Olen väsynyt,ystäväni kuoli viikko sitten ja suruni ei anna periksi,Alan olla henkisesti loppu pieni tyttäreni kysyy mikä sulla äiti on,vieläkö suret sitä kaveria,en jaksa enää vastata...maailma on pysähtynyt,uni ei tule ruoka ei maistu mikään ei tunnu miltään.Olen yksin tyttäreni kanssa kaukana omista sukulaisista ei ole ketään kelle puhuis.Olen ajatellut lähteä täältä pois jäin yksin kun kaverini menehtyi ei ole enää ketää josta pitäiskii.....hautajaiset edessä ...en tiedä jaksanko,Mitä teen
uni ei tule
vasynyt
121733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinulla on lapsi,ja syy elää.Voimia
että kaikkeen tarvitaan läkäriä ja lääkkeitä, mikään ei saisi liikaa tuntua missään vaan heti siihen helpotusta lääkäriltä ja pilleripurkista. mihin ihmiset on menossa?
itsesäälissä enemmän kuin suret ystävääsi, ryhdistäydy jo pienen lapsesi tähden!
et taida itse koskaan olla kokenut näin kovia mitä me jotka olemme läheisen menettänyt,mieti mitä puhut ryhdistäydy näkyy sulla olevan helppo sanoa mutta mieti mitä me jotka ollaan jotain todella rakkaitaan menetetty vaihda palstaa jos sulla ei oo muuta tekemistä kun tulla sanomaan ihmisille että ryhdistäydy ei se niin helppoa oo jos jonkun rakkaan menettää.tämä palsta on ihmisiä varten jotka ovat saman kokeneet ja voivat antaa vertaistukea toisille joten häpeä puhumisiasi.viesti on tarkoitettu sille joka kirjoitti taidat rypeä itsesäälissä
tuohon tilanteeseen ei auta kuin aika, kaunis kevät tekee tuloaan ja tyttärellesi olet varmasti kaikkein tärkein maailmassa =)siinä on hyvä hyvä syy koittaa jaksaa päivä kerrallaan. voimia sinulle.
Sinulla on lapsi ja siinä sinulle hyvä syy ottaa itseäsi niskasta kiinni ja jatkaa omaa elämääsi!!
Suru helpottaa kyllä ajan kanssa...
Mieheni kuolemasta tuli juuri 11 viikkoa. En pysty ilman nukahtamislääkkeitä laittamaan silmiä kiinni tai sammuttamaan valoja, kun pelkään niin yksin pimeässä. Terapiassa sanottiin, että ottaa aikansa, ehkä puoli vuotta
Ihan smanlaista minullakin. Minun mieheni kuolemasta tuli 12 viikkoa, enkä ole vielä pystynyt normaalisti nukkumaan. Nukahtamispilleri täytyisi ottaa ennen kahtatoista, muuten aamulla ja päivällä on ihan sekaisin. Niin kuin tänäänkin, meinasin nukahtaa rattiin töistä tullessani. Ja sillä nukahtamistabeletilla nukkuu vain 3-4 tuntia ja sitten silmät rävähtävät auki ja niitä ei pysty sulkemaan. Olen yrittänyt kirjoittaa öisin. Pari lasillista punaviiniä joskus rauhoittaa, mutta joskus ei. Urheilusta ja saunasta ei ole juuri apua eikä ulkoilustakaan. Ei tälle vain voi mitään. Tämän kanssa on vain elettävä, kait.
Toivottavasti olet saanut apua tuskaasi. Hakeudu juttelemaan jonkun ammatti ihmisen kanssa esim.kriisityöntekijän kanssa. Terveyskeskuksesta saa myös apua. Menetin oman poikani 21v. kolme viikkoa sitten ja elämäni on edelleen usvan peitossa. Tyttökaveri ja sisarrukset ovat murheen murtamia. Yritämme keskustella keskenämme ja olemme hakeneet myös keskusteluapua. Älä jää yksin suremaan! Voimia sinulle.
Että jaksat täällä tukea toisia! Voimia sinullekki raskaassa surussasi!
Voimia sinulle!
Hei! Itse asun myös vieraalla paikkakunnalla, olen asunut 3 vuotta, kun poikani kuoli vaikkakin toisella paikkakunnalla ajattelin, etten halua asua enään täällä, mutta nyt kun on mennyt 8 viikkoa eteenpäin ymmärrän että nuoremmille lapsille muutos olisi nyt liikaa.
Itse olen käynyt juttelemassa ammatti ihmisen kanssa, myös vierailen 500 km päässsä entillä asuinalueella missä sukulaiseni asuvat, vaikka matkustaminen on rankaa, niin se on kannattanut. Olen myös löytänyt poikansa menettäneen naisen, jonka kanssa kirjottelemme usein. Yritä löytää jutteluystävä, vaikka olo on väsynyt, niin puhuminen auttaa...itsekkin olen henkisesti ihan rätti, mutta toisten kokemukset auttavat jaksamaan. Yritetään jaksaa, vaikka tuntuu ettei iloa ole näkyvissä...mutta pidetään huolta lähimmäisitämme. Halauksia.