Olen varmaan kaapissa kasvatettu, kun en tätä tiedä, mutta mielenkiintoa olisi sitäkin enemmän.
Eli miten luterilaisuus ja ortodoksisuus eroavat toisistaan? Näin pääpiirteittäin? Ja jos joku jaksaa selittää juurta jaksaen, niin kiva. :)
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Eli miten luterilaisuus ja ortodoksisuus eroavat toisistaan? Näin pääpiirteittäin? Ja jos joku jaksaa selittää juurta jaksaen, niin kiva. :)
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei missään oikeastaan ole enää olemassa. Se on mennyt kristinuskon muoto. Lue teos "Mitä oli luterilaisuus" Nykyinen kansankirkkomme on oikeastaan yleisprotestanttinen eikä enää luterilainen. Luterilaisuus oli lähempänä ortodoksisuutta kuin tämä nykyinen suomalainen "luterilainen" kansankirkollisuus.
Ortodoksinen kirkko edustaa vanhinta kirkon opillista perinnettä, se on apostolinen ja katolinen kirkko, josta roomalais-katolinen kirkko erosi lopulta v. 1054.
Luterilaisuus ei ole missään suhteessa ortodoksisuuteen, sillä luterilaisuus muodostui ns. uskonpuhdistuksen yhteydessä vasta noin 500 vuotta sitten, kun katolilainen munkki Martin Luther jätti luostarin ja muunsi katolisen kirkon oppia palauttamatta sitä kuitenkaan alkuperäiseen eli ortodoksiseen oppiin. Martin Luthrein seuraajien ympräille muodostui uskonnollinen liike, ja Ruotsin kuninkaan päätöksellä Ruotsin katolinen kirkko muutettiin luterilaiseen uskoon ja siitä syystä luterilaisuus tunnetaan Suomessa luterilaisena kirkkona, eli kirkko-nimike jäi jäänteenä katolilta ajalta.
Tässä asian ydin lyhyesti esitettynä.
kadottaa totuuden.
"Ortodoksinen kirkko edustaa vanhinta kirkon opillista perinnettä, se on apostolinen ja katolinen kirkko, josta roomalais-katolinen kirkko erosi lopulta v. 1054."
Tyypillinen fraasi, joka ei tarkoita mitään.
Kaikki kristilliset kirkot perustuvat Kristuksen opetuksiin, joten niissä on jotain alkuperäistä. Kaikissa uskonnoissa on jotain uutta, vai kävikö Jeesus praasniekoissa? Miksi vanhauskoisilla eivät enää mahtuneet kirkkoon? Alkukirkossa seurakuntalaiset toivat eukaristiassa tarvittavat leivät, joista pappi valitsi parhaan karitsaksi. Kirkon rikastuttua sillä oli varaa tarjota leipä ja viini. Tuhat vuotta sitten leivän tilalta alettiin tuomaan viisi leipää kuten vanhauskoiset tekevät vieläkin. 1600-luvulla siirryttiin seitsemään leipään. Tällaisia muuttuneita muotoseikkoja on vaikka kuinka paljon. Ortodoksit eivät noudata omia kanoneita, joita pidetään auttamattomasti vanhentuneina.
"Ortodoksinen kirkko edustaa vanhinta kirkon opillista perinnettä"
Millä tavalla se on vanhempi kuin tuomaskristityt, koptilaiset? Ensimmäinen paavi oli Pietari, joten roomalaiskatolisetkin taitavat olla aika alkuperäisiä.
"Ortodoksinen kirkko ... apostolinen ja katolinen kirkko,"
Luterilaiset ja roomalaiskatotilaiset pitävät itseään yhtä hyvällä perusteella apostolisena ja katolisena kirkkona.
""Ortodoksinen ... kirkko, josta roomalais-katolinen kirkko erosi"
Idän ja lännen kirkko erosivat toki paljon aikaisemmin. Eron syynä ei ollut tietenkään riita Pyhän hengen alkuperästä vaan sen perimmäisenä syynä oli Bysantin heikkenevä sotilasmahti. Erovuodeksi sopisi paljon paremmin 800, jolloin Paavi kruunasi Kaarle Suuren keisariksi kuin 1054, jolloin paavin lähettämä legaatti ja Konstantinopolin patriarkka julistivat toisensa kirkonkiroukseen 1054 eli pannaan. Kiroukset olivat voimassa vuoteen 1965 asti.
Lutherista en tiedä mitään, mutta väitetään, että hänen tarkoitus oli poistaa kristinuskoon tulleet lisukkeet, joten hänellä ei ollut mitään syytä siirtyä ortodoksisuuteen.
Millä perusteella sanot, ettei alkuperäistä luterilaisuutta ole olemassa?
Tietysti tietyt muodot ja käytännöt ovat muuttuneet, mutta ovathan ne muuttuneet missä tahansa kirkossa 1500-luvun jälkeen.
Tunnetko luterilaisuutta muutenkin kuin Suomen ev.lut. kirkon valtavirran?
Siitä olen samaa mieltä, että jos menet satunnaisotannalla johonkin paikallisseurakunnan jumalanpalvelukseen sunnuntaina klo 10, hyvin todennäköisesti näet ja kuulet jotakin joka on hyvin kaukana luterilaisten tunnustuskirjojen opista - tai ainakin luterilaisuus on varsin syvällä piilossa...
Kuka tuon mainitsemasi kirjan kirjoittaja on?
Totta kai ortodoksinen ja room.katolinen kirkko ovat opillisesti hyvin läheisiä ja olihan Rooman patriarkka eli paavi tunnustukseltaan ortodoksinen aina vuoteen 1054.
Kirkko määritteli uskontunnustusta ensimmäisinä vuosisatoinaan kaikkien piispojen kokoontuessa kirkolliskokouksiin, silloin myös jouduttiin ottamaan kantaa erilaisiin käsityksiin kolminaisuusopista ja mm. koptilainen kirkko jäi silloin omaksi traditiokseen. Näiden vanhojen traditioiden ja ortodoksien välisiä neuvotteluja on kuitenkin käyty.
Voittajat kirjoittavat aina historian uudestaan. Roomalaiskatolilaisten ja ortodoksien käsitys historiasta on luonnollisesti hyvin erilainen.
Asiasta on kirjoittanut Jarmo Hakkarinen kirjassaan Ajaton Bysantti II (Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja n:o 16) otsikolla Paaviuden nousu ja Bysanttilainen itä. En viitsi kopioida hänen perustelujaan ja väitteitään, mutta ajatuksesi, että paavi olisi ollut ortodoksi aina vuoteen 1054, ei todellakaan löydy kirjoituksesta. Suuria asioita saattaa tapahtua maailmanhistoriassa yhtenä päivänä, mutta yleensä silloin huipetuu monisatavuotinen kehitys.
"Kirkko määritteli uskontunnustusta ensimmäisinä vuosisatoinaan ..."
Kolme vanhan kirkon tunnustusta lienevät kaikille kristityille yhteisiä. Raamattupohjaisia uskontoja, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia, ei pidetä kristillisinä (tällaisia ovat esimerkiksi Jehovantodistajat). Vanhat tunnustukset löydät muuten http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
Valta kirkossa ennen vuotta 800 oli varsinaista peliä. Vain keisari saattoi kutsua ekumeenisen kirkolliskokouksen, jossa hän toimi halutessaan puheenjohtajana. Kirkolliskokousten päätöksiin paavilla oli kirkon johtajana veto-oikeus. Paikalliskirkot olivat itsenäisiä eivätkä puuttuneet toisten asioihin. Muut patriarkat turvautuivat paaviin riidoissaan keisarin kanssa. Keisari saattoi tuomita patriarkkojaan kuolemaan ja pystyi uhkaamaan paavia aseellisesti. Ilman kirkon tukea keisari ei pysynyt vallassa.
Noin vuonna 800 tilanne muuttui ratkaisevasti. Aseellisesti paavia pystyi uhkaamaan Kaarle Suuri ja hänen jälkeläiset. Otto I aikana paavia ei valittu ilman saksalaisten viranomaisten suostumusta. Valtapelissä oli toisella puolella Saksan keisari (ja hänen paavinsa) ja toisella keisari (ja hänen patriarkkansa) eikä sillä pelillä ollut paljoa tekemistä uskonnon kanssa.
Jos ajattelee syitä, joiden väitetään aiheuttaneen kirkon jakautumisen, ei voi olla ihmettelemättä niiden pienuutta. Teologisia kiistoja oli filoque ja happaman tai happamattoman leivän käyttö ehtoollisessa ja valtakysymyksiä paavin asema.
Usein väitetään, että roomalaiskatoliset erosivat ortodoksisesta kirkosta 1054. Minusta olisi vähintään yhtä oikein sanoa, että 1054 katolisesta kirkosta erosi ortodoksit. Lähinnä totuutta lienee sanoa, että kirkossa aikaisemmin tapahtunut jakautuminen todettiin vuonna 1054, jolloin kirkko jakautui kahteen osaan joista enemmistön muodosti paavin johtama roomalaiskatolinen kirkko ja vähemmistön itäinen ortodoksinen kirkko.
Kun paavin puolelta julistetiin Konstantinopolin patriarkka kirkonkiroukseen ja Konstantinopoli vastavuoroisesti julisti Rooman paavin kirkonkiroukseen, muodollinen ero oli sangen havainnollinen.
Samaa mieltä siitä, että skisman teologiset taustat olivat suhteellisen vähäiset.
Ehkäpä paavius oli vuosisatojen ajan tuntenut itsensä alitajuisesti nousukkaaksi idän vahvan perinteen ja kuuluisien patriarkanistuinten rinnalla? Lännen ainoa patriarkanistuinhan oli Roomassa.
että ortodoksisen ja room.katolisen kirkon opilliset erot ovat erittäin vähäiset. Näen jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa jonkinlaisia toiveita jopa ehtoollisyhteyden palauttamiseksi ja kirkkojen yhdentymiselle, sillä onhan nykyinen paavi ja ekumeninen patriarkka ehtineet jo tavatakin Konstantinopolissa.
Sen sijaan luterilaisuus on sivussa tästä kaikesta, se muuntuu opillisesti jatkuvasti ja etääntyy itse asiassa koko ajan myös kristillisyydestä. Onhan sieltä puolelta paheksuttu kovasti mm. kolminaisuusoppia. Luterilaisuus menee menojaan opillisesti, mutta silti on täysin mahdollista, että tulevaisuudessa sen kannattajat huomaavat itse siirtyä kirkon yhteyteen.
olen alun perin luterilainen, ja Helsingin yliopistosta valmistunut teologian maisteri. Mainitsemani teoksen on muistaakseni kirjoittanut TT Kaarlo Arfman, joka on vanhaluterilaisuuden tutkija. Tarkista kuitenkin kirjan tiedot HELKA-hausta.
Sen verran mulle on Suomen kirkkohistorian lisensiaattitenteistä jäänyt tietoa kaaliin, että muistan, että luterilaisuus alkoi Suomessa muuttua voimakkaasti 1880-luvulta lähtien, jolloin vapaakirkollinen herätys rantautui Suomeen.
Nykyinen "luterilaisuus" on aivan eri uskonto kuin maassamme aikoinaan vallinnut vanhaluterilaisuus. Nykyinen luterilaisuus on saanut erittäin voimakkaita reformoituja vaikutteita koko 1900-luvun ajan. Myös roomalaiskatolisuudesta on saatu vaikutteita, varsinkin liturgiseen elämään.