HILJAA! Kristiinan olisi pitänyt pudota jo

Nyt ihan oikeasti lapset ne turvat tukkoon lätisemästä, että Kristiinan olisi pitänyt mennä jatkoon. On järjettömyys, että niin HUONOSTI laulava lapsi oli noinkin pitkällä. Ensimmäinen finaali oli hänen osaltaan aivan kauhea, ja kotiin olisi pitänyt palata jo silloin. Annalla on vahvan artistin ääni, pissis tai ei. Kristiina ei mitenkään olisi pärjännyt laulajana.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

MIELTÄ!!

Äänestä

Anna on niin hillitön pissis. Sen ilme on aina niin PISSISMÄINEN. Ei tollasta kestä kukaan. Kristiina oli mukavanoloinen. Ja kyllä Krissen äänikin siitä harjoittelemalla paranee. Hän on nuori.

Mutta se Anna - niin PISSIS, että huh-huh. Voiko siitä opetella pois?

Äänestä
  • Mielestäni Anna ei ole leuhka, paremminkin epävarma itsestään.
    Finaali tulee olemaan mielenkiintoinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ENSIMMÄISESSÄ finaalissa kirjoitti:

Nyt ihan oikeasti lapset ne turvat tukkoon lätisemästä, että Kristiinan olisi pitänyt mennä jatkoon. On järjettömyys, että niin HUONOSTI laulava lapsi oli noinkin pitkällä. Ensimmäinen finaali oli hänen osaltaan aivan kauhea, ja kotiin olisi pitänyt palata jo silloin. Annalla on vahvan artistin ääni, pissis tai ei. Kristiina ei mitenkään olisi pärjännyt laulajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu