nyt vaihdan

Nyt ottaa nuppiin, vaikka ei kyse mistään suuresta asiasta olekaan. Tilasin hammaslääkärin ja tilauksen tehdessä sanoin, että haluan tarkastuksen, hammaskiven poiston ja hampaiden puhdistuksen. Ja sitten kun lääkäri aloittaa hammaskiven poiston, hän toteaa, että katsotaan, miten pitkälle päästään, että saadaanko kaikki kerrallaan vai pitääkö antaa uusi aika.

Ihmettelin, että miten paljon sitä kiveä on tullut. Ja pah! Summeri soi, ja odotustilaan tuli seuraava asiakas. Minulle ei oltukaan varattu aikaa näitä kaikkia toimenpiteitä varten. Eikä minulla olisi ollut aikaa/halua käydä kahta kertaa, kun ennenkin on selvinnyt yhdellä käyntikerralla. Huomasin sitä paitsi, että lääkäri jotenkin kiirehti jo ennen kuin hän sanoi mitään ehtimisistään.

Huomautin kyllä, että oletin saavani kaiken kuntoon yhdellä kertaa. Mutta en saanut asiaan mitään selitystä.

Ensi vuonna valitsen uuden paikan, vaikka olen käynyt tällä nykyisellä ainakin kolme vuotta.
8437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onpa joillakin pinna kireällä! Kaipa se on syy tuokin vaihtaa lääkäriä. Toivottavasti löydät sellaisen, joka pystyy suunnittelemaan aikataulunsa minuutilleen.

Äänestä
  • vaaditaan minuuttiaikataulua! Aina purnataan siitä, kun potilas myöhässä, mutta milloin yksityisen hammaslääkäri olisi ajoissa?!? Sietää oppia aikataulut, jos meinaa että potilaat pysyy.
    Ja kunnioittaa potilaan ajanvarausta ja hoitaa toimenpiteet niinkuin potilas on ajan varannut.

    Äänestä

  • Minä pääsin sisään juuri silloin kun pitikin. Eli, lääkäri ei ollut myöhässä aikataulustaan. Kyse taisi olla siitä, että listalle oli pistetty toinen potilas "minun kustannuksellani". En minä ennenkään ole kahta kertaa käynyt tällaisten toimenpiteiden vuoksi, koska olen aina aikaa varatessa kertonut, mitä varten olen paikalle menossa.

    Miltä tuntuisi, jos tilaisit ajan kampaajalta, ja sanoisit tarvitsevasi leikkauksen ja värjäyksen. Ja sitten kampaaja sanoisi leikatessaan, että katsotaan, voidaanko sitä värjäystä tänään tehdäkään, vai tarvitaanko toinen aika. Ja toden totta: saisitkin vain leikkauksen ja värjäämistä varten menisit uudelleen seuraavalla viikolla.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Minä pääsin sisään juuri silloin kun pitikin. Eli, lääkäri ei ollut myöhässä aikataulustaan. Kyse taisi olla siitä, että listalle oli pistetty toinen potilas "minun kustannuksellani". En minä ennenkään ole kahta kertaa käynyt tällaisten toimenpiteiden vuoksi, koska olen aina aikaa varatessa kertonut, mitä varten olen paikalle menossa.

    Miltä tuntuisi, jos tilaisit ajan kampaajalta, ja sanoisit tarvitsevasi leikkauksen ja värjäyksen. Ja sitten kampaaja sanoisi leikatessaan, että katsotaan, voidaanko sitä värjäystä tänään tehdäkään, vai tarvitaanko toinen aika. Ja toden totta: saisitkin vain leikkauksen ja värjäämistä varten menisit uudelleen seuraavalla viikolla.

    Jospa kyseessä olikin kiireellistä hoitoa tarvitseva potilas. On tietenkin ikävää, jos tähän tarkoitukseen on nipistetty aikaa juuri sinun ajastasi, mutta ajattele asiaa siltä kannalta, että silloin myös sinä, vakituisena potilaana, voit saada kiireajan jopa samana päivänä sitä kipeästi tarvitessasi! Yleensä ns. vanhoille asiakkaille/potilaille päivystysaika järjestyy juuri ottamalla johonkin väliin tai päivän päätteeksi. Sinulla on sama etuoikeus, se on pysyvän hoitosuhteen etu. Kukaan ei ala järjestämään aikatauluja uusiksi satunnaisen kävijän vuoksi.

    Äänestä

  • eri tässä kirjoitti:

    yleensä se vakituisen aika laitetaan kyllä samalle päivälle, mutta eri lääkärille samalla hammaslääkäriasemalla/hammaslääkärikeskuksess. Ei suinkaan sille ns. omalle hammslääkärille, joten selityksesi oli todella ontuva. Itselle on tarjottu avosylin aikaa heti samalle päivälle, vaan kuinka ollakaan eri hammaslääkärille.Ei pelaa näin! Kyllä vakioasiakkaan etuihin kuuluu saada sitä hoitoa mitä tulee hakemaankin, jos vastaaanotossa on sovittu.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    En jaksa kuin ihmetellä, minkälaisilla hammaslääkäreillä tämän palstan ihmiset käyvät! Ilmeisesti jossain hehtaarihalleissa, joissa yksilöllisestä hoidosta ei ole tietoakaan. Ja kas, valitettavaakin löytyy. Väitän, että tyytyväisimät potilaat löytyvätkin pienten vastaanottojen hoivista, mutta palstalaiset varmaankin valisevat lääkärinsä sen mukaan, joka mainostaa eniten ja halvimmalla hinnalla.

    Minä tarkoitan edellä vastaaottoa, jossa työskentelee yksi hammaslääkäri (kerrallaan). Itse olen kyseiseen systeemiin enemmän kuin tyytyväinen, joten voin suositella muillekin.

    Ymmärrän kyllä, ettei asiakkaan tehtävä ole joustaa, vaan hänellekin kuuluu oikeus riittävän pitkään aikaan, jossa ehditään tehdä sovitut toimenpiteet. Terveydenhuolto vaan ei ole niin eksaktia, etteikö aikataulu joskus pettäisi. Esim. hampaan paikkausta ei voi jättää kesken, mutta hammaskiven poiston voi. Pakko priorisoida tässäkin. Sama koskee mitä tahansa terveydenhuollon osa-aluetta.

    Äänestä

  • ihmettelevä.. kirjoitti:

    >>>>>>En jaksa kuin ihmetellä, minkälaisilla hammaslääkäreillä tämän palstan ihmiset käyvät! Ilmeisesti jossain hehtaarihalleissa, joissa yksilöllisestä hoidosta ei ole tietoakaan. Ja kas, valitettavaakin löytyy. Väitän, että tyytyväisimät potilaat löytyvätkin pienten vastaanottojen hoivista, mutta palstalaiset varmaankin valisevat lääkärinsä sen mukaan, joka mainostaa eniten ja halvimmalla hinnalla.>>>>>

    Vain osittain totta. Nimittäin tulee käytyä tosiaan monen hammaslääkärin vastaanotolla jolla on huiske ja hulina. Hoitohuoneita about pikaisesti laskien ainakin viisi suuhygienistin huone päälle. Samoin olen aikaisemmin käynyt kolmen huoneen vastaanotolla ja sielläkin oli sama juttu. Hammaslääkäriä tarjottiin kuin uutta pipoa, kun piti mennä ns. akuuttikäynnille. Tämä ei tarkoita suinkaan särkytapausta, vaaan ihan pienimmissäkin "akuutti"tilainteissa oltiin tyrkkimässä toisille lääkäreille.
    Mutta hinnat eivät suoinkaan ole HALPOJA, päinvastoin laskutetaan todella kalliisti yli muiden ns. normaalien vastaanottojen. (tämä on tullut ilmi nyt, kun olen kolmatta kertaa etsimässä hammaslääkäriä ns. pieniltä vastaanotoilta) Mainostaa suuret kyllä osaavat, mutta hinta ei suinkaan halpaa.
    Jospa joskus tärppäisi...

    Äänestä

  • mutta ei kaikki suinkaan kirjoitti:

    Missä päin olet? Mistä sinun pitäisi löytää
    hammaslääkäri? Lähetä sähköpostiosoitteesi. Varmaan saat vastauksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lääkäriä kirjoitti:

Nyt ottaa nuppiin, vaikka ei kyse mistään suuresta asiasta olekaan. Tilasin hammaslääkärin ja tilauksen tehdessä sanoin, että haluan tarkastuksen, hammaskiven poiston ja hampaiden puhdistuksen. Ja sitten kun lääkäri aloittaa hammaskiven poiston, hän toteaa, että katsotaan, miten pitkälle päästään, että saadaanko kaikki kerrallaan vai pitääkö antaa uusi aika.

Ihmettelin, että miten paljon sitä kiveä on tullut. Ja pah! Summeri soi, ja odotustilaan tuli seuraava asiakas. Minulle ei oltukaan varattu aikaa näitä kaikkia toimenpiteitä varten. Eikä minulla olisi ollut aikaa/halua käydä kahta kertaa, kun ennenkin on selvinnyt yhdellä käyntikerralla. Huomasin sitä paitsi, että lääkäri jotenkin kiirehti jo ennen kuin hän sanoi mitään ehtimisistään.

Huomautin kyllä, että oletin saavani kaiken kuntoon yhdellä kertaa. Mutta en saanut asiaan mitään selitystä.

Ensi vuonna valitsen uuden paikan, vaikka olen käynyt tällä nykyisellä ainakin kolme vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu