Olin AMK-tason koulutuksen omaava pitkäaikaistyötön. Ennen työttömyyttäni olin työskennellyt johtavassa asemassa ja ollut erään ulkomaisomisteisen myyntiyhtiön Suomen toimipisteen perustajanakin.
Työttömyyteni kuluessa työvoimatoimisto käytti työhakemuksiani sekä CV:täni malleina siitä kuinka ne tulee tehdä. Olinpa jopa kerran luennoimasakin työttömille ko. aiheesta.
Lopulta pääsin töihin loppuvuodesta 2004. Työnantajani sai minusta työllistämistukia liki 16000 euroa. Tukien loppuessa 24 kk:n työnteon jälkeen työnantaja irtisanoi minut taloudellis- toiminnallisin syin. Tosin pari kuukautta irtisanomiseni jälkeen meni ja palkkasi tehtäviini uuden työntekijän tarjoamatta tointa minulle vaikka olen edelleen työtön. Asiaa prosessoidaan parhaillaan, mutta oikeusjärjestelmämme on niin hidas että käräjille päästään vasta puolen vuoden päästä. Ja jos työnantaja valittaa hoviin kestää päätöksen & korvausten saanti vuosia.
Työsuhteeni päätyttyä päätin perustaa oman toiminimen. Olenhan jo 52 vuotias insinööri.
Suoritin juuri Markkinointi instituutissa Starttirahaan vaadittavan yrittäjäkurssin.
Parhaillaan laadin liiketoimintasuunnitelmaa. Yhtiön esitteetkin ovat jo leiskavaiheessa. Työvoimatoimisto on ko. asioista hyvin tietoinen, eli saanut jopa kopioita esiteleiskoista sekä vielä hiukan kesken olevasta LT-suunnitelmasta jne.
Mutta mitä tekevät työvoimaviranomaiset.
Lähettivät kutsun ( pakollinen ) jollekin ulkopuoliselta taholta tilaamalleen työvoimapoliittiselle kurssille. Siinä tulee viikon mittainen katko yrityksen perustamiskuvioihini kun istun kursseilla jonka aiheina ovat: Punnitaan vaihtoehtoja tulevaisuuden varalle, haetaan ratkaisuja ja tavoitteita, harjoitellaan työnantajan lähestymistä oikealla tavalla – vaikutelma, itsevarmuus työnhaussa.
Opetellaan laatimaan työhakemus ja CV.
Kyllä on pähkähullujen paratiisi tämä Suomi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Täyttä asiaa. Kun asiaa oikein miettii niin koko työvoimatoimisto ja työministeriö ovat aivan hukkatiellä tällä hetkellä. Mitään todellista työllistämistä ei ole tapahtunut enään vuosiin. MOL käyttää määrärahansa pakottamalla työttömät työnhakijat ulkopuolisilta konsulteilta ostamiin workshippeihin ja hölynpöly CV laatimiskursseille. Onko joku oikeasti saanut oikeata työtä työvoimatoimistolta.!!??
Kirjoitin lyhyen tiedustelun ko. työvoimatoimston johtajalle. Saas nähdä miten perustelee toimistonsa toimia.