Buddhalaisuudessa on muutama ongelma, jotka torpedoivat dharman.
Ensimmäinen on anatta-periaate eli kaiken pysymättömyys ja katoamattomuus, joka on hinayanassa (theravadassa) viety loogiseen äärimmäisyyteensä. Eli jos mitään pysyvää ja muuttumatonta ei ole ja kaikki mahdollinen on pelkkää skandhojen leikkiä ja pyörimistä, tämä tekee karman lain ja karman käsitteen mahdottomaksi.
Hinayanan (theravadan) mukaan se, mikä samsarassa reinkarnoituu, ei ole mitään pysyvää, vaan pelkästään karman taakka joka kiteytyy skandhoina. Koska hinayana ei tunnusta mitään pysyvää, tällöin ei ole mitään sielua eikä mitään persoonaa, joka reinkarnoituisi, vaan yksilön osalta kaikki päättyy annihilaatioon kuolemassa. Tämä tunnetaan nimellä uccheda.
Karman laki kuitenkin lähtee pohjimmiltaan siitä, että jokainen niittää mitä kylvääkin, eli syy ja seuraus koituu tekijälle itselleen. Tämä on ristiriidassa ucchedan käsitteen kanssa.
Koko jutun voisi kärjistää lauseeseen "me maalataan ja muut maksaa". Eli koska yksilö annihiloituu kuolemassa, hänen osaltaan syyn ja seurauksen laki päättyy kuolemaan, ja hänen karmansa joutuu sovittamaan _joku toinen_. Eli skandhojen yhteenliittymänä syntyy karmaa poispolttamaan _joku toinen_, jolla ei ole mitään yhtenevyyttä karman alunperin luoneeseen yksilöön. Hän joutuu siis sovittamaan ne rikokset, jotka joku toinen - ei hän itse - on tehnyt.
Tämä puolestaan ei kannusta ottamaan minkäänlaista vastuuta omista teoistaan. Eli jommankumman on oltava epätosi - joko karman lain tai ucchedan käsitteen.
Muistan joskus aikoinaan nähneeni erään sillan maatukeen spreijattuna "Me maalataan ja muut maksaa!". Se tarkoittaa sitä, että nämä pikku ihmistai... siis rikkaruohot, jotka kävivät vandalisoimassa yhteistä omaisuutta, tietävät oikein hyvin pääsevänsä hauskanpitojensa seurauksista kuin koira veräjästä ja niiden hinnan maksaminen koituu jollekulle toiselle.
Eli jos kaikki on katoavaista, tällöin myös vastuu omista teoista ja niiden seurauksista loppuu kuolemaan. Tällöin mielekkäintä on elää hedonistisesti ja mistään piittaamatta, koska me maalataan ja muut maksaa - joku toinen (jota en tunne enkä koskaan tule tuntemaan ja joka on minulle yhdentekevä) joutuu kärsimään sen karman, mitä minä kasaan täällä maan päällä.
Tämä tiettävästi ei ole buddhalaisuuden sisältö ja lähes kaikki buddhalaissuuntaukset kiistävät tämän, mutta tämä on theravadan looginen jatkumo siinä, missä kalvinismi on augustinolaisen kristinuskon.
[Mahayana kiistää tämän, ja mahayana kiistää jyrkästi koko ucchedan käsitteen. Ks http://en.wikipedia.org/wiki/Mahaparinirvana_Sutra]
Toinen, vakavampi, ongelma liittyy kärsimyksen käsitteeseen.
Jos kerran se ensimmäinen jalo totuus ja perimmäinen on se, että elämä on kärsimystä, niin loogisesti tällöin meidän tulee tehdä kaikki mahdollinen kärsimyksen estämiseksi ja sen vähentämiseksi. Ei paitsi itsemme osalta vaan myös muiden.
Mutta koska on paljon mielekkäämpää estää kärsimystä kokonaan tapahtumasta kuin yrittää torjua sitä, ja koska täälläkin on esitetty, että syntymä jo sellaisenaankin on onnettomuus, niin eikö tällöin kaikkein loogisinta ole estää syntymää kokonaan tapahtumasta?
Eli loogisinta on, että joka ainoa sikiö abortoitaisiin ennen hänen syntymäänsä. Näin estämällä ihmistä koskaan syntymästä häneltä jää pois valtava määrä kärsimystä ja tuskaa. Joka ei milloinkaan synny maailmaan, ei koskaan joudu kärsimään.
Vastaavasti koska kärsimys johtuu elämänjanosta ja yksi tärkeimpiä elämänjanon lähteitä on seksuaalisuus (joka puolestaan johtaa syntymään), tällöin kaikkein mielekkäintä on kastroida jokainen syntymään päässyt lapsi ennen sukukypsyyttä. Näin heiltä tuhotaan sukupuolivietti (joka on yksi elämänjanon lähde) ja seksuaalisuus (joka myös johtaa elämänjanoon) ja näin voidaan ehkäistä kärsimystä. Samalla myöskin estetään enää uusia ihmisiä syntymästä ja joutumasta kärsimykseen. Kolmas totuushan on, että kärsimys lakkaa, kun elämänjano tukahdutetaan.
Ja näin - jos kerran elämä on kärsimystä ja syntymä onnettomuus ja kuolema vapautus - kun enää uusia ihmisiä ei syntyisi lainkaan - olisi jäljellejäävien paljon helpompaa keskittyä Jaloon Kahdeksanosaiseen Tiehen sen loppukärsimyksen tukahduttamiseen.
Vai menikö jossakin kohden pieleen? Loogisesti jatkumo on täysin yhtenäinen ja selviö, mutta yksikään buddhalaissuuntaus ei tunnusta että näin pitäisi toimia.
---
Nyt kaikki palstan kristityt tietysti taputtavat suuria karvaisia kämmeniään ja hymyilevät vienosti "hah hah, kolmoispistepirkko pani jauhot suuhun buddhalaisille", mutta kyse ei ole siitä. Olen käyttänyt nimimerkkiä Calvin Jean ja trollannut sillä pahimpia kristinuskon ylilyöntejä kohtaan: tunnen kalvinistisen teologian riittävän hyvin voidakseni vetää sen överiksi ja trollata sillä, ja samalla tarjota jollekulle hyvät naurut.
Kyse on siitä, että joka ainoa uskonto - kutsuttiinpa sitä opiksi tai dharmaksi tai ihan miksi tahansa, on puutteellinen ja vajavainen ja epätäydellinen kuvaus siitä kaikesta, mistä tässä on kyse. Hienoinkaan öljymaalaus ei koskaan ole esikuvansa veroinen, karkeasta hiilipiirroksesta tai väriliitutöherryksestä puhumattakaan.
Omasta mielestäni olennaista on käyttää omia aivojaan ja miettiä itse. Ei seurata jotain pyhää kirjaa tai pappia tai gurua tai rabbia tai oppia tai doktriinia tai yhtään mitään sellaista, jonka joku toinen on laatinut, miettimättä ensin että onko siinä mitään tolkkua ja jos on, niin miten sitä voi soveltaa. Joka ainoassa uskonnossa on ongelmansa, ja tuossa on kaksi buddhismin puolella.
Ensimmäinen on anatta-periaate eli kaiken pysymättömyys ja katoamattomuus, joka on hinayanassa (theravadassa) viety loogiseen äärimmäisyyteensä. Eli jos mitään pysyvää ja muuttumatonta ei ole ja kaikki mahdollinen on pelkkää skandhojen leikkiä ja pyörimistä, tämä tekee karman lain ja karman käsitteen mahdottomaksi.
Hinayanan (theravadan) mukaan se, mikä samsarassa reinkarnoituu, ei ole mitään pysyvää, vaan pelkästään karman taakka joka kiteytyy skandhoina. Koska hinayana ei tunnusta mitään pysyvää, tällöin ei ole mitään sielua eikä mitään persoonaa, joka reinkarnoituisi, vaan yksilön osalta kaikki päättyy annihilaatioon kuolemassa. Tämä tunnetaan nimellä uccheda.
Karman laki kuitenkin lähtee pohjimmiltaan siitä, että jokainen niittää mitä kylvääkin, eli syy ja seuraus koituu tekijälle itselleen. Tämä on ristiriidassa ucchedan käsitteen kanssa.
Koko jutun voisi kärjistää lauseeseen "me maalataan ja muut maksaa". Eli koska yksilö annihiloituu kuolemassa, hänen osaltaan syyn ja seurauksen laki päättyy kuolemaan, ja hänen karmansa joutuu sovittamaan _joku toinen_. Eli skandhojen yhteenliittymänä syntyy karmaa poispolttamaan _joku toinen_, jolla ei ole mitään yhtenevyyttä karman alunperin luoneeseen yksilöön. Hän joutuu siis sovittamaan ne rikokset, jotka joku toinen - ei hän itse - on tehnyt.
Tämä puolestaan ei kannusta ottamaan minkäänlaista vastuuta omista teoistaan. Eli jommankumman on oltava epätosi - joko karman lain tai ucchedan käsitteen.
Muistan joskus aikoinaan nähneeni erään sillan maatukeen spreijattuna "Me maalataan ja muut maksaa!". Se tarkoittaa sitä, että nämä pikku ihmistai... siis rikkaruohot, jotka kävivät vandalisoimassa yhteistä omaisuutta, tietävät oikein hyvin pääsevänsä hauskanpitojensa seurauksista kuin koira veräjästä ja niiden hinnan maksaminen koituu jollekulle toiselle.
Eli jos kaikki on katoavaista, tällöin myös vastuu omista teoista ja niiden seurauksista loppuu kuolemaan. Tällöin mielekkäintä on elää hedonistisesti ja mistään piittaamatta, koska me maalataan ja muut maksaa - joku toinen (jota en tunne enkä koskaan tule tuntemaan ja joka on minulle yhdentekevä) joutuu kärsimään sen karman, mitä minä kasaan täällä maan päällä.
Tämä tiettävästi ei ole buddhalaisuuden sisältö ja lähes kaikki buddhalaissuuntaukset kiistävät tämän, mutta tämä on theravadan looginen jatkumo siinä, missä kalvinismi on augustinolaisen kristinuskon.
[Mahayana kiistää tämän, ja mahayana kiistää jyrkästi koko ucchedan käsitteen. Ks http://en.wikipedia.org/wiki/Mahaparinirvana_Sutra]
Toinen, vakavampi, ongelma liittyy kärsimyksen käsitteeseen.
Jos kerran se ensimmäinen jalo totuus ja perimmäinen on se, että elämä on kärsimystä, niin loogisesti tällöin meidän tulee tehdä kaikki mahdollinen kärsimyksen estämiseksi ja sen vähentämiseksi. Ei paitsi itsemme osalta vaan myös muiden.
Mutta koska on paljon mielekkäämpää estää kärsimystä kokonaan tapahtumasta kuin yrittää torjua sitä, ja koska täälläkin on esitetty, että syntymä jo sellaisenaankin on onnettomuus, niin eikö tällöin kaikkein loogisinta ole estää syntymää kokonaan tapahtumasta?
Eli loogisinta on, että joka ainoa sikiö abortoitaisiin ennen hänen syntymäänsä. Näin estämällä ihmistä koskaan syntymästä häneltä jää pois valtava määrä kärsimystä ja tuskaa. Joka ei milloinkaan synny maailmaan, ei koskaan joudu kärsimään.
Vastaavasti koska kärsimys johtuu elämänjanosta ja yksi tärkeimpiä elämänjanon lähteitä on seksuaalisuus (joka puolestaan johtaa syntymään), tällöin kaikkein mielekkäintä on kastroida jokainen syntymään päässyt lapsi ennen sukukypsyyttä. Näin heiltä tuhotaan sukupuolivietti (joka on yksi elämänjanon lähde) ja seksuaalisuus (joka myös johtaa elämänjanoon) ja näin voidaan ehkäistä kärsimystä. Samalla myöskin estetään enää uusia ihmisiä syntymästä ja joutumasta kärsimykseen. Kolmas totuushan on, että kärsimys lakkaa, kun elämänjano tukahdutetaan.
Ja näin - jos kerran elämä on kärsimystä ja syntymä onnettomuus ja kuolema vapautus - kun enää uusia ihmisiä ei syntyisi lainkaan - olisi jäljellejäävien paljon helpompaa keskittyä Jaloon Kahdeksanosaiseen Tiehen sen loppukärsimyksen tukahduttamiseen.
Vai menikö jossakin kohden pieleen? Loogisesti jatkumo on täysin yhtenäinen ja selviö, mutta yksikään buddhalaissuuntaus ei tunnusta että näin pitäisi toimia.
---
Nyt kaikki palstan kristityt tietysti taputtavat suuria karvaisia kämmeniään ja hymyilevät vienosti "hah hah, kolmoispistepirkko pani jauhot suuhun buddhalaisille", mutta kyse ei ole siitä. Olen käyttänyt nimimerkkiä Calvin Jean ja trollannut sillä pahimpia kristinuskon ylilyöntejä kohtaan: tunnen kalvinistisen teologian riittävän hyvin voidakseni vetää sen överiksi ja trollata sillä, ja samalla tarjota jollekulle hyvät naurut.
Kyse on siitä, että joka ainoa uskonto - kutsuttiinpa sitä opiksi tai dharmaksi tai ihan miksi tahansa, on puutteellinen ja vajavainen ja epätäydellinen kuvaus siitä kaikesta, mistä tässä on kyse. Hienoinkaan öljymaalaus ei koskaan ole esikuvansa veroinen, karkeasta hiilipiirroksesta tai väriliitutöherryksestä puhumattakaan.
Omasta mielestäni olennaista on käyttää omia aivojaan ja miettiä itse. Ei seurata jotain pyhää kirjaa tai pappia tai gurua tai rabbia tai oppia tai doktriinia tai yhtään mitään sellaista, jonka joku toinen on laatinut, miettimättä ensin että onko siinä mitään tolkkua ja jos on, niin miten sitä voi soveltaa. Joka ainoassa uskonnossa on ongelmansa, ja tuossa on kaksi buddhismin puolella.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaikken olekaan buddhalainen tai hindu niin, tuosta karmasta täytyy sanoa oma mielipiteeni.
Sinä sanoit, että karma on sitä, että saa mitä ansaitsee(vertaa kristinuskon synti). Vaikka mielestäni kaikki saa mitä haluaa. Pitäisi vain oppia haluamaan oikein niin saavuttaa onnen. Toisaalta, jos olet sairas paskiainen, joka haluaa olla mukana kansanmurhassa niin osa sinusta (ei kutsuta sitä millään nimellä, koska se on ongelmallista) on varmasti mukana siinä vielä joskus. Niin tämä taisi olla sinun alkuperäinen lähtökohtasi, se että maailma on epäoikeudenmukainen paikka.
Ja on outoa etsiä epäloogisuutta oppijärjestelmästä, joka puhtaimmillaan kieltää logiikan, vaikka siihen(kieltämiseen)pyritään loogisiin metodeihin.
vielä turhempaa on etsiä epäloogisuutta kristinuskosta joka on uskon eli suggestion uskonto. Lähtokohtaisesti etsitään vapauden tunnetta uskon kautta: se on kaikkea muuta kuin loogista mutta se todella toimii joillekin.
Itse olen vain new age-hörhö. Tämä oli mutua, eikä kirjatietoa.
että karman laki löytyy myös kristinuskosta - vaikka kristityt itse sen haluavatkin kieltää - ja varsinkin se löytyy myös juutalaisuudesta, tosin eri nimellä.
Karma on syyn ja seurauksen laki (joka tuulta kylvää, se myrskyä niittää - ja vastaavasti joka hyvyyttä kylvää, niittää rakkautta itselleen). Syy ja seuraus kattaa sekä sen mitä haluaa että mitä ansaitsee - molemmat. Ja tuolla edellisellä postauksellani osoitin theravadan sudenkuopan - uccheda katkaisee syy-seurausketjun täysin, ja johtaa tilanteeseen "me maalataan ja muut maksaa".
Vanha vitsi on, että jos ei saa sitä, mitä rakastaa, pitää rakastaa sitä, minkä saa. Ha ha. Mutta siinä on totuuden siemen. Olet mielestäni aivan oikeilla jäljillä.
Logiikan kanssa ongelma on siinä, että aristotelinen logiikka ei ole pelkästään paradigma, vaan se on yksikäsitteinen fakta. Logiikan lakeja ei siis ole rikkominen, jos halutaan pysyä totuudessa. Ergo: metafyysisen totuuden on oltava myös looginen totuus. Emme voi kiistää logiikkaa ja väittää sitä totuudeksi - muutoin joudumme joko argumentum ad ignorantiamiin (käänteiseen todistustaakkaan), argumentun ad absurdumiin (älyttömyyteen vetoamiseen), argumentum ad hominem abusivikseen (kuuntelijoiden vajavaiseen ymmärryskykyyn vetoamiseen) tai kehäpäätelmään. Logiikkaa ei voi tehdä tyhjäksi dharmaan vedoten eikä dharmaa voi todistaa oikeaksi kiistämällä logiikkaa. Useimmat koanit ovat vain pelkkää typerää viisastelua, jotkin olivat ratkaisemattomia silloin kun ne esitettiin mutta ratkaistavissa 21. vuosisadan ymmärryksellä, ja loput vaativat intuitiota. Mutta logiikkaa ne eivät negatoi.
Oppijärjestelmien epäloogisuus on sitäpaitsi vaarallista. Luulenpa, että Calvin Jean taitaa olla tämän palstan inhotuin nimimerkki. Silti se, mitä kirjoitin hänen nimellään, on täysin hyvää ja puhdasta kalvinismia. Ja ihmisiä on todella tapettu tuon oppisuunnan nimeen. Tästä syystä - kun oppi on epälooginen, se on toisaalta ahdistava ja toisaalta fanatisoiva, ja se lupaa riittävästi ihmiselle, se johtaa siihen että järjen hiljainen ääni vaikenee ja suuret tunteet ottavat vallan. Ja tämä on nähtävissä islamilaisessa maailmassa. Ei hyvä.
http://youtube.com/watch?v=PBEIeRSLb8k
Anybody who gives you a belief system is your enemy.
Osho sanoi videolla mm.: "God is dead", "I declare God dead".
Samaan asiaan viittaa Mestari Eckhart (1260 - 1327/28): "Kun Jumalaa pilkataan niin häntä ylistetään".
Eckhartin sanoma on käsitykseni mukaan sama kuin Osholla. Suomeksi: "kun mielessämme tehtyä uskomusjärjestelmää Jumalasta pilkataan, niin oikeata Jumalaa ylistetään"
Sama asia on gurujen kanssa. Hekin ovat vain mielikuvia ihmisten mielissä. Jos tavoitamme gurun takana olevan todellisuuden niin guru on tehnyt tehtävänsä.
Opettiko Siddharta buddhalaisuutta?Siitä alkaa ongelmat. Karma=syy ,seuraus ,syy-yhteys toimii tajunnassa,loogista psykoloogista, syvyyspsykologiaa tosisyvältä. Eivät he koe sitä ongelmana
Länsimainen kriitikko kokee todellisia ongelmia kun joutuu kokemaan sisimpänsä haasteet eli kaiken sisäisen pelon voittaminen,siihen ei oikeastikaan moni pysty.Oikea keskittyminen.......ei ongelmia.Patentoitu jo 2500 vuotta sitten.
perustella vastauksesi tuon tajunnanvirtamongerruksen ja perustelemattomien heittojesi sijaan.
Buddha sen perusteli jo kauan sitten, mun ei enää edes kannata eikä tarvitse enkä ole halukas,no kahdeksanpuolaisen opinpyörän yksi tärkeimmästä puolasta oli nimenomaan" oikea keskittyminen".Meditaatio ei toimi ilman sitä.
>>Buddha sen perusteli jo kauan sitten>mun ei enää edes kannata> eikä tarvitse >enkä ole halukas>,no kahdeksanpuolaisen opinpyörän yksi tärkeimmästä puolasta oli nimenomaan" oikea keskittyminen".Meditaatio ei toimi ilman sitä
Oletko valinnut väärän lahkon.Kokeile jotain toista.Siellä on valinnanvaraa.
Tathagata-wannabemme turvautuu nyt savuverhoon, eli keskustelun johdattelemiseen sivuraiteille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Savuverho
Kokeilepa nyt antaa asiallinen vastaus noihin alkuperäisiin dilemmoihin viisastelemisen sijaan.
>>Opettiko Siddharta buddhalaisuutta?>Siitä alkaa ongelmat. Karma=syy ,seuraus ,syy-yhteys toimii tajunnassa,>oogista psykoloogista, syvyyspsykologiaa tosisyvältä. Eivät he koe sitä ongelmana>Länsimainen kriitikko kokee todellisia ongelmia kun joutuu kokemaan sisimpänsä haastee> eli kaiken sisäisen pelon voittaminen,siihen ei oikeastikaan moni pysty.>Oikea keskittyminen.......ei ongelmia.Patentoitu jo 2500 vuotta sitten.
Buddhalaisuudessa kuolemanjälkeinen elämä ei ole se johon tähdätään. Vaikka olisikin, niin hyvää karmaa voi kerätä pelkästä myötätunnosta seuraavaa inkarnaatiota kohtaan, vaikka se siis olisikin "joku muu".
Toiseksi buddhalaisuudessa on tavoitteena oman itsensä parantaminen, ei muiden. Pakottaminen tai toisen puolesta päättäminen ei auta yhtään, vaan jokaisen on selätettävä oma karmansa.
Vastauksesi ei antanut vastausta esittämiini ongelmiin. Keskustekniikkana tuo tunnetaan nimellä aversio eli väistö - yritetään välttää kiperä kysymys vastaamalla ympäripyöreitä. Mutta asiaan.
Buddhalaisuudessa tietenkään kuolemanjälkeinen elämä ei ole se, mihin tähdätään, koska buddhalaisuus ei tunnusta kuolemanjälkeistä elämää - vain samsaran ketjun ja vapautumisen siitä. Eli theravadassa (joka siis edustaa alkuperäistä buddhalaisuutta) yksilö annihiloituu kuolemassa.
Se ongelma on siinä, että koska yksilö annihiloituu kuolemassa, hän ei saa mitään palkkiota hyvästä elämästä eikä mitään rangaistusta pahasta eikä mikään lopultakaan motivoi häntä yrittämään. Koska palaute puuttuu, yksilö voi toki olla jalo ja kerätä hyvää karmaa sille jollekulle toiselle (joka siis ei ole sinun inkarnaatiosi, vaan muodostuu vain sinun keräämäsi karman pohjalta - sinä itse häviät olemattomiin), mutta aivan hyvin yksilö voi olla ilkeä ja tehdä läksiäisjäynän sille toiselle muodostuvalle hepulle ja kerätä hänelle mahdollisimman paljon pahaa karmaa setvittäväksi - ja selvitä itse annihiloitumalla kuolemassa kuin koira veräjästä. Me maalataan ja muut maksaa. Se joku toinen joutuu sitten setvimään sen kaiken, mutta _se_et_ole_sinä_, vaan joku toinen. Koska mitään pysyvää ei ole olemassa eikä sielua ole olemassa, se joku toinen on vain pelkästään karmasi, ei mitään muuta.
Eli pohjimmiltaan buddhalaisuudessa ei ole olemassa mitään motivaatiota toimia eettisesti eikä olla toimimatta epäeettisesti - muuta kuin pelkkä auktoriteetin sana.
===
Onnistuit vielä nimeämään kolmannen ongelman. Buddhalaisuudesta puuttuu täysin sosiaalinen omatunto, eli se on äärimmäisen individualistinen uskonto - tämä on ristiriita, sillä yksilöähän ei sen oppien mukaan ole. Toisaalta myös tuo oman itsensä parantaminen johtaa hillittömään "pelastukoon-ken-voi" -yhteiskuntaan - kaakkoisaasialaiset yhteiskunnat EIVÄT ole tunnettuja sosiaalisesta omastatunnostaan. Sanottiinpa kristinuskosta mitä tahansa, siinä todennäköisesti on kaikkein voimakkain yhteisöllisyys ja sosiaalinen omatunto juutalaisuuden ohella (juutalaisuus on ehkä kakkein voimakkaimmin sosiaalinen uskonto).
Eli tuo yksilöllisyyden korostaminen, "jokaisen on selätettävä oma karmansa" johtaa hyvin epämiellyttävään yhteiskuntamalliin, jossa jokainen on pohjimmiltaan oman onnensa nojassa. (Totuuden nimessä ei kuitenkaan yhtä pahaan kuin islamilaisessa maailmassa).
Kuitenkin omassa kuolemakokemuksessani minulle selvisi, että vaikka meillä on yksilöllisyys, me emme ole erillisiä vaan olemme kaikki osia yhdestä valtavasta kokonaisuudesta, ja kaiken mitä teemme toisillemme, teemme itsellemme.
Eli siis selättäessämme toistemme karmaa selätämme siinä samalla omaamme. Kuolemakokemukseni mukaan tavoite on selättää, paitsi oma karma, myös muiden, sillä me kaikki olemme lopultakin yhtä valtavaa kokonaisuutta. Tai kuten John Lennon olisi asian ilmaissut: "I am he as you are he and you and me are we are all together".
Ja siksi kultainen sääntö on niin tärkeä.
Mahayana on ratkaissut tämän ongelman ja todellakin tunnustaa sen, että auttaessmme toisiamme autamme siinä samalla itseämme, ja mahayana myös kiistää jyrkästi ucchedan eli annihiloitumisen - vastoin sitä, mitä buddhalaisuudella yleensä länsimaissa ymmärretään.
Minua alkoi myöskin kiinnostaa, että mikä se itseasiassa on, joka buddhismissa jälleensyntyy.
Näkemys, että buddhalaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen, mutta ei olisi mitään, joka jälleensyntyy kuulostaa aika oudolta.
Olisiko kuitenkin niin, että täydellisestä annihiloitumisesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Minä olen käsittänyt, että vaikka kysymys on anatmasta, ei-atmasta, buddha korosti vain tätä kontrastina sen aikaista hindulaisuutta vastaan, ettei ole mitään pysyvää sielua, vaan se on myös yhtälailla muutoksen alainen. Länsimaisen käsittein puhuen, sielu ei ole kartesiolainen tietoisuus ihmisen sisällä eli kummitus koneessa, joka on lähellä hindulaisuuden atmaa tai jivaa eroten siten, että se on osa brahmania.
Buddha käsittääkseni kielsi tällaisen kartesiolaisen sielun eli pysyvän tietoisuussielun olemassaolon, sillä tietoisuus on jatkuvaa virtaa eikä kummitusta löydy interspektion avulla. Löytyy vain todistava tietoisuus, joka kantaa mukanaan taipumuksia eli skandhoja.
Kysyin tätä myös buddhalaisuusosastosta koska haluan itse ymmärtää paremmin, mikä se on joka jälleensyntyy.
En kuitenkaan usko, että buddhalaiset olisivat kanssasi samaa mieltä asiasta, että ihmisen pitäisi ajatella tyyliin:"koska minä en kanna karmaa, voin tehdä mitä tahansa eikä mikään estä minua elämästä täysin moraalittomasti, koska seuraavassa elämässä se en ole minä, joka tästä kärsii".
Tässä kerrotaan hieman siitä tarkemmin, vaikuttaa, että et ole ihan ymmärtänyt mitä anatta-oppi tarkoittaa:
Buddhalaisuuden yksi kaikkein pahimmin väärin käsitettyjä konsepteja on anatta ("ei-itse", "non-Self"). Se EI TARKOITA samaa kuin "ei minkäänlaista pysyvää, muuttumatonta sielua", vaan se tarkoittaa "egomme on kuolevainen ja skandhojen summa ja tuhoutuu kuolemassa".
Useimmat länsimaalaiset buddhalaiset ovat käsittäneet anatta-periaatteen täysin väärin, ja anattaa käytetään usein lyömäaseena kristinuskoa vastaan. TÄMÄ ON VÄÄRÄ KÄSITE. Anatta ei tarkoita "sielua ei ole". Se tarkoittaa "se, mitä sielu ei ole".
Meidän minuutemme (= ego, Vanha Aatami) on kuolevainen, se tuhoutuu kuolemassa, ja se ei ole muuta kuin kokemustemme, muistojemme, tunteittemme, halujemme ja himojemme summa. Tämä siis on "natta" (jonka vastakohta on anatta). Kuitenkin tämä on vain osatotuus.
Wikipediasta:
The Pali term and noun for “no soul” is natthatta (literally “there is not/no[nattha] atta’[Soul]), not the term anatta, and is mentioned at Samyutta Nikaya 4.400, where when Gotama was asked if there “was no soul (natthatta)”, equated this question to be equivalent to Nihilism (ucchedavada). Common throughout Buddhist sutra is the denial of psycho-physical attributes of the mere empirical self to be the Soul, or confused with same. The Buddhist paradigm as regards phenomena is “Na me so atta” (this/these are not my soul), nearly so the most common utterance of Gotama Buddha in the Nikayas, where “na me so atta” = Anatta/Anatman. In sutra, to hold the view that there is “no-Soul” (natthatta) is = to ucchedavada (SN 4.400) [Annihilationism] = natthika (nihilist).
Ja buddhalaisuus kiistää jyrkästi nihilismin sekä annihilationismin.
Se, mikä meissä kaikissa on pysyvää, ajatonta ja muuttumatonta, se "elämän kipinä", on tathagatagarbha - "buddhuus" tai "buddha-luonto", josta kristinuskon puolella käytetään nimeä "sielu". Tuo tathagatagarbha muodostaa kaiken olemassaolevaisen kanssa buddha-dhatun, "buddha-tietoisuuden", josta kristinuskon puolella käytetään nimeä "pyhäin yhteys" tai "unio mystica".
Me kaikki olemme tavalla tai toisella yhteydessä toisiimme ja olemme kaikki yhtä ja samaa substanssia - niin sinä ja minä ja Hentun Liisa ja Juorkunan Jussi ja ketä niitä nyt olikaan.
Mahaparinirvana Sutra sanoo kaiken:
The Buddha on his eternal and blissful ultimate nature as he stands on the brink of physical death:
" ... if you perceive things truly, you will become free from attachment, separated from them, you will indeed be liberated. I have well crossed the watery waste of existence. I abide in bliss, having transcended suffering, therefore I am devoid of unending desire, I have eliminated attachment and gained Liberation [moksha]. There is no old age, sickness or death for me, my life is forever without end. I proceed burning bright like a flame. You must not think that I shall cease to exist. Consider the Tathagata [i.e. Buddha] to be like [Mount] Sumeru: though I shall pass into Nirvana here [i.e. physically die], that supreme bliss is my true nature [dharmata]." (Tibetan version)
"The Buddha-Tathagatas are not eternally extinguished in Nirvana like the heat of an iron ball that is quickly extinguished when cast into water. Moreover, it is thus: just as the heat of an iron ball is extinguished when thrown into water, the Tathagata is likewise; when the immeasurable mental afflictions have been extinguished, it is similar to when an iron ball is cast into water - although the heat is extinguished, the substance / nature of the iron remains. In that way, when the Tathagata has completely extinguished the fire of the mental afflictions that have been accumulated over countless aeons, the nature of the diamond Tathagata permanently endures - not transforming and not diminishing." (Fa-xian version)
On his teaching of "non-Self" (the "worldly self", which ultimately does not exist eternally, but obscures the True Self) and the tathagata-garbha:
"When I have taught non-Self, fools uphold the teaching that there is no Self. The wise know that such is conventional speech, and they are free from doubts.
"When I have taught that the tathagata-garbha is empty, fools meditatively cultivate [the notion] that it is extinction [uccheda], subject to destruction and imperfect. The wise know that it is [actually] unchanging, stable and eternal."
Ja tuo on juuri täsmälleen sama, mitä Paavali puhuu "maailmalle kuolemisesta" ja "vanhan Aatamin ristiinnaulitsemisesta" UT:n puolella.
- sillä olen tuon itse kirjoittanut. Hauskaa, että löysit tuon tekstin. Vastasin sillä itse aikaisemmin itse asettamaani probleemaan.
Tuon tekstin ongelma on siinä, että se pätee mahayanaan oikein mainiosti, mutta ei theravadaan. Niinpä mikäli olen oikeilla jäljillä (kuolemakokemukseni mukaan olen), niin tällöin mahayana on oikea doktriini ja theravada, jos ei virheellinen, niin ainakin puutteellinen.
Mutta tuossa on vastaus, jonka itse yritin antaa tälle dilemmalle jokin aika sitten. Palstan buddhalaiset tietysti voivat olla samaa mieltä tai eri mieltä asiasta, mutta mielestäni nuo Mahaparinirvana-sutran sanat sisältävät paljon viisautta.
No se Calvin Jean-kirjoittelu ei ollut enää trollausta, vaan lähinnä ilkeää väliin huutelua. Ilmeisesti myös vastailit itsellesi näihin trolli-viesteihin tuodaksesi kristinuskosta -
sinun mielestäsi
- sinua loukanneet kohdat esiin. En ole filosofi tai mikään ajattelija, mutta mutu-ajattelun pukeminen hienoon verbaliikkaan ei muuta mutua kuitenkaan muuksi.
Ei mulla tosta Buddha-jutusta kauheasti ole sanottavaa, mutta sama juttu sun kalvinismissa oli; tartuit yhteen epäoleelliseen kohtaan josta pidit kiinni loppuun asti, rakentaaksesi yhden suuren epäloogisuuden joka muka kaataa koko homman.
Ja tämä edelleen sinun mielestäsi. "Musta-tuntuu".
Lopuksi kruunaat kaiken sanomalla että pitäisi tehdä niinkuin itse haluaa. Olet varmasti älykäs ihminen, mutta tuosta ihan viimeisestäkään en menisi takuuseen.
Jos tuota sun logiikkaa taas lähtee noudattamaan ja vedättämään samalla kaavalla millä vedätit buddhalaisuutta ja kalvinismia niin noustaan pian Jammu-setien ja muiden ajatusmaailmojen tasolle.. hehän tekivät myöskin niinkuin parhaaksi katsoivat. En ole älykäs ihminen, mutta ajattelin äsken vain sinun kaavallasi sinun ajatuksiasi. Loppuun asti vietynä, aivan kuten itse teit.
Mutta hienoa tekstiä, kiitos siitä, ei kuka tahansa jaksa kirjoittaa näin paljoa.
Lue väkevä todistus. Herra Jeesus herätti buddhan munkin kuolleista
http://www.saunalahti.fi/~expresso/varo/Jeesus_heratti_budhalaismunkin.pdf
Kun mitään tulisia järviä ei ole enkä myöskään usko että kun ruumis alkaa haista että sitä saisi enää henkiin. Tämä juttu vaikuttaa uskovaisten propagandalta.
En tajua miksi buddhalaismunkit joutuisivat helvettiin. Se on niin typerää uskoa tuolla tavoin että vain jokuset kristityt voivat tehdä sen. Sellaiset kristityt jotka haluavat pahaa toisille ihmisille.
Olen nyt oppinut sen että vain jos pystyy antamaan anteeksi saatanalle löytää Jumalan valtakunnan. Mikä tarkoittaa että on annettava anteeksi pahimmalle viholliselleen koska tämä on auttanut sinua etenemään henkisellä tielläsi. Kun tuntee kiitollisuutta kaikkeen mitä on oppinut löytää Jumalan valtakunnan sisältään.
on tunnettu väärennös, ja kiertänyt vuosikausia netissä.
Näin itsekin kerran jo kuolemaa maistaneena ja sen hyvänmakuiseksi ja ravitsevaksi todenneena voin todeta, että Paulu puhuu omiaan. Joka ainoa sellainen kuolemakokemus, joka on fundamentalistisesti täsmälleen jonkun tietyn uskonnon mukainen ja esittää Jumalan jonain muuna kuin rajattomana Rakkautena, saa minulla niskakarvat heti nousemaan pystyyn ja epäilemään, että tässä puhutaan palturia.
.. Eivät ole ongelmia lainkaan, vaan väärinkäsityksiä kohdaltasi.
Kaikki ON muuttumatonta ja ikuista, jos kaikkeutta tarkastelee tarpeeksi laajasta perspektiivistä. Luojahan on ikuinen, ja energiaa - energiahan ei varsinaisesti muutu miksikään, vain sen ilmenemismuodot voivat muuttua. Mutta koska ne eivät ole todellisia, ei mikään TODELLINEN muutu. Näinollen voidaan sanoa että kaikki todellinen on ikuista ja muuttumatonta.
Oletko muuten varma, että myös tuossa että ihmisen minä kuolee - ei tarkoiteta hänen EGOaan, hänen itsekästä, materialistista minäänsä, jonka täytyy kuolla, jotta korkeampi minä voisi elää? Ja tätenhän ei OLEKAAN mitään erillistä minää (se on vain harhaa), koska kaikki on YHTÄ.
Näinollen kaikki tuo on käsitettävissä, kunhan tarkasteluperspektiivi on oikea.
Eihän Karmakaan ole ikuinen - koska ihmiset kehittyvät koko ajan korkeammalle tasolle - jossain vaiheessa ei enää ole niin alhaisen tason ihmisiä, että he loisivat karmaa.
Ei KAIKKI ole katoavaista, vaan kaikki ILLUUSIOT ovat katoavaisia. Siis kaikki muodot esimerkiksi.
Todellinen on ikuista.
JA miten niin on loogista lopettaa kaikki kärsimys, jos kaikki elämä on kärsimystä?
Ensinnäkään ei suinkaan KAIKKI elämä ole kärsimystä, vain elämä fyysisessä ruumiissa.
Toisekseen, oletko ajatellut, että kärsimyksellä voi olla ylevä ja jalostava tarkoitus, joten on HYVIN TÄRKEÄÄ, että ihmiset saavat mahdollisuuden kärsiä?
Ei kärsimys johdu ELÄMÄNjanosta, vaan se johtuu ITSEKKYYDESTÄ - siis HALUSTA - tämä selvittänee jo monia asioita. Kun (ei siis JOS) opit elämään ilman halua - vasta silloin TODELLA elät. Ja vasta silloin kärsimys loppuu ja euforinen nautinto alkaa.
Eli olet vain katsellut asioita liian ahtaasta perspektiivistä tämän buddhalaisuuden suhteen.
Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että kaikissa uskonnoissa on jotain mätää - jokaisen tulisi luoda OMA uskontonsa, tai mieluummin oma etsintänsä siitä mikä on totuus henkisyydessä, universumissa, elämässä ja kaikessa siinä.
(eikä hokea '42' ymmärtämättä mitä tuo 42 edes oikeasti tarkoitti symbolisoida, huoh)
Uskonnot kun ovat kiveenhakattuja doktriineja, täynnä dogmia, mielikuvitusta, ihmisten keksimiä turhia rituaaleja sun muuta hölpötystä. Monien uskontojen _KESKEISIN_YDIN_ on tosin hämmästyttävän samankaltainen, niitä tulisi tutkia (ei ulkoisia ilmenemismuotoja tai rituaaleja).
Elämä on aina elävä - uskonnot kivettyneitä - siten ne eivät sovi kuvaamaan elämää totuudenmukaisesti ja täydelliseksi lepopaikaksi ihmisen henkiselle etsinnälle ja ahdingolle.
MUTTA .. antaisin uskonnoille kuitenkin jonkin verran arvoa. Katsos, kun ihminen opettelee kirjoittamaan, on hänelle hyvin hyödyllisiä nuo pienet apuviivat, jotka ohjaavat kirjainten mittasuhteita yms. kunnes hän lopulta oppii kirjoittamaan paljon vapaammin ja kauniimmin ilman niitä.
Uskonnot ovat kuin nuo viivat - jotkut ihmiset tarvitsevat niitä vielä. (tosin ne voisivat silti olla heillekin parempia..)
Mutta kun ihminen alkaa itse etsiä omaa henkistä tietään, hän tulee saavuttamaan sillä tiellä paljon kauniimpia ja todellisempia aarteita, kun hän saa yhteyden suoraan Luojaansa, ilman välikäsiä.
- Vortac