Liharuoka
Ihmiselle alussa määrättyyn ruokaan ei sisältynyt eläinkunnan tuotteita. Vasta vedenpaisumuksen jälkeen, kun vihreä kasvillisuus oli tuhoutunut, ihminen sai luvan syödä lihaa.
Valitessaan ihmiselle ravinnon Eedenissä Herra osoitti, mikä on parasta ruokaa. Israelille tekemässään valinnassa hän antoi opetuksen. Hän antoi heille parasta mahdollista ruokaa, ei lihaa vaan taivaan mannaa. Vasta kun he olivat tyytymättömiä, heille annettiin liharuokaa vähäksi aikaa. se toi sairautta ja kuoleman tuhansille. lihatonta ruokavaliota ei kuitenkaan koskaan hyväksytty innokkaasti.
Astuessaan Kanaaniin israelilaiset saivat käyttää lihaa määrätyin rajoituksin minimoiden haittavaikutukset. Sian ja muiden saastaisten (lue ruuaksi kelpaamattomien=sairauksia) eläinten liha oli kuitenkin kielletty. Rasva ja veri ovat myös ruuaksi kelpaamattomia ja terveydelle haitallisia. vain terveitä eläimiä sai käyttää ruuaksi. Kun israelilaiset pyysivät liharuokaa, he saivat ja mukana myös taudit:
Ps. 106:15
Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.
He arvostivat maallisia asioita enemmän kuin hengellisiä eivätkä saavuttaneet sitä pyhää ja tärkeää asemaa, jonka Jumala oli heille tarkoittanut.
Miksi luopua liharuuasta
Lihansyöjät syövät itse asiassa viljaa ja vihanneksia kertaalleen käytetyssä muodossa. Eläin saa syömästään ravinnosta sen elin voiman, jota se tarvitsee kasvuunsa. Paljon paremmin saamme tämän energian siitä ruuasta jonka Jumala on meille tarkoittanut.
Liha ei ole koskaan ollut parasta ruokaa, mutta nyt sen käyttö on kaksin verroin arveluttavampaa, koska eläinsairaudet lisääntyvät nopeasti. Lihan käyttäjät eivät juurikaan tiedä, mitä syövät. Jos he voisivat nähdä eläimet ennen teurastusta ja tietäisivät, minkä laatuista lihaa syövät, he useimmiten kääntäisivät sille inhoten selkänsä. Tuberkuloosi ja syöpä ja muut vaaralliset sairaudet leviävät tällä tavalla.
Sian kudokset vilisevät loiseläimiä. siasta Jumala sanoi: 5.Moos.14:8 sikaa, jolla kyllä on sorkat, mutta joka ei märehdi: se olkoon teille saastainen. Näiden lihaa älkää syökö, ja niiden raatoihin älkää koskeko. Tämä määräys annettiin, koska sianliha ei kelpaa ravinnoksi. Siat ovat jätteidensyöjiä eikä niitä muuhun tarkoitukseen ajateltukaan. Niiden lihaa ei ole missään oloissa tarkoitettu ihmisten ravinnoksi.
Eläimiä kuljetetaan pitkiä matkoja, ja ne joutuvat kärsimään paljon ennen kuin ne saadaan markkinoille. Näin eläinparat viedään kuolemaan, jotta ihmiset saisivat herkutella niiden ruhoilla.
Liharuuan käytön seurauksia ei ehkä huomata heti, mutta tämä ei suinkaan todista, että se olisi vaaratonta. Monet kuolevat sairauksiin jotka johtuvat yksinomaan lihansyönnistä. Liharuoka vahingoittaa terveyttä, ja kaikki mikä vaikuttaa ruumiiseen vaikuttaa myös mieleen.
On väärin luulla, että lihasvoima riippuu liharuuan käytöstä. Dan. 1:15
Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
Vilja, hedelmät, pähkinät ja vihannekset sisältävät kaikkia hyvän veren muodostamiseen tarvittavia ravintoaineita. Näitä aineita ei saa yhtä hyvin eikä runsaasti liharuuasta. Jos lihan käyttö olisi ollut välttämätöntä terveydelle ja voimille, liharuoka olisi kuulunut ihmiselle alussa annettuun ruokavalioon.
Ketään ei tule vaatia tekemään muutosta silmänräpäyksessä.
Eikö ole jo kaikkien aika pyrkiä luopumaan liharuuasta? Miten ne jotka yrittävät tulla puhtaiksi, jaloiksi ja pyhiksi päästäkseen taivaan enkelien seuraan, voivat jatkaa sellaisen ruuan käyttöä, jolla on haitallinen vaikutus koko ihmiseen.? heidän olisi palattava siihen terveelliseen ja herkulliseen ruokaan, joka ihmiselle alussa annettiin, ja osoitettava sekä opetettava lapsensakin osoittamaan sääliä kaikkia mykkiä luontokappaleita kohtaan, jotka Jumala on alistanut valtaamme.
Kirjan ”Suuren Lääkärin seuraajana” mukaan.
Liharuoka
9
185
Vastaukset
- kokemuksesta ...
tiedän, että asia on noin. Kun lopetin liharuoan käytön yli vuosikymmen sitten, moni asia on ollut paljon paremmin. Esim. veriarvoni ovat erinomaiset.
- että huonot ruokatavat
lyhentävät elämää, mutta ei lihan syöntiä ole kielletty. Luin sattumalta juuri tänään syömisestä seuraavaa kun Jumala vieraili Abrahamin luona.
1 Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, 2 ja kun hän kohotti katseensa, hän näki kolmen miehen lähestyvän. Heti heidät nähtyään hän juoksi teltan ovelta heitä vastaan ja tervehti heitä kumartaen maahan asti. 3 Hän sanoi: "Herrani, suothan minulle sen kunnian, ettet kulje palvelijasi ohi. 4 Saanko tuoda teille vähän vettä, jotta voitte pestä jalkanne ja levähtää puun varjossa? 5 Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne. Leväh- tääksenne te varmaan poikkesitte minun, palvelijanne luo." He sanoivat: "Hyvä on, tee niin." 6 Abraham riensi telttaan Saaran luo ja sanoi: "Hae joutuin kolme vakallista parhaita vehnäjauhoja, tee taikina ja leivo leipiä!" 7 Sitten hän kiiruhti karjansa luo, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi sen palvelijalle, joka heti ryhtyi valmista- maan ateriaa. 8 Hän toi tuoretta voita, maitoa ja palvelijan valmistaman vasikan, asetti ruoan vie- raittensa eteen ja jäi puun alle seisomaan ja palvelemaan heitä heidän syödessään. Danielin kirjan kolmen kasvissyöjän kohdalla on kysymys JUMALAN IHMEESTÄ. Mutta ihmisen ruokavalioon kuuluu puolet eläinkunnan ja puolet kasvikunnan tuotteita (painoarvon mukaan). Ei eläinkuntaa turhaan luotu.
Kolmen_helvetin_enkelin sormella-osoittelun ei kannata antaa pelotella. Lihan syöjä ei ole sen pahempi ihminen
Mikäli välttämättä tahdot rajoittaa Uuden Liiton KSKYÄ "Syökää kaikkea, mitä lihakaupasta saa!", (1.Kor.10:25), niin tässä lista ei-suositeltavasta lihasta:
Puhtaat ja saastaiset eläimet, 5. MOOS 14:3-21.
3 "Älkää syökö mitään, mikä on Herralle iljetys. [3. Moos. 11:46,47; Hes. 4:14; Ap. t. 10:14]
4 Nämä ovat ne nelijalkaiset eläimet, joita saatte syödä: nauta, lammas ja vuohi,
5 peura, gaselli, metsäkauris, villivuohi, vuorikauris ja antiloopit
6 sekä ne nelijalkaiset, joilla on kaksijakoiset sorkat ja jotka märehtivät ruokansa.
7 Mutta eläimiä, jotka märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia tai joilla on sorkat mutta jotka eivät märehdi, ette saa syödä. Näitä ovat kameli, jänis ja tamaani, jotka tosin märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia; ne ovat saastaisia.
8 Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin.
9 "Saatte syödä kaikkia vesieläimiä, joilla on evät ja suomut,
10 mutta ette sellaisia, joilla ei ole eviä eikä suomuja; ne ovat saastaisia.
11 "Saatte syödä kaikkia puhtaita lintuja.
12 Mutta lintuja, jotka ovat saastaisia, ette saa syödä. Niitä ovat kotka, hanhikorppikotka ja partakorppikotka,
13 isohaarahaukka ja kaikki muut haarahaukat,
14 kaikki korpit,
15 strutsi, kehrääjä, lokki ja kaikki jalohaukat,
16 varpuspöllö, huuhkaja ja tornipöllö,
17 pelikaani, kalasääski ja merimetso,
18 kattohaikara ja muut haikarat sekä harjalintu ja lepakko.
19 Kaikki siivekkäät pikkueläimet ovat saastaisia; niitä ei ole lupa syödä.
20 Mutta kaikkia puhtaita siivekkäitä saatte syödä.
21 "Älkää syökö mitään itsestään kuollutta. Antakaa se keskuudessanne asuvalle muukalaiselle syötäväksi tai myykää vierasmaalaiselle. Te olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. "Älkää keittäkö karitsaa emänsä maidossa. [2. Moos. 23:19, 34:26]
antti- geenimuunneltu.
Varsinkin geenimuunneltu soija on myrrkkkyä.
Mennee muun muassa hetelmällisyys ja Jumalahan käski täyttää maan.
Siis ei Tanskassa tuotettua possua, syötetty tällä soijalla, eikä soijanakkojakaan.
Ainut kotimainen liha on terveellinen ja hyvä.
Kana, nautaeläin, lammas, jne. hyvää..
Ihmiselle annettu..
Söikö Jeesus lihaa?
Jos söi, niin Hän ei kuitenkaan tehnyt syntiä..
Eihän? No syökäämme mekin.
http://www.bioturva.org/art/gmruoka.htm - Adventistimme on väärässä
Tämäkinn osoittaa viestiketjun aloittajan opetuksen vääräksi. Miksi Herran lähetit söivät luihaa ja voita, kun Ellenin mukaan ne ovat kiellettyä syötäviä. Jumala näyttäytyy väärämielisemmäksi kuin adventistit;niinkö??????????? Mielestäni adventistit ovat ottaneet itselleen sellaisen opettajan aseman, joka on varastamalla väkisin otettu. Raamattu tässäkin on mieluummin adventistia vastaan kuin hänen puolellaan. Vai mitä sanotte tästä? "" ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA, GENESIS 18
1. Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui
telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
2. Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan
3. ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse.
4. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä.
5. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut".
6. Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: "Hae joutuin kolme vakallista lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia".
7. Sitten Aabraham riensi karjaan, otti nuoren ja kauniin vasikan ja antoi palvelijalle, joka ryhtyi nopeasti sitä valmistamaan.
8. Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä; itse hän seisoi heidän luonansa puun alla sillä aikaa, kuin he söivät.
9. Ja he kysyivät häneltä: "Missä vaimosi Saara on?" Hän vastasi: "Tuolla majassa". - herramrks
niistä hyvän makuisista ruoista minkä raaka-aineet hän on luonut minun ravinnokseni.
- etten.....
...ole niinkuin adventistit ;-?)
- ennen vain
jälkeen vedenpaisumuksen?
- vegetaristi
Vai että vasta vedenpaisumuksen jälkeen syötiin lihaa? Entä Abelin uhri, paisti oli Jumalan mieleen, kertomuksen mukaan, heti kohta paratiisista karkotuksen jälkeen? Paistista muodostui myöhemmin heprealainen pyhä juhla-ateria, jumalalisella säädöksellä. Ja että vegetaristi olisi siirtynyt vuodeksi lihansyöjäksi vedenpaisumuksen jälkeen, ennen kuin saivat ensisatonsa? Se olisi ollut todella tuskaista! Sivujuoneena, siinä saattoi myös arkin eläimet käydä vähiin? Entä Nooan viinituotanto? Taitaa vierähtää jonkin aikaa ennen kuin viiniköynnös kasvaa istutuksesta satoa kantavaksi, mutta olkoot? Nooan juopumusta ei kuitenkaan tuomita, mutta seksuaalirikollisen Haamin syytön poika Kanaan saa rangaistuksen? Taitaa olla monia avoimia kysymyksiä, joille ei ole yksiselitteistä vastausta? Mutta jokin mättää tuossa sinun plastisessa Raamatunluvussa. Jotakin totuudenmukaisuudesta puuttuu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604