PappaManninen kertoo osan totta suurin osa on valhetta! Kerjäläisiä on markkinakapitalistisessa Venäjällä tullut Jeltsinin aikana ja Putinin aikana! Olen seurannut läheltä asioita Pietarissa,missä Suomalaiset päihtyneet yrittivät lahjoa Miliisiä,mutta se ei onnistunutkaan,putkaan veivät, aamulla päästettiin pois ja mukana ei ollut enää,kuin Passi, että asia hoitui muutenkin, että kyllä siellä Pietarissa Suomalaisiakin jäi omalla autolla liikenteen tutkaan, eikä mikään auttanut,kuin Pankkiin sakkoja maksamaan ja kuitti rajalla esittää että sakot on maksettu,katos PappaManninen,ajat ovat tiukentuneet ajoista,mitä olet nähnyt tai kokenut!
Ei ne mitään liikennepoliiseja ole Aunuksenkaan torilla,kyllä siinä jahdattiin muualta tulleita Venäjän osavaltioista olevia kauppioita,raha ei auttanut, vaikka yrittivät tyrkyttää,laitokselle tuli lähtö ja lähtö myös koko kaupungista.
Koska osa Miilisesitä on liittoutununeet Paikallisen mafiason kanssa, säilyy kuri ja järjestys!
Olen selkeästi eri mieltä, että ei rajatarkastuksessa auta lahjominen enää,jos PappaMannisella on ylimääräistä tuomista,maksat sakot tai takahuone odottaa vaikka yrittäisit antaa dollareitasi,sinua vielä syytettäisi miliisin ja rajaviranomaisten lahjontayrityksestä!
Putini on kiristänyt otteitaan tässä koruptiossa,se onnistuu kaupanteossa ja jossain muualla,mutta ei enää auta, että ylinopeudesta maksat pimeästi sakot, se voi olla mitä kuuli, niin paljon rahaa, että PappaManninen ei ehdi sitä hakemaan mistään,kun olet jo torakka putkassa! Nähnyt tapauksia,useita, toveri Aunuksen Torilta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sanomaan saatanan avustuksilla elävä velliperse?
Ja kun siinä pöperöpäisyydessäsi näitä apukoulujuttuja kirjoittelet niin se on hyvä linja se, mutta yhtään sanaa ei kirjoituksissani ole valetta. Ei pilkkuakaan!
Venäjän miliisi ei ole saanut periä sakkoja tienpäällä enää muutamaan vuoteen,tosin ne sakot ovat niin nimellisiä ettei niillä ole merkitystä etes paikallisille,ennen sait jatkaa matkaa kännissä kun maksoit 300taalaa nyt ei onnistu,tämä vain Jeltsinistä alkaen,jos venäläiset saisivat päättää ne hirttäisivät herran lähimpään pylvääseen.
Vaivaannuin hetkoseksi kun luin että Toveri Anuksen
Turuilta.
Mitä tulee lahjuksiin niin kommunismin aikana ja
sen jälkeen, on jokaisessa sitä harjoittaneessa
takapajulassa hommat hoidettu lahjuksilla.
Toveri Anus... äh ei kun Nukse... ei kun Aunuksesta
voisi ihan piruuttaan tsekata 100 lahjomattominta
valtiota ja kertoa toveri Urpolle sekä muille
muurahaisille, montako nykyistä tai entistä
punaonnelaa oli joukossa?
Kaikkea se kommunismi teettää, kuten lahjottavan
yhteiskunnan.
Helvetin moraalista ja ylevää?
mitä tiedät etkä luule Venäjän lahjonnasta, todellinen rosvous alkoi ns.kommunismin loputtua.