Synnyimme samana päivänä, samassa sairaalassa ja vietimme ensimmäiset päivät samassa huoneessa. Äitimme ystävystyivät ja päättivät pitää yhteyttä.
Perheesi muutti pian lähistöllemme, samalle kadulle. Minulle syntyi parin vuoden päästä veli, mutta sinun isäsi lähti. Äitini lohdutti äitiäsi, auttoi hänet taas jaloilleen.
Muistan kun olimme 5vuotiaita, et suostunut käyttämän muuta kuin housuja, vaikka tarjosin mekkojani. Leikimme kotia, leikimme sotaleikkejä, leikimme erilaisia seikkailuja. Kasvoimme ja menimme kouluun, samalle luokalle. Opettaja piti meitä erottamanatomina, ja sitä me olimme. Olimme myös luokkamme parhaat, minä äikässä, sinä matikassa ja muissa oltiin yhtä parhaita.
Yläasteellakin olimme samalla luokalla, mutta loimme hiljalleen erkanee. Minä aloin lintsaamaan, juomaan, mutta en todellakaan polttamaan. Sinä pysyit kiltisti koulun penkillä. Tapasimme aina silloin tällöin, kun kummallakin oli aina menoa. Mutta aina syntymäpäivänä tapasimme.
Et koskaan kommentoinut juomistani, vaikka tiesin ettet pitänyt siitä yhteen. Emme enää pystyneet puhumaan niin avoimesti. Tiesin että syy oli se ettemme viettäneet aikaa yhdessä, sekä käytökseni.
Viimeinen vuosi yläasteella tuli. Ei yhtään nelosvaaraa, mutta heikko todistus kuitenkin tuli. Sinä pidit puheen kevätjuhlassa ja sait koulun parhaan keskiarvon – stipendin… Mutta emme juhlisi sitä yhdessä.
Olin juhlimassa todistustani ja suostuin erään tyypin kyytiin moottoripyöräl. Olo oli ihana, mutta sitten muistin mitä olimme sopineet ennen seiskalle menoa: ”ysin kevät juhlan jälkeen, me juhlitaan, mutta ilman alkoholia tietysti”. ”anteeksi”, kuiskasin.
Seuraavana aamuna heräsin ja huomasin olevani sairaalassa. Istuit vierelläni ja loistit onnea kun heräsin. Halasit minua ja kiitit Jumalaa että olin elossa. Kerroit että se tyyppi oli ajanut kolarin ja olin joutunut sairaalaan.
”En enää juo”, totesin ja loistit vielä enemmän.
Kesä oli vaikea ilman alkoholia, mutta tuit minua koko ajan. Pääsin jopa samaan kouluun kuin sinä ja paransin täysin tapani.
Ja ekana koulupäivänä suostuit jopa pitämään hametta…. En ollutkaan kuin koko ikäni yrittänyt sinua pukea hameeseen….
”kiitos ystäväni, kiitos kun pidät minut pinnalla”
Perheesi muutti pian lähistöllemme, samalle kadulle. Minulle syntyi parin vuoden päästä veli, mutta sinun isäsi lähti. Äitini lohdutti äitiäsi, auttoi hänet taas jaloilleen.
Muistan kun olimme 5vuotiaita, et suostunut käyttämän muuta kuin housuja, vaikka tarjosin mekkojani. Leikimme kotia, leikimme sotaleikkejä, leikimme erilaisia seikkailuja. Kasvoimme ja menimme kouluun, samalle luokalle. Opettaja piti meitä erottamanatomina, ja sitä me olimme. Olimme myös luokkamme parhaat, minä äikässä, sinä matikassa ja muissa oltiin yhtä parhaita.
Yläasteellakin olimme samalla luokalla, mutta loimme hiljalleen erkanee. Minä aloin lintsaamaan, juomaan, mutta en todellakaan polttamaan. Sinä pysyit kiltisti koulun penkillä. Tapasimme aina silloin tällöin, kun kummallakin oli aina menoa. Mutta aina syntymäpäivänä tapasimme.
Et koskaan kommentoinut juomistani, vaikka tiesin ettet pitänyt siitä yhteen. Emme enää pystyneet puhumaan niin avoimesti. Tiesin että syy oli se ettemme viettäneet aikaa yhdessä, sekä käytökseni.
Viimeinen vuosi yläasteella tuli. Ei yhtään nelosvaaraa, mutta heikko todistus kuitenkin tuli. Sinä pidit puheen kevätjuhlassa ja sait koulun parhaan keskiarvon – stipendin… Mutta emme juhlisi sitä yhdessä.
Olin juhlimassa todistustani ja suostuin erään tyypin kyytiin moottoripyöräl. Olo oli ihana, mutta sitten muistin mitä olimme sopineet ennen seiskalle menoa: ”ysin kevät juhlan jälkeen, me juhlitaan, mutta ilman alkoholia tietysti”. ”anteeksi”, kuiskasin.
Seuraavana aamuna heräsin ja huomasin olevani sairaalassa. Istuit vierelläni ja loistit onnea kun heräsin. Halasit minua ja kiitit Jumalaa että olin elossa. Kerroit että se tyyppi oli ajanut kolarin ja olin joutunut sairaalaan.
”En enää juo”, totesin ja loistit vielä enemmän.
Kesä oli vaikea ilman alkoholia, mutta tuit minua koko ajan. Pääsin jopa samaan kouluun kuin sinä ja paransin täysin tapani.
Ja ekana koulupäivänä suostuit jopa pitämään hametta…. En ollutkaan kuin koko ikäni yrittänyt sinua pukea hameeseen….
”kiitos ystäväni, kiitos kun pidät minut pinnalla”
Vastaukset 7
Vanhimmat
kiva että tunnelisi päässä alkaa näkyä jo valoa ja hyvää hyvää viikonloppua sinulle!
Kiitos.. Hyvää viikonloppua sinullekkin. Enkeleitä polullasi.. Etenkin niitä joilla ei ole siipiä, eli YSTÄVIÄ!
tollanen ystävä, joka on aina ollut mukana, iloissa ja suruissa...
Paitsi et meistä hän oli se hurja silloin nuorena ja mä aina pelastelin häntä milloin mistäkin pulasta...:))
Nykyään hän on kahden lapsen äiti ja todella onnellinen...
Ja ystävyys jatkuu edelleen....:))
Hyvää jatkoa sulle, jef!! Sun kirjoitukset on ollu tosi hyviä!! Osa liiankin koskettavia mulle, siks ei oo tullu aikasemmin vastattua...
Kiitos todella paljon... Kiva että teksteistäni pidetään ja että ne herättävät tunteita.. Ja kyllä niitä tulee.. usko pois :) Koulu on hyvä paikka kirjoittaa *nauraa*
Mutta kiitos...
..kirjoitteluasi!!!
Vaikka näin vanhana tätinä pitäis tietenkin sanoa, et sun pitäis opiskella, kun koulussa kerran oot....;)))
Mut enpä mä viitsi sanoa niin... Jokainen elää elämänsä niinkuin itse haluaa!!!
Mä olin koulukiusattu. Yläasteella ja amiksessa elo oli helvettiä. Joten jotenkin ymmärrän sun kirjoituksia..
Joten jatka vaan!! Sä osaat pukea sanoiksi miunkin tunteet......:)
Kyllä jatkan ;) Huomatkaa vain, niin joku päivä minun kirjani ovat vallanneet maailman *pahisnaurua*
Ja koulussa... no.. muuten nukkuisin tai piirtelisin jos en kirjoittaisi, sillä osaan ne jutut jo :D
Muakin kiusattiin... Ala-asteella, yläasteella vähäsen, ja ammiksessa se oli vittuilua.... Mutta.. se kasvattaa :)
Tämä on Jef-nikin kirjoittamia! Eli tekijäoikeus koskee!
Jos tavataan jossain muualla, ja jonkun toisen väittämänä omaksi, niin tämä likka suuttuu...