Lauri Törnin sotilasarvo palautettava

KL88

Tällaisen sähköpostin sain, ja oikeassa on kaveri:


”Ote Eduskunnan arkistosta. Itse olen kyllä sitä mieltä Törnin upseerinarvo tulis palauttaa. Siinä olen kyllä samaa mieltä kuin ministeri. Että kunniaa ei tarvitse palauttaa, mitä ei ole viety - sitä on vaikea palauttaa
KK 180/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk
Lauri Törnin kunnian ja sotilasarvon palauttaminen
Eduskunnan puhemiehelle

Lauri Törni oli viime sotiemme kenties suurin sotasankari, legendaarinen kaukopartiomies, jonka ryhmässä myös kunnioitettu tasavaltamme presidentti Mauno Koivisto taisteli. Sodan päättymisen jälkeen Törni lähti Yhdysvaltoihin, koska suuri mahtava Neuvostoliitto olisi hänet likvidoinut. Niin joutui lähtemään moni muukin, kuka Ruotsiin, kuka muualle. Sittemmin Törni loi vielä maineikkaan uran Yhdysvaltain armeijassa, ja suomalaiset retkikunnat ovat etsineet hänen luitaan Vietnamin viidakoista.

Törniltä vietiin sotilasarvo ja kunnia sotiemme päättymisen jälkeen. Niiden perään on kysytty monen toimesta, mutta maan hallituksen taholta on vastattu lyhyesti ja töykeästi aivan kuin kysynnän kohteena olisi ollut maanpetturi. Vaikka kunnian palauttaminen ei meillä ole ollut itäisen naapurimaamme esimerkin mukaisesti muodissa, Törnin tapaus tuskin häipyy ihmisten mielestä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miksi Lauri Törniltä vietiin sotien jälkeen sotilasarvo ja kunnia, vaikka hän oli suurin sotasankarimme ja
miksi niitä ei voida hänelle edesmenneenäkin palauttaa nyt, kun Neuvostoliittokaan ei ole enää asiaa estämässä?
Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2001

Sulo Aittoniemi /alk

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Sulo Aittoniemen /alk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 180/2001 vp:

Miksi Lauri Törniltä vietiin sotien jälkeen sotilasarvo ja kunnia, vaikka hän oli suurin sotasankarimme ja
miksi niitä ei voida hänelle edesmenneenäkin palauttaa nyt, kun Neuvostoliittokaan ei ole enää asiaa estämässä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Lauri Tömi johti jatkosodassa erikoistehtäviä varten perustettua jääkärikomppaniaa. Sotilaallisista ansioistaan Törni palkittiin nimityksellä Mannerheim-ristin ritariksi ja ylennyksellä kapteeniksi.

Suomen irtauduttua sodasta Törni siirtyi Saksan asevoimien erikoistehtäviin. Välirauhansopimuksen solmimisen jälkeen Suomi joutui sotaan Saksaa vastaan ja sotilaallinen palvelu Saksan asevoimissa johti siihen, että Törni tuomittiin Suomessa maanpetoksesta 21.5.1947 vapausrangaistukseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Silloisen rikoslain mukaan kansalaisluottamuksen menettäminen merkitsi myös sotilasarvon menettämistä. Presidentti J. K. Paasikivi armahti Törnin vapausrangaistuksen suorittamisesta ja palautti kansalaisluottamuksen jo joulukuussa 1948. Sotilasarvon palauttamista olisi tullut anoa erikseen ja tällaista anomusta Törni ei ilmeisesti tehnyt.

Myöhemmin Törni värväytyi Yhdysvaltain asevoimien palvelukseen, jossa hänet aikanaan ylennettiin majuriksi. Törni katosi miehistöineen tiedustelulennolla Vietnamissa vuonna 1965, ja sittemmin hänen on vahvistettu tuolloin kuolleen.

Lauri Törni menetti suomalaisen sotilasarvonsa rikosoikeudellisena seuraamuksena rikostuomion yhteydessä. Tasavallan presidentti voi perustuslain 105 §:n nojalla yksittäisessä tapauksessa armahtaa tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta tai muusta rikosoikeudellisesta seuraamuksesta joko kokonaan tai osittain. Sotilasarvon menettämisen katsotaan kuuluvan armahdusmahdollisuuden piiriin. Lähtökohtana armahdusinstituutiossa kuitenkin on, että armahdus voi koskea vain elossa olevaa henkilöä.

Eduskunnassa on aikaisemminkin käyty keskustelua eräistä kunnian palauttamiseen liittyvistä kysymyksistä Suomen sodanjälkeisessä historiassa. Viittaan lähinnä sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin ja ns. asekätkentäjuttuun. Oikeusministeri Hannele Pokka totesi 15.4.1992 eduskunnalle antamassaan vastauksessa, että ajatus tuomittujen kunnian palauttamisesta virallisin keinoin on pohjoismaiselle yhteiskunnalliselle ja oikeudelliselle perinteelle vieras. Meidän oloissamme luontevampia tapoja arvioida menneisyyttä ovat historian tutkimus ja julkinen keskustelu. Oikeusministeriö asetti vuonna 1992 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää tarkemmin asekätkentälain sisältöön ja säätämiseen liittyviä kysymyksiä. Professori Heikki Ylikankaan johtama työryhmä päätyi 14.10.1992 valmistuneessa mietinnössään siihen, että aikanaan asekätkentälain nojalla langetettuihin tuomioihin ei ole enää syytä millään julkisen vallan toimenpiteellä puuttua.

Mitä tulee kysymykseen Lauri Törnin kunniasta, voidaan todeta ainakin se, että mitään sellaista ei voida palauttaa, mitä ei ole koskaan menetettykään.

Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2001

Ministeri Olli-Pekka Heinonen”

20

2179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostaa?

      Jonkin ammoin delanneen palkkasoturin ja puolinatsin sotilasarvo??

      • Fafner

        ... ihmisiä tällaiset asiat tulevat kiinnostamaan aina, mokomakin punikin reppana.


    • Heil Hitler !
    • Fabritiuksen

      Juttu.Johon Törni sotkeutui.Sonderkommando Nord,oli Ribentropin 44- Helsingissä masinoima varasuunnitelma,Suomen ja Venäjän mahdolliseen erillisrauhan vastaiseen vastarintaa varten.Käytännön asioitten johdosta vastasi Leningradin suunnan tiedustelukomentaja Cellarius.Törni harhautui sotimaan jo kukistumassa olevan Saksan puolesta,hän sai privaattikyydin sabotaasikoulutukseen Saksaan,tarkoituksena oli että hän palaisi tekemään tihutöitä Suomeen.Hänen kieltäydyttyään,hän joutui taisteluihin Venäjän rintamalle,joutui liittoutuneitten vangiksi,pakeni Suomeen,tuomittiin monen muun tavoin maanpetoksesta.

    • Jotain rajaa

      >>Sodan päättymisen jälkeen Törni lähti Yhdysvaltoihin

      • mannerheim ristin ritari on sotasankari tai sankari kuitenkin!


      • eieieieiei
        arvo-poika kirjoitti:

        mannerheim ristin ritari on sotasankari tai sankari kuitenkin!

        EI sodassa ole sankareita. lapsenmielisten poikien mielikuvitusta nuo sankaritarinat.


    • kukaan,

      ei Presidentti, ei pääministeri, ei eduskunta eikä hallitus maanpetturin kunniaa tai sotilasarvoa palauta.

      Hyvä niin.

    • ainakaan patsasta

      Törnille rakennettaman.

    • Nettiesittely
    • Tarinaa
    • Liittyen
      • isänmaan petturin

        toilailut.

        Muualla olisi vihollisen armeijaan pestautunut ammuttu tavattaessa.

        Suomessa Törni sai sen sijaan oikeudenkäynnin.


      • Asenteellinen
        isänmaan petturin kirjoitti:

        toilailut.

        Muualla olisi vihollisen armeijaan pestautunut ammuttu tavattaessa.

        Suomessa Törni sai sen sijaan oikeudenkäynnin.

        Minä imen tietoa ilman asennevammaa,niin natsien kuin komukoidenkin arkistoista,tapahtumia voi laittaa omiin mittasuhteisiin.Näin on,mutta ehkä se tapahtuu vasta hieman varttuneempana.


      • kompromisseja
        Asenteellinen kirjoitti:

        Minä imen tietoa ilman asennevammaa,niin natsien kuin komukoidenkin arkistoista,tapahtumia voi laittaa omiin mittasuhteisiin.Näin on,mutta ehkä se tapahtuu vasta hieman varttuneempana.

        isänmaallisuuteni kanssa. Ei tehnyt sodassa ollut isänikään. Eikä saksalaisten ampuma setäni.

        Kutsu sitä vaan vapaasti asenteellisuudeksi. Minä kutsun sitä isänmaanrakkaudeksi.

        Kansakuntamme kavaltajia en ihannoi.


    • NORD!!!
      • parissa päivässä

        Kyllä ovat yksinkertaisia tyyppejä
        nämä 'törniläiset' natsit!


      • Häntä

      • Hyvä Pätkä

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe