on yrittää ymmärtää ettei oma lapsi enää koskaan kurvaa kotipihaan autollaan.
Kuinka vaikeaa on myös yrittää elää epätietoisena muuttuuko sitä ikinä edes sinne päin ihmisenä kuin joskus oli.
Kun tavallaan tietää vastukset mutta ei silti tahdo ymmärtää.
Aika..niimpä..mutta kun suruni ei ole muutenkaan mennyt kaavan mukaan.
Miten yrittää elää niin ettei takerru väkisin suruun, kun ei tavallaan kuitenkaan voi irrottaa.
Ainoa asia joka ehkä jotenkin lohduttaa , että näin keski ikäsenä kun ajattelee lasten laspuuttaa ihmettelee kuinka nopeasti se aika menikään, eli elää toivossa tavallaan että loppumatkanikin menis yhtä nopsaan.Jotta pääsis pois.
Ristiriitaiset tunteet, ne vasta kauheat onkin.
Onhan nuoremmallakin elää edessä, mutta millainen elämä?
Harmittaa kunnen ymmärtänyt sinä päivänä että se hyvästi oli lopullista.Miksen tilannut muille takia ja jäännyt moneksi tunniksi.Että ois tullut olo ettei ole enää mitään tehtävää, sanottavaa , silitettävää..en tie..on vaan niin paska päivä taas..
Kuinka vaikeaa on myös yrittää elää epätietoisena muuttuuko sitä ikinä edes sinne päin ihmisenä kuin joskus oli.
Kun tavallaan tietää vastukset mutta ei silti tahdo ymmärtää.
Aika..niimpä..mutta kun suruni ei ole muutenkaan mennyt kaavan mukaan.
Miten yrittää elää niin ettei takerru väkisin suruun, kun ei tavallaan kuitenkaan voi irrottaa.
Ainoa asia joka ehkä jotenkin lohduttaa , että näin keski ikäsenä kun ajattelee lasten laspuuttaa ihmettelee kuinka nopeasti se aika menikään, eli elää toivossa tavallaan että loppumatkanikin menis yhtä nopsaan.Jotta pääsis pois.
Ristiriitaiset tunteet, ne vasta kauheat onkin.
Onhan nuoremmallakin elää edessä, mutta millainen elämä?
Harmittaa kunnen ymmärtänyt sinä päivänä että se hyvästi oli lopullista.Miksen tilannut muille takia ja jäännyt moneksi tunniksi.Että ois tullut olo ettei ole enää mitään tehtävää, sanottavaa , silitettävää..en tie..on vaan niin paska päivä taas..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä tiedän tunteesi. Mekin monesti kuuntelemme kun nuorten poppivehkeet soi autoissa ja ajaa kotimme ohitse. Ne panee väkisten muistuttamaan pojastamme joka kuoli hieman yli vuosi sitten.
Ei sitä koskaan palaa itse entisenlaiseksi. Mutta pakko yrittää mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Ihan tyttömme takiakkin.
Me saamme surra ihan omalla tavallamme jokainen.
Voimia sinulle.
Kirjoitit minun elämästäni. Meillekin jäi tytär.
Kesällä tulee vuosi poikamme kuolemasta. Kaikki muistuttaa...Enkä voi käsittää vieläkään, että näin kävi.
Voin vain yrittää ymmärtää miltä tuo kaikki tuntuu. Helpompi kuitenkin ymmärtää tuota kun oma poikaystäväni kuoli, jota rakastin eniten heti perheeni jälkeen. Tekee todella kipeää. Eikä voi mitenkään käsittää vieläkään. Vieläkin elän siinä toivossa että hän palaa. Näen vieläkin harhoja hänestä, luulen toisia ihmisiä häneksi.
Tavallaan haluaisin elää ilman surua, mutta tavallaan en. Jotenkin tuntuu että kunnioitan häntä enemmän kun ajattelen häntä joka päivä. Mutta toisaalta se estää omaa elämääni.
Hää oli miun elämän ilo, ja nyt se on poissa. Mutta pitää koittaa vaan jaksaa, vaikka pahaa tekee. Mutta kun en voi jättää muita läheisiä tänne. Ajattelen mitä tuskaa miun lähtemine muille teettäis, ku kerta oman poikaystäväni lähtö teki noin pahaa minulle.
Kuitenkin oon vasta kuustoistavuotta, niin on vaikea käsittää miltä tuntuu menettää oma lapsi.