Nivelet kuluneet puhki?

vikana kun joskus liikutan päätä taaksepäin niin tunnen ja kuulen sellaista ihmeellistä narinaa tuolla jossain niskan seudulla? Ja toisaalta kun joskus menen nukkumaan niin makuuasennossa se narina kuuluu ja tuntuu ihan itsestään. Muita päähän niskoihin liittyviä oireitakin on esim pää nykii joskus itsekseen varoittamatta ja kun nostan päätäni alhaalta ylös niin se nousee vain vapisemalla. Joskus myös pääni alkaa täristä ja se tärinä on herkempää hermostuttavissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tulisi ehkäpä kysymykseen.

Älä taivuta päätä taaksepäin, se ei ole hyväksi.
Sinulla on ilmeisesti erittäin heikot, mutta samalla myös erittäin jännittyneet niskan alueen lihakset.

Kokeile seuraavaa:
Istu tuolilla selkä suorana ja pää keskiasennossa eli nenä osoittaa eteenpäin :)

Kierrä päätä milli milliltä vasemmalle, niin pitkälle kun menee.
Tee sama palaten takaisin keskiasentoon.
Lähde nyt vuorostaan kiertämään päätä samoin oikealle päin, milli milliltä rauhallisesti.
Ja taas sama takaisin keskiasentoon.
Toista muutaman kerran koko liikesarja.

Pidä koko ajan liikkeen aikana hartiat rentoina ja ryhti hyvänä, älä jännitä lihaksiasi.

Tämä vahvistaa niskan lihaksia tehokkaasti ja pitää nikamien liikelaajuutta yllä.
Saatat kuulla niskastasi liikkeen aikana narinaa ja muuta pientä ääntä. Älä säikähdä, ne kuuluvat asiaan eivätkä ole vaarallisia. Narinat häipyvät, kun olet muutaman viikon tätä päivittäin tehnyt.

Terveisin ft

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä mulla vois olla kirjoitti:

vikana kun joskus liikutan päätä taaksepäin niin tunnen ja kuulen sellaista ihmeellistä narinaa tuolla jossain niskan seudulla? Ja toisaalta kun joskus menen nukkumaan niin makuuasennossa se narina kuuluu ja tuntuu ihan itsestään. Muita päähän niskoihin liittyviä oireitakin on esim pää nykii joskus itsekseen varoittamatta ja kun nostan päätäni alhaalta ylös niin se nousee vain vapisemalla. Joskus myös pääni alkaa täristä ja se tärinä on herkempää hermostuttavissa ja sosiaalisissa tilanteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu