Karjala palautetaan ennemmin tai myöhemmin

Venäjän virallinen historiantulkinta on yhä täynnä niin paksuja valeita että muutos tulee ennemmin tai myöhemmin

Talvisota muka alkoi venäläisten mukaan suomalaisten ampumilla Mainilan laukauksilla

Ja Baltian maat liittyivät vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon

Venäjän on tehtävä Staliniin samanlainen pesäero kuin Saksa on tehnyt Hitleriin ja siitä seuraa väistämättä Karjalan palautus Suomelle

Ei demokratiaa ja oikeusvaltiota voi perustaa miljoonia ihmisiä murhanneen kommunistidiktaattori
Stalinin rikosten peittelylle
17804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos Venäjä ei tee pesäeroa Staliniin ja korvaa Stalinin rikoksista kärsineille heidän menetyksiään,ei Venäjästä tule koskaan demokratiaa ja oikeusvaltiota ja sen kehitys pysähtyy

Venäjä kuihtuu ja hajoaa pois ja Suomi saa Karjalan takaisin

Äänestä
  • kansa pidetään diktatuurisessa pimeydessä vailla mahdollisuutta vaikuttaa asioihin niinkuin Putinkin on tehnyt

    Äänestä

  • Venäjä ei ole mikään erillinen kehittymätön saareke maailmassa.
    Venäjä kehittyy koko ajan. Sen näkee aivan tavallisesta elämästä. Putinin hallintokaudet ovat olleet maalle voimakkaan taloudellisen kehityksen aikaa.
    Suomalaiset eivät vaan halua uskoa sitä. Aivan periaatteesta.

    Äänestä

  • koko ajan. kirjoitti:

    Venäjä ei ole mikään erillinen kehittymätön saareke maailmassa.
    Venäjä kehittyy koko ajan. Sen näkee aivan tavallisesta elämästä. Putinin hallintokaudet ovat olleet maalle voimakkaan taloudellisen kehityksen aikaa.
    Suomalaiset eivät vaan halua uskoa sitä. Aivan periaatteesta.

    Putinin valta on kasvanut ja kansa vaikenee

    Äänestä

  • ei kehity kirjoitti:

    Putinin valta on kasvanut ja kansa vaikenee

    Näen sen itse, että Venäjä kehittyy koko ajan. Myös tavallisen kansalaisen elinolot paranevat.

    Äänestä

  • kaipaisin. kirjoitti:

    Näen sen itse, että Venäjä kehittyy koko ajan. Myös tavallisen kansalaisen elinolot paranevat.

    Kyllä se oli Suomi joka rajaselkkauksessa 1939 hyökkäsi Neuvostoliittoon!
    Siksi toiseksi ei NL eivätkä venäläiset hyökänneet, hyökkääjien johtaja oli gruusialainen viiksiniekka. Joukossa oli kyllä joitakin venäjänkielisiäkin. Valtaosa hyökkääjistä oli kirgiisenä, tsetseenejä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia, moldavialaisia, tseremissejä, ostjakkeja jopa suomalaisia ja saksalaisiakin oli joukossa.

    Äänestä

Jeltsininkin mukaan Karjalan liittäminen NL:n oli Stalinin tekemä rikos jota ei voi hyväksyä

Äänestä
  • "Jeltsininkin mukaan Karjalan liittäminen NL:n oli Stalinin tekemä rikos jota ei voi hyväksyä "

    Väite on valhe. Jeltsin ei ole ollut tuota mieltä.

    Äänestä

  • Nimierkki kirjoitti:

    "Jeltsininkin mukaan Karjalan liittäminen NL:n oli Stalinin tekemä rikos jota ei voi hyväksyä "

    Väite on valhe. Jeltsin ei ole ollut tuota mieltä.

    "Venäjän presidentti Boris Jeltsin totesi 18. toukokuuta 1994 Martti Ahtisaaren valtiovierailulla Kremliin, että "Suomen alueiden vieminen oli Stalinin totalitaarista politiikkaa ja jokainen Venäjän johtaja tuntee piston sydämessään tehdystä vääryydestä".

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala-kysymys

    Äänestä

  • suoranaisesti kirjoitti:

    "Suomen alueiden vieminen oli Stalinin totalitaarista politiikkaa ja jokainen Venäjän johtaja tuntee piston sydämessään tehdystä vääryydestä".

    Siinä toinen valhe, joka on päässyt ihan vapaasti kaikkien muokattavissa olevaan verkkotietosanakirjaan saakka. Itsekö kävit sen sinne lisäämässä?

    Wikipedian väitteessä lähdeviitteeksi väitetyssä tiedostossa tuollaista ei edes mainita. Siellä sanotaan yksinkertaisesti vain "Thus, while President Yeltsin officially denounced the Soviet annexation in 1994, the federal policy line since 1992 has been that there are no border issues between Russia and Finland."

    http://www.euborderconf.bham.ac.uk/publications/files/WP3EuropesNorth.pdf

    Tosiasiassa Jeltsin puhui TALVISODAN ALOITTAMISESTA, ei alueiden viemisestä. Tämän seikan Karjala-aktiivit ovat pyrkineet tahallisesti sekoittamaan.

    "1.) Presidentti Jeltsin oli v. 1994 TV:ssä Suomen vierailun yhteydessä asiaa siten sivuavan kommentin, että hän myönsi väärinteon Talvisotaa koskien. Tätä lausumaa ovat palautusta ajavat vaatineet Suomen hallituksen käyttävän hyväkseen ja ottavan asian esille.
    2.) Edellinen suurlähettiläs Juri Derjabin oli antanut asiasta julkisuuteen selvän kielteisen lausunnon.
    Marraskuussa 1997 presidentti Ahtisaari vieraili Moskovassa tavaten mm. presidentti Jeltsinin. Kävi mm. ilmi, että J. oli ärsyyntynyt suomalaisten ja (?!) venäläisten lehtien kirjoittelusta koskien Karjalan palautusta. J.:n suorastaan provokatoorisesti kokoonkutsutussa yhteisessä tiedotustilaisuudessa J. agressiivisesti vaati, ilmeisesti täysin yllättäen Ahtisaarenkin, siinä paikalla sovittavaksi, että molemmilla puolilla ei ole toisilleen rajavaatimuksia, ja että kirjoittelu ja keskustelu asiasta lopetettaisiin välittömästi. Ahtisaari ei ottanut J.:n välittömästi pyytämänä kantaa ja väisti siten taitavasti J.:n oudon agressiivisesti virittämän ansan, mutta omassa tiedotustilaisuudessa ilmoitti olevansa "viimeinen" rajoittamaan keskustelua. J.:n manööveriin lienee vaikuttanut Ahtisaaren ennen vierailua julkituomat ymmärtäväiset - poiketen meidän presidenttiemme aikaisemmasta pidättyväisyydestä - lausunnot Karjalan menetyksen epäoikeudenmukaisuudesta ja pysyvästä traumaattisuudesta suomalaisten mielissä. "

    http://www.kolumbus.fi/rastas/nyky/kar_pal_nyk.html

    Äänestä

  • Otso3 kirjoitti:

    "Hemanus huomauttaa puheessaan, että Venäjän edellinen presidentti Boris Jeltsin teki aloitteen palauttamisesta, mutta Suomen presidentti Mauno Koivisto sen sijaan kieltäytyi."

    http://aluepalautus.net/index2.htm

    "Viimeinen mielipidetiedustelu ( lokakuu 2005) kertoo, että 36 prosenttia suomalaisista haluaa Venäjän miehittämät alueet takaisin ja 70 prosenttia kannattaa tai ei vastusta neuvotteluja asiasta. Poliitikot kertovat odottavansa, että Venäjä tekee aloitteen asiassa. Jeltsin teki aloitteen mutta Suomen presidentti Mauno Koivisto kieltäytyi neuvotteluista ?"

    http://aluepalautus.net/Avauspuhe_Trieste29032007.pdf

    _____________

    Nuo "Jeltsinin tunnustukset, lupaukset ja aloitteet" ovat sitä itseään samassa sarjassa kuin Halosen vappupuheet, ja tuo viimeisin mielipidetiedustelukin heittää häränpyllyä ;)

    "Yksi mahdollinen kiistan aihe Suomen ja Venäjän suhteissa voisi olla kysymys aikanaan Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan palauttamisesta.
    Suomalaisten valtaenemmistö, kolme neljästä, haluaisi poistaa tämän aiheen keskusteluagendalta (kuvio 37c). Onkin selvää, että aluevaatimusten
    aktiivinen esittäminen huonontaisi maiden välisiä suhteita."

    Raportin sivu 54

    http://www.eva.fi/files/1523_ikkunat_auki_maailmaan.pdf

    Äänestä

"Ja Baltian maat liittyivät vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon"

Miehitetty maa ei liity vapaaehtoisesti miehittäjämaahan

Äänestä
  • Miksi on vaikea hyväksyä ja ymmärtää että karjala muut alueet hävittiin tappelussa jonka -41 aloituksesta oli vastuussa suomi.

    Mitä Suomi valtiona ylipäätään tekisi rämettyneillä alueilla?
    Ymmärrän yksityisen ihmisen katkeruuden menetetystä omaisuudetsa mutta mikä on ylipäätään ikuista?

    Äänestä

  • Toverinkaveri kirjoitti:

    Miksi on vaikea hyväksyä ja ymmärtää että karjala muut alueet hävittiin tappelussa jonka -41 aloituksesta oli vastuussa suomi.

    Mitä Suomi valtiona ylipäätään tekisi rämettyneillä alueilla?
    Ymmärrän yksityisen ihmisen katkeruuden menetetystä omaisuudetsa mutta mikä on ylipäätään ikuista?

    Karjala liitettiin Neuvostoliittoon talvisodan rauhassa 13.3.1940

    Ja talvisodan aloitti NL

    Äänestä

  • niin tiedät kirjoitti:

    Karjala liitettiin Neuvostoliittoon talvisodan rauhassa 13.3.1940

    Ja talvisodan aloitti NL

    Ajattelitko olevasi kovinkin viisas?

    Äänestä

  • olla nimittelemättä? kirjoitti:

    Ajattelitko olevasi kovinkin viisas?

    Kyllä se oli Suomi joka rajaselkkauksessa 1939 hyökkäsi Neuvostoliittoon!!!

    Siksi toiseksi ei NL eivätkä venäläiset hyökänneet, hyökkääjien johtaja oli gruusialainen viiksiniekka. Joukossa oli kyllä joitakin venäjänkielisiäkin. Valtaosa hyökkääjistä oli kirgiisenä, tsetseenejä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia, moldavialaisia, tseremissejä, ostjakkeja jopa suomalaisia ja saksalaisiakin oli joukossa.

    Äänestä

"Venäjän virallinen historiantulkinta on yhä täynnä niin paksuja valeita että muutos tulee ennemmin tai myöhemmin "

Venäjällä ei ole olemassa sen virallisempaa historiankirjoitusta kuin Suomessakaan.

"Talvisota muka alkoi venäläisten mukaan suomalaisten ampumilla Mainilan laukauksilla"

Ei enää aikoihin. Venäjällä talvisodan aloittaminen tunnustettiin valtiollisella tasollakin jo 90-luvulla Neuvostoliiton tekemäksi.

"Ja Baltian maat liittyivät vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon "

Näin venäläiset asian todellakin näkevät. Vapaaehtoistahan se liittyminen todellakin oli, mutta liittyvät hallitukset olivat Neuvostoliiton nukkehallituksia.

"Venäjän on tehtävä Staliniin samanlainen pesäero kuin Saksa on tehnyt Hitleriin ja siitä seuraa väistämättä Karjalan palautus Suomelle "

Olet hieman myöhässä. Venäjä on jo tehnyt pesäeron Stalinin, jo Neuvostoliittokin teki sen aikoinaan. Stalinin kuoleman jälkeen Hruštšov kumosi monien Stalinin jakamia tuomiotta ja purki Stalinin henkilökultin NKP:sta. Karjalaa stalinismin tuomitseminen Venäjällä ei meille ole palauttanut.

"Ei demokratiaa ja oikeusvaltiota voi perustaa miljoonia ihmisiä murhanneen kommunistidiktaattori
Stalinin rikosten peittelylle "

Ei sitä siellä peitelläkään vaan demokratiaa rakennetaan siitä menneisyydestä huolimatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

väistämätöntä kirjoitti:

Venäjän virallinen historiantulkinta on yhä täynnä niin paksuja valeita että muutos tulee ennemmin tai myöhemmin

Talvisota muka alkoi venäläisten mukaan suomalaisten ampumilla Mainilan laukauksilla

Ja Baltian maat liittyivät vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon

Venäjän on tehtävä Staliniin samanlainen pesäero kuin Saksa on tehnyt Hitleriin ja siitä seuraa väistämättä Karjalan palautus Suomelle

Ei demokratiaa ja oikeusvaltiota voi perustaa miljoonia ihmisiä murhanneen kommunistidiktaattori
Stalinin rikosten peittelylle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu