perusteeksi, mikäli perusteena on uskomme Raamatun arvovaltaan. Marian tunnustuksen heikommat kohdat ovat käsitykset Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. Ne eivät kestä Raamatun tutkimusta eivätkä apostolista kirkon tunnustusta. Muista taas, että apostolit olivat juutalaisia ja tunsivat hyvin myös juutalaisen uskonnon opit ja tulkinnat, myös Messiaasta ja Pyhästä Hengestä, vaikka jotkut koulukunnat odottivat toisenlaista ja Pyhän Hengen toiminnan painotus ei korostunut päivittäisessä juutalaisessa uskossa.

Jos suvaitsevaisuus asetetaan yhdeksi kriteeriksi, on syytä ensin miettiä, mikä on suvaittavaa ja mikä ei. Suvaitsemattomaksi on julistettu näiden uudistajien taholta perinteinen apostolinen ja katolinen uskontunnustus ja yritetty lanseerata uusi tulkinta, joka ei voi olla hyväksyttävissä, koska se ei perustu kristikansan tulkintaan edes perusasioissa, saati sitten käytänteissä. Väitän, että perusteiden muuttaminen ei helpota uskontojen sisäistä eikä uskontojen välistä ymmärrystä, vaan siihen vaikuttaa perinteet ja ihmiskuvat ja ihmisten omat asenteet, joita muuntamalla päästään parempaan yhteisymmärrykseen. Asenteet toisten ymmärtämiseen ovat useimmiten parhaat niiden keskuudessa, jotka ovat uskossaan kypsiä, vahvoja ja perusteisiin oikein kiinnittyneitä. Silloin on varaa nähdä toinen arvokkaana ihmisenä ja Jumalan lapsena, vaikka kirkon tunnustus joissakin tulkinnoissa olisikin erilainen.

On suuri harhakuvitelma ja kypsymättömyyttä edustava näkemys, että ykseys saavutettaisiin uskontojen tunnustuksia miedontamalla, liberalisoimalla. Väitän taas, että vain kypsä terve aikuisuus ja uskon kypsä tulkinta antaa järkevän pohjan ykseyden tielle. Jos lähden madaltamaan omaa tunnustustani ja ikäänkuin ryömien ja anteeksipyytäen lähestyn toisia kristittyjä, teen itseni epäilyksenalaiseksi ja epäuskottavaksi, kuten Marian tunnustuksen ja liberaaliteologian kannattajat ovat toimineet. Erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen ei lähde samankaltaisiksi muuttamisesta, vaan itsensä ymmärtämisestä ja läheisen hyväksymisestä samanarvoiseksi, mutta erilaiseksi.

Ne jotka ovat lanseeranneet liberaaliteologian kirkkoomme, ovat itse asiassa suurimman dilemman edessä. He ovat äänekkäimpinä vaatimassa suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä, mutta itse asiassa itse ovat ymmärtämättömimpiä toisia kohtaan. Edelleen korostan, että en ymmärrä mm. Vammalan kappalaisen jyrkkää asennetta työtovereitaan kohtaan, mutta en myöskään ymmärrä niiden jyrkkää asennetta, jotka vaativat heidän päätään mestaupöydälle. Jos kerran kirkko on hyväksynyt naisenkin papiksi, niin työnantajana kirkolla on oikeus vaatia tehtävien hoitoa työnantajan asettamien normien mukaisesti. Jos se ei sovi itselle, pitää mennä toiseen työpaikkaan. Ei missään muussakaan työpaikassa hyväksytä työnantajan vastaisia toimia eikä työtoverin kanssa työskentelystä kieltäytymistä omaantuntoon vedoten. Mutta en missään tapauksessa ymmärrä niitäkään, jotka ovat suuriäänisesti vaatimassa (ja jo saaneet tahtoaankin läpi) muutamassa kirkon oppia omien tulkintojen mukaisiksi vastoin kirkon opin perustaa Raamattua ja apostoleilta perittyä tulkintaa ja sitten vaativat toisia sen muuntuneen opin hyväksyjiksi. Tässä on narsistinen ihmiskuva hyvin lähellä.

Itse asiassa näiden kahden erilaisen tulkinnan ja kumartamisten jälkeen olemme nyt tilanteessa, jossa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja ja alkaa hiljalleen rakentua kahden erillään olevan kansankirkon kehittyminen. Pian tulee olemaan mahdollista liberaali, Marian tunnustusta jäljittelevä ei-luterilainen kirkko ja sitten perinteinen, luterilaista ja apostolista tunnustusta kunnioittava ja sitä seuraava luterilainen kirkko, jossa ei ole sijaa naispapeille eikä liberaalille tulkinnalle. Tällainen valitattava kehitys on selkeästi nähtävissä, koska molempien ryhmien edustajien kannanotot ovat niin fiksautuneet ja osittain soluttautuneet kansankirkkoomme, joka ei pääse ravistelematta niistä eroon. Vaihtoehtoinen mahdollisuus voi olla myös se, että Vapaakirkko ja osittain Helluntaikirkko kerää taistelun tuoksinassa uloslennähtäneet uskovaiset ja kansankirkkomme jää näivettyneenä keskustelemaan keskellään naispappeudesta ja liberaaliteologiasta ja muistä näpertelyistä varsin ponnettomasti ja hengettömästi.

Kannattaa muistaa myös, että minun ei tarvitse olla fundamentalistiuskova miettiessäni nykyistä surullista tilannetta. Minun ei tarvitse olla fundamentalisti ymmärtääkseni kirkkomme opin ja sen rappeuttamispyrkimyksen. Minun ei tarvitse olla mitenkään vanhoillinen rakastaessani perintaistä kirkon uskoa ja tunnustusta. Minä olen sen vain niin hyvin sisäistänyt, oppinut sen perusteet ja tutkinut niin monia syvällisiä kirkkoisiä ja heidän kirjoituksiaan ja koko siltä pohjalta näen nykyisen surullisen kehityksen, jonka pohjanaon ihmisen raaka ja sokea valtataistelu ja jonka seurauksia ei nähdä. Tilannetta kuvaa hyvin vertaus: Nyt kaksi elefanttia taistelee lasikaupassa ja seurauksena ei ole kuin sirpaleita. Jos taistelu jatkuu, ei ole kohta myytävääkään, mutta vahinkoa on jo syntynyt kaikille.

Klassiset tulkinnat kristinuskosta eivät ole huonoja. Niistä voidaan pitää ihan selkeästi kiinni. Se on ihan oikein. Maailman muuttuessa ja kulttuurien sekoittuessa on noussut kuitenkin esille uudenlaista pohdintaa, joissa vanhat vastaukset eivät tunnu enää oikeilta tai joissa ne ovat riittämättömiä. Kamppailu ateismia tai muita uskontoja vastaan on pakottanut kehittämään myös uusia vastauksia vanhoihin kysymyksiin. Järkikin neuvoo kyselemään yhtä sun toista. Minä en tiedä totuutta asioista, mutta olen omalla tavallani vastannut haasteeseen. Luulen, että erilaisuuden ja joustavuuden hyväksymisessä on kirkon tulevaisuus. Voi siinä olla kirkon rappio tai häviökin! En tiedä.

Kyllä, minä olen mukana monessa. Mikäli lukisit Marian tunnustusta, huomaisit, että pidän juutalaisia, kristinuskoa ja islamia samana perheenä ja esitän uudenlaista teologista siltaa näiden uskontojen välille. Nimimerkkini on kaulahuivifin, jonka galleriasta löytyvät kaikki henkilötietoni. Olen oikeasti Pasi Toivonen. Mitään en ole salaillut kuten toiset täällä. Kirjoitan omalla nimelläni ja nimimerkin takaa löytyy mm. valokuva ja www-sivuni.

Mikäli olet lukenut kirjoituksiani islam-sivustolla tai katsot niitä nimimerkin historiasta, näet että olen kritisoinut paljon islamia.