Kirje kolossalaisille
Kol. 1:1-8
ALKUTERVEHDYS
1:1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus
1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!
KIITOS JUMALALLE
1:3 Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
1:4 sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan;
1:5 me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa,
1:6 joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,
1:7 niinkuin te sen opitte Epafraalta, meidän rakkaalta kanssapalvelijaltamme, joka on uskollinen Kristuksen palvelija teidän hyväksenne
1:8 ja joka myös on kertonut meille teidän rakkaudestanne Hengessä.
----
Kolossa oli pieni kaupunki lähellä Efesoa. Paavali ei ollut ennen käynyt siellä. Seurakunnan oli perustanut yksi Paavalin oppilaista, Epafras (7).
Paavali oli saanut Rooman vankeuteensa enimmäkseen ilahduttavia tietoja Kolossasta (4,5), mutta myös sellaisia tietoja, jotka tekivät hänen mielensä levottomaksi.
Seurakuntaan oli tullut harhaopettajia, joiden mielestä ei yksin usko Kristukseen riittänyt.
He vaativat ympärileikkausta (2:11), ruokien valikoimista ja määrättyjen juhlapäivien viettämistä (2:16). Samalla he esittivät salaperäisiä oppeja korkeammista henkiolennoista (2:8,18), jotka muka hallitsevat maailmaa. Näistä harhaopeista muodostui kirkkohistoriassa myöhemmin gnostismin nimellä tunnettu lahko.
(Gnostilaisuudesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Gnostilaisuus )
Paavali kiittää Jumalaa aina rukoillessaan Kolossan kristittyjen puolesta (3).
Hän tuo tämän esille tavalla, joka saa aikaan luottamusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kolossalaisten keskuudessa usko Kristukseen kasvaa ja kantaa hedelmää (6).
Tätä tapahtuu tänäänkin siellä, missä Kristus saa yhä enemmän sijaa ihmisten sydämissä.
Paavali tuo taas esiin kaikkein keskeisimpiä asioita, mitä liittyy oikeaan kristillisyyteen; on kysymys USKOSTA, RAKKAUDESTA JA TOIVOSTA (4,5).
Toivo on ”talletettuna taivaissa” (5). Tämä tarkoittaa Jeesuksen paluuta voittajana.
Uskoon liittyvä perustotuus on: Usko Kristukseen syntyy Sanan kautta (6,7).
Kristus ainoastaan on pelastuksen perusta ja se riittää.
--
”Autuuden ja armon sana kulkee maihin kaukaisiin, valheen vallat voittavana tunkee kansain sydämiin, särkee kahleet saatanan, auttaa alta kuoleman”.
(virsi 193:1).
Usko, toivo ja rakkaus; Kol.1:1-8
6
214
Vastaukset
- ajattele edes vähän
taikauskoa ja hölynpölyä.
- ajattele edes vähän
Tapio522 kirjoitti:
Miten niin taikauskoa?
Mitä muutakaan se voisi olla.
ajattele edes vähän kirjoitti:
Mitä muutakaan se voisi olla.
" Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1.Kor 1:18)
Se oli kappale raamatusta, Jumalan Sanasta.
"Varoitan" kuitenkin Sinua. Kirja on vaarallinen ateistille. Tiedän näet kokemuksesta ja entisenä ateistina. Kun ateistina olin korottanut ihmisjärjen ja ihmistiedon mieleni valtaistuimelle, niin kuulin jonkun papin sanovan jotain raamatusta. Osoittaakseni hänet lapselliseksi ja taikauskoiseksi satukirjan lainaajaksi, menin kotiin ja päätin lukea muutaman sivun vanhempieni vihkiraamatusta voidakseni mennä neuvomaan pappia "oikealle tielle". Säälin pappia suunnattomasti ja avasin satukirjan nimeltä raamattu.
Minusta tuli hetkessä syntinen mies joka tarvitsi saada syntinsä anteeksi ja siinä vaan tiesin, että nyt eivät auta kirkot eikä papit vaan pitää saada anteeksi Jumalalta. Kolme kuukautta kului ja sitten kuulin evankeliumin julistusta (toinen hengellinen kokoukseni jossa kävin ja oli muuten luterilaisten pitämä Kalevi Lehtisen johdolla). Siellä Jeesus voitti minut. Hävisin ottelun 6-0, kiitetty olkoon Herran nimi.
Sellainen kirja se raamattu on. Se vaan on minusta niin käsittämätön ihme, että Jumala pysäytti kaltaiseni pilkkaajan ja ateistin, mutta moni kylämme "kilteistä kavereista" eivät vieläkään ole Jeesusta löytänyt. Osa on jo kuollut aineisiin, jotkut kärsivät pitkiä vankeustuomioita, muutamat istuvat vuosi vuodelta paikallisessa pubissa, eräillä sentään menee ulkonaisesti hyvin. Tänäänkin yksi nuoruuden ystäväni kertoi, että hyvää kuuluu(kuten ennenkin). Kysyin miten vaimo voi? "Tätä kolmatta et vielä tunnekaan!", oli vastaus.
Sellaista sattuu.- sairasta ajattelua
Tapio522 kirjoitti:
" Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1.Kor 1:18)
mielisairaan ihmisen sairaiden aivojen tuotoksia?
2000 vuotta sitten ihmiset olivat todella taikauskoisia - sinä olet sitä näemmä vieläkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti33738530Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1037096Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315540Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214048Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi573202Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673199Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D632400Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182171En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122154Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.5002050