Tätä Kokoomus ajaa!
Kokoomus perustaa politiikkansa yksilönvapauteen ja vastuuseen, tasa-arvoon, länsimaiseen demokratiaan ja talousjärjestelmään, humaanisiin periaatteisiin sekä kristilliseen etiikkaan.
Toimintamme arvolähtökohtina ovat kannustavuus, sivistys, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Haluamme turvata ihmisille mahdollisuuksien tasa-arvon, yksilöllisiä valintoja korostaen.
Kokoomuksen puheenjohtajana on kansanedustaja Jyrki Katainen, varapuheenjohtajina ovat europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola sekä kansanedustajat Jari Koskinen ja Paula Risikko. Puoluevaltuuston puheenjohtajana on kansanedustaja Sari Sarkomaa ja puoluesihteerinä toimii Taru Tujunen.
Kokoomuksen seuraava varsinainen puoluekokous pidetään Tampereella kesällä 2008. Puolueella on noin 2300 valtuutetullaan edustus useimmissa Suomen kunnallisvaltuustoissa ja sen myötä edustus myös kaikissa maakunnallisissa liitoissa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kevään 2007 vaalien jälkeen 50 kansanedustajallaan toiseksi suurin. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja on Jyri Häkämies.
Kokoomus on myös vahva kansainvälinen vaikuttaja. Kokoomuksen neljä Euroopan parlamentin jäsentä kuuluvat EU-parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) ryhmään.
Kokoomus on merkitykseltään vahva jäsen myös Euroopan Kansanpuolueessa (EPP) sekä maailmanlaajuisessa porvaripuolueiden yhteistyöjärjestössä (IDU). Jyrki Katainen on EPP:n varapuheenjohtaja ja Sauli Niinistö kunniapuheenjohtaja.
Kokoomus on porvarillinen yleispuolue, jolla on kannattajia Suomen jokaisessa kolkassa. Kokoomuksen kannattajakunta on kuin läpileikkaus Suomen kansasta, kokoomuslaisia on tasaisesti eri ammatti- ja ikäryhmissä. Niinpä Kokoomus ei olekaan minkään yksittäisen kansanosan eturyhmä vaan nimensä mukaisesti yleispuolue.
Kokoomuksella on aktiivisesti toimiva järjestö, joka ulottuu Hangosta Utsjoelle. Puolueella on noin 41 000 jäsentä yhteensä yli 1000 paikallisyhdistyksessä. Kokoomuksella on 16 piirijärjestöä, 14 vaalipiirikohtaista piiritoimistoa eri puolilla Suomea ja puoluetoimisto Helsingissä.
Kokoomuksella on kolme jäsenliittoa, Kokoomuksen Nuorten Liitto (KNL), Kokoomuksen Naisten Liitto (KnaL) sekä Opiskelijaliitto Tuhatkunta. Kokoomuksen läheisjärjestöjä ovat muun muassa Kansallinen Senioriliitto, Minijellonat sekä Kansallinen Sivistysliitto.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kokomustien asialla, Köyhien, eläkeläisten, työttömien asemaa heikennetään edelleen.
Lipposen demut kyllä löi pohjat. Sitä kyykytystä ei kukaan riko. Jää historiaan. Etenkin Lipin leipäjonot...
Kokoomus ja demarit ydessä:
Harri Holkerin sekoomushallitus vapautti lainat ja syöksi Suomen sen sodanjälkeisen historiansa pahimpaan lamaan.
Kymmeniä tuhansia yrityksiä konkurssiin, Sadat tuhannet ihmiset menettivät kaiken omaisuutensa, pankkeja konkurssiin 40 miljardin edestä, Suomeen pesiytyi 500 000 ihmisen pysyvä työttömien armeija, jota lukua on yritetty kaunistella mm. mikä mikä turhanpäiväin-kursseilla.
Varsinkin nuo omaisuutensa menettäneet ja vieläkin velkavankeudessa kituuttavat kiroavat katkerasti tuon ajan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000024697280
Tämän jälkeen Aho ja Viinanen runttaisvat köyhät kyykkyyn oikein kunnolla:
Väärä lamapolitiikka
synnytti leipäjonot
Vuosina 1991-93 lamapolitiikasta vastasi Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus, joka valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.)
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/vr-lamapolitiikka-synnytti-leipjonot.html
Kotimarkkinoiden jäädyttäminen oli paha virhe
Ahon hallituksen linjan
murtuminen johti nousuun
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/09/kotimarkkinoiden-jdyttminen-oli-paha.html
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=295&a=02312
Uutta tuuppaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000025158660