Protestanttien ongelma
”Protestantilla, joka väittää Raamatun olevan ainoa uskon ohje, ei ole mitään perustetta sunnuntain viettämiselle. Tässä asiassa seitsemännen päivän adventistit ovat ainoita johdonmukaisia protestantteja”. Tämä katolisen aikakausilehden toteamus viittaa protestanttien ongelmaan, mikä koskee lepopäiväkysymystä.
Adventistit löysivät sapattitotuuden tutkittuaan Raamattua rukoillen. He huomasivat että sapatin olevan Jeesuksen asettama ja yhä voimassa oleva pyhäpäivä. Ilmestyskirja suuressa uskonpuhdistussanomassa he näkivät selvän viittauksen sapattikäskyyn (Ilm.14:7).
Protestanttien enemmistö on joutunut hankalaan asemaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen adventistien esille nostaman sapattikysymyksen vuoksi. Haluttomuus uskonpuhdistuksen toteuttamiseen myös lepopäivän kohdalla on pakottanut protestantit kehittämään teologisia argumentteja toisaalta sapatin eli Jeesuksen lepopäivän torjumiseksi, toisaalta sunnuntain eli kirkollisen arvovallan ja tradition pönkittämän lepopäivän voimassapitämiseksi. Tässä on ilmennyt siten omalaatuinen ongelma: sunnuntain puolustajat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miksi he puolustavat sunnuntaita. Tässä heillä on kaksi vastakkaista näkemystä.
1. ”Sabbataarinen” näkemys sunnuntain pyhyydestä. Sen mukaan lepopäiväkäsky koskee viikon ensimmäisen päivän viettoa, joten sunnuntaita tulee kunnioittaa samalla tavoin kuin sapattia kunnioitettiin ennen Kristuksen ylösnousemusta. Niinpä monet uskovatkin että sunnuntain vietto on kymmenen käskyn lain sapatin viettoa.
2. Toista suuntausta edustaa puolestaan oppi, jonka mukaan sapatti kumoutui koko Siinailla annetun lain mukana silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin. Sen jälkeen kirkko ei ollut velvollinen noudattamaan mitään lepopäivää, mutta se katsoi soveliaaksi viettää viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi.
Protestantit ovat näin asettaneet itsensä tilanteeseen, jossa heidän on valittava jompikumpi seuraavista kestämättömällä pohjalla lepäävistä vaihtoehdoista: heidän on valittava joko sapatinmuutosteoria, mikä edellyttää sitä, että kirkollinen auktoriteetti ylittää raamatullisen auktoriteetin tai kymmenen käskyä kumoava teoria, joka hävittää kaiken teologisen perustan sunnuntain vietolta.
Miten paljon yksinkertaisempaa, johdonmukaisempaa ja ennen kaikkea raamatullisempaa olisikaan palata takaisin Jeesuksen lepopäivän noudattamiseen hänen käskynsä ja esimerkkinsä mukaan! Miten paljon merkityksellisemmäksi muodostuisikaan kristillinen jumalanpalvelus, jos se pidettäisiin Herran sitä varten siunaamana ja pyhittämänä päivänä!
”Protestantilla, joka väittää Raamatun olevan ainoa uskon ohje, ei ole mitään perustetta sunnuntain viettämiselle. Tässä asiassa seitsemännen päivän adventistit ovat ainoita johdonmukaisia protestantteja”. Tämä katolisen aikakausilehden toteamus viittaa protestanttien ongelmaan, mikä koskee lepopäiväkysymystä.
Adventistit löysivät sapattitotuuden tutkittuaan Raamattua rukoillen. He huomasivat että sapatin olevan Jeesuksen asettama ja yhä voimassa oleva pyhäpäivä. Ilmestyskirja suuressa uskonpuhdistussanomassa he näkivät selvän viittauksen sapattikäskyyn (Ilm.14:7).
Protestanttien enemmistö on joutunut hankalaan asemaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen adventistien esille nostaman sapattikysymyksen vuoksi. Haluttomuus uskonpuhdistuksen toteuttamiseen myös lepopäivän kohdalla on pakottanut protestantit kehittämään teologisia argumentteja toisaalta sapatin eli Jeesuksen lepopäivän torjumiseksi, toisaalta sunnuntain eli kirkollisen arvovallan ja tradition pönkittämän lepopäivän voimassapitämiseksi. Tässä on ilmennyt siten omalaatuinen ongelma: sunnuntain puolustajat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miksi he puolustavat sunnuntaita. Tässä heillä on kaksi vastakkaista näkemystä.
1. ”Sabbataarinen” näkemys sunnuntain pyhyydestä. Sen mukaan lepopäiväkäsky koskee viikon ensimmäisen päivän viettoa, joten sunnuntaita tulee kunnioittaa samalla tavoin kuin sapattia kunnioitettiin ennen Kristuksen ylösnousemusta. Niinpä monet uskovatkin että sunnuntain vietto on kymmenen käskyn lain sapatin viettoa.
2. Toista suuntausta edustaa puolestaan oppi, jonka mukaan sapatti kumoutui koko Siinailla annetun lain mukana silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin. Sen jälkeen kirkko ei ollut velvollinen noudattamaan mitään lepopäivää, mutta se katsoi soveliaaksi viettää viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi.
Protestantit ovat näin asettaneet itsensä tilanteeseen, jossa heidän on valittava jompikumpi seuraavista kestämättömällä pohjalla lepäävistä vaihtoehdoista: heidän on valittava joko sapatinmuutosteoria, mikä edellyttää sitä, että kirkollinen auktoriteetti ylittää raamatullisen auktoriteetin tai kymmenen käskyä kumoava teoria, joka hävittää kaiken teologisen perustan sunnuntain vietolta.
Miten paljon yksinkertaisempaa, johdonmukaisempaa ja ennen kaikkea raamatullisempaa olisikaan palata takaisin Jeesuksen lepopäivän noudattamiseen hänen käskynsä ja esimerkkinsä mukaan! Miten paljon merkityksellisemmäksi muodostuisikaan kristillinen jumalanpalvelus, jos se pidettäisiin Herran sitä varten siunaamana ja pyhittämänä päivänä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
joka sai kertomansa mukaan ohjeet haudantakaa,tämä Sanassa kielletään, siis harhaoppia lähellä jehovia.
neuvottelut ja suositukset:
Suosituksia
Keskusteluissamme on tapahtunut merkittävää lähentymistä kristillisen uskon ymmärtämisen osalta. Emme tahdo salata olemassa olevia opillisia eroja, mutta siitä huolimatta ajattelemme, että seuraavat suositukset voidaan esittää kirkoillemme:
1. Suositamme, että adventistit ja luterilaiset molemminpuolisesti tunnustavat toistensa uskonyhteisöjen perustavan kristillisen sitoutuneisuuden. Tämä yleinen tunnustaminen määritellään yksityiskohtaisemmin seuraavasti:
a. Suositamme, että luterilaiset kansallisissa ja alueellisissa kirkollisissa yhteyksissään eivät pidä seitsemännen päivän adventtikirkkoa lahkona vaan vapaakirkkona ja maailmanlaajuisena kristillisenä yhteisönä. Tämä suositus perustuu sekä adventistien käsitykselle vesikasteesta kolmiyhteisen Jumalan nimeen, mikä luterilaisille merkitsee sitä, että kaste on pätevä, että edelleen yhteiselle vakaumukselle siitä, että "uskollisia kristittyjä voi olla toisissakin kirkoissa" (katso edellä II, Ekklesiologia), näkemys, joka on yhdenmukainen luterilaisten kanssa (CA VIII).
b. Suositamme myös, että adventistit suhteissaan toisiin kristillisiin kirkkoihin pyrkivät johdonmukaisesti vahvistamaan tätä vakaumusta. Tämä suositus voidaan nähdä ilmauksena SPA pääkonferenssin toimintaohjeesta (Working Policy 1997/1998, Section O 100), jossa selvästi puhutaan "muista kristillisistä kirkoista" ja tunnustetaan "voimat, jotka korottavat Kristusta ihmisten edessä, osaksi jumalallista suunnitelmaa maailman evankelioimiseksi." Lisäksi adventistien käsitys Herran ehtoollisesta merkitsee sitä, että luterilaiset ovat "uskovina kristittyinä" (FB 15) tervetulleita osallistumaan ehtoollispalveluksesta adventtiseurakunnassa.
2. Keskusteluissamme olemme saavuttaneet laajan yksimielisyyden Raamatusta seurakunnan arvovallan ainoana perustana ja Kristuksesta seurakunnan päänä. Tunnustuskirjat ovat luterilaisille johdettuja uskon normeja (norma normata). Vastaavasti Ellen G. Whiten kirjoitukset edustavat adventisteille Raamatusta johdettua arvovaltaa, joka on koeteltava Raamatulla.
Tämän yhteisymmärryksen perusteella kehotamme adventisteja ja luterilaisia julkisessa opetuksessaan ja teologisessa kasvatuksessaan esittämään toisen uskonyhteisön näkemyksen seurakunnan arvovallasta totuudenmukaisesti ja ilman polemiikkia sekä tavalla, joka vastaa heidän omaa käsitystään.
Korostamme uudelleen sitä, miten tärkeää on antaa Raamatulle etusija julistuksessa ja jokapäiväisessä elämässä. Pidämme henkilökohtaista Raamatun tutkimista olennaisena osana kristillistä elämää ja rohkaisemme seurakuntiemme jäseniä osallistumaan yhteiseen Raamatun tutkimiseen.
3. Vaikka kumpikin uskonyhteisö jatkaa identiteettinsä ja vakaumustensa ylläpitämistä, suositamme, että luterilaiset ja adventistit rohkaisevat ja vaalivat neuvottelevaa yhteydenpitoa koko kristillisen yhteisön hyväksi ja ihmiskunnan parhaaksi. Useista yhteistoiminnan alueista, joilla yhteinen todistus on mahdollinen, voidaan mainita:
(a) ihmiskunnan kärsimyksen lievittäminen
(b) uskonnonvapautta edistävät hankkeet
(c) kirkon työntekijöiden tapaamiset
(d) yhteiset rukoustapahtumat
(e) raamattuseurojen toiminta
4. Jatkona jo päättyneille keskusteluille suositamme, että luterilaiset ja adventistit kokoontuvat ajoittain kahdenvälisiin neuvotteluihin tutkiakseen molempia osapuolia kiinnostavia aiheita. Edelleen suositamme, että ensimmäisessä tämän kaltaisessa neuvottelussa käsiteltäisiin lepo- ja jumalanpalveluspäivän viettomme teologisia perusteita ja hengellisiä ulottuvuuksia etenkin suhteessa nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Tällaisessa neuvottelussa tulisi olla mukana kummastakin kirkosta teologeja, pastoreita, kirkon johtajia ja maallikoita sekä mahdollisuuksien mukaan muita kutsuttuja.
5. Suositamme, että Luterilainen Maailmanliitto ja SPA pääkonferenssi kehittelee suunnitelmia tämän raportin levittämiseksi ja tutkimiseksi seurakuntiensa keskuudessa, jotta kummankin yhteisön jäsenet oppisivat paremmin ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja hengellisiä huolenaiheita.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/advlute.html
On järkevämpää tunnustaa virheet, oikaista ne ja jatkaa matkaa onnellisempana.
Koskee kirkon likaantumista ja sen puhdistamista asiaytimen ,eli Jumalan sanan kunnioittamiseen.
Syntiin joudutaan, mutta ei sitä tarvitse harrastaa.
Jeesus kyllä opetti sapatista esim.Matt.12:1-14. Hän on myös sanonut:Ihmisen poika on sapatin herra.Uusi liitto on eri kuin vanha liitto!
Jokainen tietää että te kumarratte Ellen G. Whiteä. Te teette sapatin viettämisestä pelastuskysymyksen vaikka raamatun mukaan se ei ole sitä.
Sitä paitsi sunnutaita vietettiin jo alkuseurakunnassa "Herran päivänä", eli Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi.
Taivaaseen pääsyn ehtona on vain ja ainoastaan
kristillinen kaste ja usko Jeesukseen ei mikään muu. Katso Mark. 16.16 ja lukuisat muut raamatunkohdat jotka todistavat samaa. Uudesta testamentista et voi löytää tukea adventistien sapattiteologialle. Se on EGW:n hapatusta.