Olen menossa piakkoin juurihoitoon, joten haluaisin kuulla kokemuksia kyseistä toimenpiteestä.
Juurihoito!
Hjälp!
3885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Katoin just noita itekkin kun luultavasti joudun myös...
:: Juurihoito
Hampaalle joudutaan tekemään juurihoito silloin, kun sen sisällä oleva, verisuonia ja hermoja sisältävä ydinkudos on tulehtunut tai tulehduksen seurauksena kuoleutunut. Tulehduksen syynä on usein syvä, hampaan ytimeen saakka ulottuva reikä. Hampaan ydin voi mennä kuoleutua myös, jos sen verenkierto häiriintyy esimerkiksi ylimääräisen rasituksen johdosta tai jos hampaaseen kohdistuu voimakas isku. Tällaisissa tapauksissa tavanomainen paikkaus ei riitä.
Hoitamaton ydintulehdus voi levitä juuren kärjen ympäristöön ja leukaluuhun. Luuhunkin asti levinnyt tulehdus yleensä paranee, kun syy poistetaan eli hammas juurihoidetaan.
Juurihoidossa hampaan ydin ja juurikanavat avataan ja puhdistetaan huolellisesti ja täytetään sen jälkeen erityisillä juurentäyttöaineilla. Juurihoidettu hammas toimii hoidon jälkeen kuten paikattu hammas, vaikkakin hoito saattaa sitä haurastuttaa. Hammas voi myös hieman tummua.
Juurihoito voi epäonnistua, jos juurikanavat ovat hyvin käyrät tai ne ovat osittain tai kokonaan luutuneet kiinni. Tällaiset hampaat voidaan usein hoitaa juurenpää leikkauksella, jossa hampaan juuren kärkialue ja sitä ympäröivä luu puhdistetaan. Kaikkiin hampaisiin leikkaus ei sovi, vaan hammas joudutaan poistamaan.
Juurihoidon vaatima aika ja hoidon kustannukset määräytyvät paljolti sen mukaan, mistä hampaasta on kysymys. Poskihampaat ovat kolmijuurisia ja suuritöisimpiä. Etuhampaat ovat yksijuurisia ja välihampaat joko yksi- tai kaksijuurisia. Mikäli hampaan ydin ei ole kuollut, täytyy se puuduttaa ennen juurihoitoa.
Mulla on juurihoito meneillään, viimeinen lääkeaineen vaihto oli toissapäivänä. Voin sanoa että mulla ainakaan millään kerralla ei tuntunut juuri missään! Ainoa mikä vähän kirpas, oli puudutuspiikki :) Että kyllä sä selviät, ei huolta!
taisi olla 10 kerta yhteensä 4 hammasta hoidettu. Tänään sattui ensimmäisen kerran vähän.
Eipä sitä kannata sen enempää pelätä kuin muutakaan hammashoitoa.