Mihin kehitysyhteistyövarat menevät???

Sitä nimittäin tuntuu rahaa esimerkiksi Arfikassa riittävän laittomiin matkoihin ihan reilusti...

Jos noin miljoona laitonta siirtolaista yrittää Eu-maihin ja yksi laiton matka vaatii 3 - 10 tuhata euroa niin siitä kertyy aika iso summa.

3 000 000 000 - 10 000 000 000 € on aika iso raha kerättäväksi alueelta jossa keskimääräinen kansantulo on alle 2000€/ vuosi.

Mitkä lailliset keinot selittävät rahan keruun. Ei mieleen tule mitään, mutta Norjassa lentokonekaappauksen tehneen Algerialaismiehen tarina antaa yhden selityksen. Mies oli lainannut isältään ja sukulaisiltaan rahaa yritystään varen ja karannut Eurooppaan rahoineen. Ja kun turvapaikkaa ei myönnetty niin häpeä totuuden paljastamisesta oli ainut todellinen este kotiinpaluulle.

Eli jos estettäisiin laiton siirtolaisuus ja sen synnyttämä rikollisuus niin afrikkaan voisi niillä varoilla perustaa liki miljoona yritystä joka vuosi...

Kehitys apua siis tarvitaan lähinnä korruption aiheittamien ongelmien korjaamiseen.

Miljoonan työkykyisen menettäminen on köyhille maille suuri menetys. Samoin se taloudellinen menetys joka menee rikollisille vahingoittaa maiden taloutta.

Ennen kuin yhtään veroeuroa lisätään kehitysapuun on tehtävä selvää mitä todella saadaan rahoilla aikaan ja olisiko syytä keskittyä olenniseen eli rikollisuuden ja korruption torjuntaa rahan jakelun sijaan.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on kondomien vienti ja käytön valvonta. Sen voisi hoitaa lähetyssaarnaajat, asentoasiantuntijat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piikkiq kirjoitti:

Sitä nimittäin tuntuu rahaa esimerkiksi Arfikassa riittävän laittomiin matkoihin ihan reilusti...

Jos noin miljoona laitonta siirtolaista yrittää Eu-maihin ja yksi laiton matka vaatii 3 - 10 tuhata euroa niin siitä kertyy aika iso summa.

3 000 000 000 - 10 000 000 000 € on aika iso raha kerättäväksi alueelta jossa keskimääräinen kansantulo on alle 2000€/ vuosi.

Mitkä lailliset keinot selittävät rahan keruun. Ei mieleen tule mitään, mutta Norjassa lentokonekaappauksen tehneen Algerialaismiehen tarina antaa yhden selityksen. Mies oli lainannut isältään ja sukulaisiltaan rahaa yritystään varen ja karannut Eurooppaan rahoineen. Ja kun turvapaikkaa ei myönnetty niin häpeä totuuden paljastamisesta oli ainut todellinen este kotiinpaluulle.

Eli jos estettäisiin laiton siirtolaisuus ja sen synnyttämä rikollisuus niin afrikkaan voisi niillä varoilla perustaa liki miljoona yritystä joka vuosi...

Kehitys apua siis tarvitaan lähinnä korruption aiheittamien ongelmien korjaamiseen.

Miljoonan työkykyisen menettäminen on köyhille maille suuri menetys. Samoin se taloudellinen menetys joka menee rikollisille vahingoittaa maiden taloutta.

Ennen kuin yhtään veroeuroa lisätään kehitysapuun on tehtävä selvää mitä todella saadaan rahoilla aikaan ja olisiko syytä keskittyä olenniseen eli rikollisuuden ja korruption torjuntaa rahan jakelun sijaan.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu