Lailla kerskaaminen

Matt.5:37

”..vaan olkoon teidän puheenne: ´On, on´, tai ´ei, ei´. Mitä siihen lisätään on pahasta”

Eli, se ylimääräinen selittely, joka alkaa usein sanoilla ”mutta”, ”jos” tai ”minun mielestäni” on yleensä lihallista omaksi edun vuoksi, kun totuutta ei haluta ottaa vastaan – varsinkin silloin, kun ylpeyden tähden on loukkaannuttu. Se miellyttää Jumalan vastustajaa ja on siis pahasta.

Uskon tiellä mennään eteenpäin eikä jäädä kerskaamaan omassa lihassa kerskaten omalla uskolla.
Tämä on vastoin Jeesuksen ja Paavalin opetusta.

vain etsit ja näet virheitä toisissa. Tässätapauksessa adventisteissa.

Minä uskon että adventistit rukoilevat adventtikirkon sisällä tapahtuvaa uudistumista ja herätystä?
Adventtiherätysliike on muuttunut ________ liikkeeksi!
Nouse ja ota vuoteesi ja käy.

Laki ja evankeliumi

Pelastus on lahja, joka annetaan armosta. Se ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (Ef.- 2:8,9). "Eivät mitkään lain teot, eivät kiitettävimmätkään yritykset eivätkä hyvät työt - olipa niitä paljon tai vähän - voi millään tavoin vanhurskauttaa syntistä (Tiit.- 3:-5; Room. -3:-20)."
Läpi koko Raamatun vallitsee täydellinen sopusointu lain ja evankeliumin välillä; ne tukevat toisiaan.

Laki ja evankeliumi ennen Siinaita. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he oppivat tietämään, mitä merkitsee syyllisyys, pelko ja hätä (1.-Moos. -3:-10). Jumala vastasi heidän tarpeisiinsa, mutta se ei tapahtunut siten, että hän olisi mitätöinyt lain, joka tuomitsi heidät. Sen sijaan hän tarjosi heille evankeliumia, joka palauttaisi ennalleen heidän suhteensa Jumalaan ja tekisi heistä jälleen kuuliaisia Jumalalle.

Tämä evankeliumi sisälsi lupauksen lunastuksesta. Sen toteuttaisi Vapahtaja, joka olisi naisen sukua (jälkeläinen) ja joka eräänä päivänä tulisi ja murskaisi pahan vallan (1.-Moos.- 3:-15). Jumalan asettama uhrijärjestelmä opettaisi ihmisille tärkeän totuuden sovituksesta: anteeksiantamus voitaisiin aikaansaada vain vuodattamalla verta - Vapahtajan kuoleman kautta. Kun he uskoivat, että uhrieläimen kuolema oli vertauskuva Vapahtajan sovituskuolemasta heidän puolestaan, he saivat anteeksi syntinsä. He pelastuivat armosta.

Tämä evankeliumin lupaus on keskeisenä siinä Jumalan ikuisessa armoliitossa, jonka hän tarjosi ihmiskunnalle (1.Moos.- 12:-1 - 3; 15:-4,5; 17:-1 - 9). Se liittyi läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan laille (1.-Moos. -18:-18,19; 26:-4,5). Jumalan liiton takaajana oli Jumalan Poika, joka maailman luomisesta alkaen oli evankeliumin ydinsanoman mukaisesti "teurastettu Karitsa" (Ilm. 13:-8). Näin siis Jumalan armo alkoi toimia niin pian kun Aadam ja Eeva olivat langenneet syntiin. Daavid kirjoitti: "Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan" (Ps. -103:-17,18).

Laki ja evankeliumi Siinailla.

Dekalogin ja evankeliumin välillä vallitsee läheinen suhde. Esimerkiksi lain johdantolauseessa viitataan Jumalaan Vapauttajana (2.-Moos. -20:-1). Ja käskyjen antamisen jälkeen Jumala opetti israelilaisia rakentamaan alttarin ja uhraamaan sillä uhreja, jotka kuvasivat hänen pelastavaa armoaan.
Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle suuren osan seremonialaista, joka käsitteli pyhäkön rakentamista. Pyhäkössä Jumala asuisi kansansa keskellä ja kohtaisi heitä jakaakseen siunauksiaan ja antaakseen anteeksi heidän syntinsä (2.-Moos. 24:-9 - 31:-18). Tämä merkitsi sen yksinkertaisen uhrijärjestelmän laajentamista, joka oli ollut olemassa jo ennen Siinaita, ja se esikuvasi Kristuksen välitystyötä syntisten lunastamiseksi ja Jumalan lain pyhyyden ja arvovallan vahvistamiseksi.

Jumalan ilmestymisen paikka oli maallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä, kymmenen käskyä sisältävän arkun kannen yläpuolella. Jokainen osa pyhäkköpalveluksesta oli vertauskuvaa Vapahtajasta. Verta vuotavat uhrit viittasivat hänen sovituskuolemaansa, joka lunastaisi ihmissuvun lain vaatimalta rangaistustuomiolta (ks. lukuja 4 ja 9).

Dekalogi asetettiin arkun sisälle, mutta seremonialait ja siviilioikeudelliset lait, jotka Jumala antoi, kirjoitettiin "lain kirjaan" ja asetettiin liitonarkun viereen "todistuskappaleeksi" Israelin kansaa vastaan (5.-Moos. -31:-26). Milloin tahansa joku kansasta teki syntiä, tämä "todistaja" tuomitsi hänen tekonsa mutta antoi myös tarkkoja ohjeita siitä, miten asianomainen saattoi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Siinailta aina Kristuksen kuolemaan asti dekalogin rikkojat saivat toivoa, anteeksiantamusta ja puhdistusta uskoessaan evankeliumiin, jota seremonialain säätämät pyhäkköpalvelusmenot kuvasivat.

Laki ja evankeliumi ristin jälkeen.

Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. Pane merkille seuraavat todisteet:

1. Seremonialaki.

Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.

Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.

Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17).

Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).

Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).

2. Dekalogi ja risti.

Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.

Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden."

Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin."

"Kristus on näet lain loppu," Paavali lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme.
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).

Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.