Kokoomuksen vastaus Matti Vanhaselle hallitustunnusteluihin liittyen

http://www.kokoomus.fi/?x13077=1609802

Koko vastaus em. linkissä.

Kokoomuksen hallitukseen osallistumisen kannalta seuraavat asiat ovat kynnyskysymyksiä:

1. Hallituksen on toimillaan luotava sellaiset edellytykset talouskasvulle ja työllisyydelle, että laadukkaat ja riittävät hyvinvointipalvelut voidaan turvata ja että tulonsiirtoihin, kuten esimerkiksi opintotukeen ja perhepoliittisiin etuuksiin, voidaan tehdä tarvittavat korotukset.

2. Hallituksen on parannettava eläkeläisten ostovoimaa keventämällä eläkeläisten verotusta sekä nostamalla kansaneläkkeitä.

3. Hallituksen on kevennettävä verotusta. Tämä merkitsee erityisesti työn verotuksen sekä perintöverotuksen keventämistä.

4. Hallituksen on parannettava naisten työmarkkina-asemaa.

5. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja ilmastonmuutokseen varautuminen on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Kokoomus on valmis osallistumaan sellaiseen enemmistöhallitukseen, jonka kokoonpano vastaa käytyjen eduskuntavaalien tulosta ja siten toteuttaa äänestäjien tahtoa.
11510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on kokoomuksen vaaliteemat kaikki mukana.

Äänestä

Ei tule alveron alennusta ruulle. Ja hyvä niin.

Äänestä
  • monet asiantuntijat pitävät suoraa tukea parempana
    kuin kaikille tulevaa alv-tukea. Kepun mallissa alv-hyöty tulisi myös rikkaille, jota kokoomus vastustaa ! !

    Äänestä


  • kannalle. Keskisuomalaisessa kirjoitti:

    Laatikainen ja masinoi asiaa kuntoon:

    http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=11&id=123489&threadid=123489&start=0&order=0&noheader=0

    Änkyrämme on varmasti ymmällään.. Media peliä, media peliä.. Sanoi Tuomo Väyrynen..

    Ote pääkirjoituksesta:

    "Tällöin keskusta olisi ajautunut juoksupojan ja -tytön rooliin. Se ei imartelisi näin vakavassa asiassa.

    Kokoomus on esiintynyt ruuan verotuksessa todellisuudentajuisesti. Se tunnistaa markkinatalouden lait eikä höperehdi. "

    Äänestä

useassa asiassa. Mm kuntataloudessa ja siinä, että ikääntymisen ongelmat pitää ottaa vakavasti.. Toisin kuin saittimme änkyrä, on ollut näköjään kepunkin kanssa erimieltä, tulee ihan Väyrynen mieleen;-))

Äänestä

....niitä vastauksiaan ennen klo 12 Vanhaselle.

Tota nyt osasi odottaakin.

Ei, ei yksikään itseäänkunnioittava poliittinen puolue tai ryhmittymä ikinä olisi alentunut tuollaiseen touhuun; kiikuttamaan kiireellisesti
vastauksiaan Vanhasen idioootimaiseen hallitukseen-pyrkimiskyselyyn.

Jos ei pääministeriksi aikovalla Vanhasella ollut edes mitään omaa hallitusohjelmaa esittää alkajaisiksi, johon muut hallitukseen haluaisivat
olisivat voineet sitten verrata omia hallituskauden tavoitteitaan ja päättää jo siltä pohjalta jatkavatko neuvotteluja niin neuvottelut sellaisen pääministeriksi pyrkivän tahon kanssa olisivat normaalimaailmassa loppuneet jo ennen kuin olisivat ikinä alkaneetkaan ja tilalla olisi seuraava pääministeripyrkyri esittämässä omia suunnitelmiaan.

Kuka hullu tollaisiin idioottimaisiin kysymyksiin
vastaisi!

Eikös tota hömppää, jolla ei pitäisi olla edes mitään tekemistä hallitustason kysymysten ja linjausten kanssa jo käsitelty tuntikausia vaalitenteissä. Luulis, että Vanhaselle olisi niistä nyt jotakin jäänyt mieleen, että hänellä nyt olis joku käsitys muista puolueista.

Äänestä

olevankin. Kokoomus luopuu kaikista vaaliohjelmansa kynnyskysymyksistä päästäkseen hallitukseen.
Vanhaselle jätetty paperi sopii paremmin huussiin käytettäväksi.

Äänestä
  • Kokoomuksen vastaus halitusohjelman rungoksi !

    Äänestä

  • Jäit tas kiinni kirjoitti:

    Kokoomuksen vastaus halitusohjelman rungoksi !

    Luettuani en havainnut kokoomuksen laittaneen kynnyskysymyksiä. Vastauksissahan on itseasiassa toistettu vaalilauseita. Sanoisinkin, että noinko vähäiseksi kokoomuksen luovuusnerous jäi, kun ei mitään merkittävää uutta.

    Turhaan hillutte, ette näytä olevan oikein kelkassa. Katsotanpa siten, kun hallitusohjelma on valmis ja ketä hallitukseen tulee.

    Äänestä

Kykypuolue pettää odotetusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir_Alfred kirjoitti:

http://www.kokoomus.fi/?x13077=1609802

Koko vastaus em. linkissä.

Kokoomuksen hallitukseen osallistumisen kannalta seuraavat asiat ovat kynnyskysymyksiä:

1. Hallituksen on toimillaan luotava sellaiset edellytykset talouskasvulle ja työllisyydelle, että laadukkaat ja riittävät hyvinvointipalvelut voidaan turvata ja että tulonsiirtoihin, kuten esimerkiksi opintotukeen ja perhepoliittisiin etuuksiin, voidaan tehdä tarvittavat korotukset.

2. Hallituksen on parannettava eläkeläisten ostovoimaa keventämällä eläkeläisten verotusta sekä nostamalla kansaneläkkeitä.

3. Hallituksen on kevennettävä verotusta. Tämä merkitsee erityisesti työn verotuksen sekä perintöverotuksen keventämistä.

4. Hallituksen on parannettava naisten työmarkkina-asemaa.

5. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja ilmastonmuutokseen varautuminen on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Kokoomus on valmis osallistumaan sellaiseen enemmistöhallitukseen, jonka kokoonpano vastaa käytyjen eduskuntavaalien tulosta ja siten toteuttaa äänestäjien tahtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu