Israelin ja Jumalan välillä. Jumalan Israeliin kuuluvat kaikki maailman ihmiset jotka ovat Jeesukseen uskovia ja jotka pitävät Jumalan käskyt ja kunnioittavat erityistä merkkiä - sapattia - Jumalan ja hänen omiensa välillä.
Kompromissia tässä asiassa ei ole olemassa! Juutalaiset eivät syntyperänsä vuoksi kuulu Juamlan Israeliin, vaan jos juutalaiset tahtovat kuulua Israeliin heidän oltava Jeesukseen uskovia Juamlan käskyjen nopudattajia ja sapatin pyhittäjiä -- ei ulkonaisesti vaan sydämen uskolla!!!
Kompromissia tässä asiassa ei ole olemassa! Juutalaiset eivät syntyperänsä vuoksi kuulu Juamlan Israeliin, vaan jos juutalaiset tahtovat kuulua Israeliin heidän oltava Jeesukseen uskovia Juamlan käskyjen nopudattajia ja sapatin pyhittäjiä -- ei ulkonaisesti vaan sydämen uskolla!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sapatin pitäminen omaksuttiin adventismissa vuonna 1846 seitsemännen päivän baptisti Joseph Batesin (1792-1872) sekä EGW:n saaman hurmosnäyn vaikutuksesta. Sapatin pitämisen tärkeys ja sapatin asema pelastumiseen yhteydessä olevana eskatologisena "Jumalan sinettinä" on myös selkeä adventismin oppi. Sunnuntain pitäminen tulee olemaan "pedon merkki" ja sapatin pitäminen "kuuliaisuuden koe" ns. lopunajan koetuksessa, jossa EGW:n mukaan kiistakysymys tulee olemaan sapatin ja sunnuntain välinen (= säädetään laki, joka vaatii kuolemanrangaistuksen uhalla viettämään sunnuntaita, ja ne jotka jatkavat sunnuntain pitämistä ottavat silloin pedon merkin ja vain sapatin pitäjät pelastuvat):
…"[T]he divine institution of the Sabbath is to be restored… The delivering of this message will precipitate a conflict that will involve the whole world. The central issue will be obedience to God's law and the observance of the Sabbath.…Those who reject it will eventually receive the mark of the beast” (SDA’s Believe s. 262–63).
Liikkeen perustajahahmoihin kuuluva Ellen G. White opetti sapatin olevan rajaviiva "tosiuskovien" ja ei-uskovien välillä. EGW väitti Jumalan ilmoittaneen sen hänelle näyssä. Sapatin "valon" hylkääjä ei voi olla pelastettu, joten sapattiin suhtautuminen selkeästi ratkaisee ihmisen iankaikkisen kohtalon adventismin mukaan:
“I saw that the Holy Sabbath is, and will be, the separating wall between the true Israel of God and unbelievers” (Early Writings, s. 33)
“Sabbath… observance was of sufficient importance to draw a line between the people of God and unbelievers” -Early Writings, s. 8.
”Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti“. (Suuri Taistelu, s. 618, Great Controversy, p. 640). Suuri taistelu on EGW:n pääteos.
"Jos on tieto sapatista, mutta hylkää tämän valon, ei voi olla pelastettu ”- White: Historical Sketches, s. 234
Adventismissa on sapatista, ruokasäännöistä ja EGW:n jumalallisen arvovallan hyväksymisestä muodostunut pelastusopillisia sivukeskuksia Kristuksen ympärille, mitkä hämärtävät ja sekoittavat ja itse asiassa mitätöivät adventistien voimakkaasti korostaman "evankeelisuuden" ja "reformaation periaatteisiin pitäytymisen". Reformaation perusperiaatteet yksin Kristuksen tähden, yksin uskosta, yksin armosta - sekä yksin Raamattu - on vaarannettu, turhennettu ja suorastaan menetetty.