Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lahti saa arvostelua omiltaankin kokoomuksessa roolistaan järjestöjohtajana ja kansanedustaja. On selvää ettei hän kykene itsenäiseen ajatteluun ainakaan talous- työlainsäädäntö- ja työmarkkinoita koskevissa ratkaisuissa. Sen osoitti jo hänen vaalikampanjansa. Hän vaati työlainsäädäntöä muutettavaksi siten että työpaikoilla luottamusmiesten työsuhdeturva poistetaan.
Eero Heinäluoma (sd) luopui tehtävistään SAK:ssa tultuaan kansanedustajaksi.
Ainakaan muodollista jääviysongelmaa ei saa syntyä. Se tulee murentamaan edelleenkin Kokoomuksen uskottavuutta. Semminkin, kun Elinkeinoelämän Keskusliitto on Kokoomuspuolueen voima ja tahto.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Demareilla on kaikki sekaisin.