Onko mielestänne hyväksyttävää / ymmärrettävää, että 82-vuotiaan isäni saatua aivoverenvuodon, aivokasvaimen mahdollisuutta ei tutkittu ennekuin monen viikon päästä, vaikka omaiset sitä pyysivät?
Nyt kasvain on niin iso, ettei sitä voi poistaa leikkauksella eikä sädehoidolla. Kipuja vain pystytään lievittämään, ja odotellaan kuolemaa.
Käykö aina näin Suomessa? Omaisia ei kuulla. Hoitohenkilökunta kertoo, mitä on tehty.
Vai onko kyse siitä, että sairaaloissa on niin paha henkilöstöpula, että vain nuorimmasta päästä hoidetaan, ja vanhmpien annetaan kuolla?
Isä ei ole koskaan valittanut kipua. Hän ei ole valittavaa tyyppiä. Mutta se kasvain on varmaan aiheuttanut monta unetonta yötä hänelle. Se on vaikuttanut hänen kuuloonsa ja muistiinsa jo kauan aikaa. Olisikohan hänet tutkittu aikaisemmin, jos hän olisi puhunut kivusta? Ehkä hän oli liian 'helppo' potilas.
Nyt kasvain on niin iso, ettei sitä voi poistaa leikkauksella eikä sädehoidolla. Kipuja vain pystytään lievittämään, ja odotellaan kuolemaa.
Käykö aina näin Suomessa? Omaisia ei kuulla. Hoitohenkilökunta kertoo, mitä on tehty.
Vai onko kyse siitä, että sairaaloissa on niin paha henkilöstöpula, että vain nuorimmasta päästä hoidetaan, ja vanhmpien annetaan kuolla?
Isä ei ole koskaan valittanut kipua. Hän ei ole valittavaa tyyppiä. Mutta se kasvain on varmaan aiheuttanut monta unetonta yötä hänelle. Se on vaikuttanut hänen kuuloonsa ja muistiinsa jo kauan aikaa. Olisikohan hänet tutkittu aikaisemmin, jos hän olisi puhunut kivusta? Ehkä hän oli liian 'helppo' potilas.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pappani kuoli yli kymmenen vuotta sitten 75-vuotiaana. Hän sai kotona ollessaan aivoverenvuodon.
Sairaalassa kuvattiin ja vuoto todettiin "isonlaiseksi".
Hoitaja kertoi meille suoraan, jos kyseessä olisi nuorempi henkilö, leikattaisiin, muttei tämän ikäistä kannata enään !
Pappa eli 3-viikkoa tajuihinsa tulematta....
Jos ihminen saa aivoverenvuodon, se tietenkin kuvataan CT:llä tai todetaan selkäydinnäytteellä. Uutta kuvausta (jossa aivokasvain selviäisi) ei yleensä kannata/voi tehdä kuin vasta muutaman viikon kuluttua, koska kasvain ei todennäköisesti näkyisi kuvassa siellä olevan verenvuodon takia. ja vaikka verenvuoto olisikin jo poistettu leikkauksella tai muuten resorboitunut(hävinnyt itsekseen), niin kuvissa näkyy pitkään jonkinlaista "suttua", jonka vuoksi kasvainta ei voi todeta. tämän vuoksi kuvataan yleensä vasta vähän myöhemmin, kun voidaan olettaa "kuvan siisteytyneen". Tuosta aivoverenvuodon leikkauksesta vielä: leikkauspäätökseen vaikuttaa iän lisäksi myös yleiskunto ja muut sairaudet,tajunnantila ennen leikkausta (tajunnan tilaa voidaan määritellä tietyllä tavalla, jota en jaksa tässä selostaa, mutta meurokirurgit sen hallitsevat; jos se on matala, ei leikkauksesta tod.näk. hyötyä ole) ja se, oletetaanko leikkauksella saavutettavan hyötyä vai ei. mikäli kyseessä on vanhus (tai nuorikin potilas), jolla on massiivinen eli hyvin suuri aivoverenvuoto, ei yleensä mitään ole tehtävissä leikkauksellakaan.
viive ison aivokasvaimen diagnosoinnissa ei vaikuta suuntaan tai toiseen, ei sitä kasvainta varmasti olisi voinut leikata vaikka olisi todettu kuukausi parikin aikaisemmin. Ja tuossa sanottiinkin jo, että kuvausta ei verenvuodon aiheuttaman sutun vuoksi olisi voinutkaan tehdä heti. Oletko keskustellut hoitavan lääkärin kanssa asiasta? Monet virkavirhesyytökset aiheutuvat pelkästään väärinkäsityksistä, kun hoitohenkilökunnalla ei ole ollut tarpeeksi aikaa keskustella omaisten kanssa ja asiat ovat jääneet omaisille epäselviksi.
on erittäin harvinaista, että yli 80-vuotiasta ylipäätään leikataan. Todennäköisyys, että potilas kuolee leikkauspöydälle sydämen pettäessä on liian suuri.
vastauksista. Selvitti asiaa jonkin verran. Isällä oli muisti ja muu aivotoiminta ihan skarppia aina tuohon viimeisimpään verenvuotoon asti. Ei hänellä mitään dementiaa ollut, iästä huolimatta.
Hän taitaa olla meistä vähiten huolissaan tilanteesta. Kuolema merkitsee hänelle taivaaseen siirtymistä, joten hän ei sitä pelkää ollenkaan.
Ehkä se, mitä hänelle on tehty, on ollut ihan tavallista hoitokäytäntöä. Mutta lääkäri kyllä myönsi, että olisi ollut parempoi, jos olisi tutkittu aikaisemmin. Mutta miksi tutkia, kun isä ei ollut koskaan valittanut kipuja. Vasta, kun aivoverenvuoto vei sairaalaan, tajuttiin, ettei hän ole aivan terve.
tutkimisen olleen hyvä, koska hänellä oli kiire eikä aikaa ruveta "tappelemaan" omaisten kanssa. Siksi hän sanoi tällaisen ympäripyöreän totuuden, että ainahan on hyvä jos aikaisemmin tutkitaan.
On tietenkin aina rankkaa kohdata elämän rajallisuus.
Mun pappa oli ennen kuolemaansa laitoshoidossa (vahusten dementiatalossa). Siellä oli ihan kirjattu sääntö, että nykyistä sairautta lääkitään mutta jos tulee uusia sairauksia, esim. syöpä, ei sitä enää aleta parantamaan (pelkästään hoidetaan kipuja). Tämä siis lienee yleinen käytäntö kunnallisessa laitoshoidossa. En tiedä onko isäsi tällaisessa... Voimia sinulle!
Jos potilas on huonokuntoinen ja on syytä olettaa, että tulevat sairaudet ja niiden hoitaminen ei kohentaisi potilaan tilaa vaan saattaisi jopa pahentaa sitä, lääkäri usein tekee er-päätöksen yhteistyössä omaisten kanssa. Kyseessä ei ole mikään hoitolaitosten käytäntö. Potilas voi pyytää tätä päätöstä myös itse.
Er tarkoittaa sitä, että potilasta ei elvytetä. Se myös tarkoittaa, että mihinkään massiivisiin hoitoihin ei ryhdytä jos uusia sairauksia ilmenee, koska niillä pitkitetään ihmisen elämää kärsimykseen asti.
aivoverenvuodon takia runsaan kipulääkityksen ja unettomiin öihin yölääkkeen. Syytä en tiedä miksi noin kauan kesti tutkia kasvaimen mahdollisuus, olisiko ollut jonoa tutkimuksiin tai laitteet rikki. Lääkäri ja hoitajat tekevät silti aina parhaansa. Keskustelkaa heidän kanssa, niin varmasti saatte oikeat syyt tietoonne.
Se että olisi jonoa tutkimuksiin on aivan liian yleistä ja kolmen viikon odotus ei ole ollenkaan keskimääräistä pidempi odotusaika. Jos haluatte valittaa, valittakaa sairaalan johdolle. Kiitos. Hoitajilla ei ainakaan ole aikaa tai voimia erikseen valittaa osastonjohtajalle tmv. varsinkin kun on kyseessä asia joka on kaikille samanlainen.
Lisäänpä vielä että ei aivokasvain kolmessa viikossa kasva niin paljon että sitä voisi pitää merkittävästi huonona hoitona odotuttaa niin kauan. Isäsi on varmasti sitä paitsi niin huonossa kunnossa ollut aivoverenvuodon jälkeen, ettei häntä olisi heti voinut tutkimuksiin viedäkään. Lisäksi asialle ei olisi tod. näk. voinut mitään tehdäkään heti, sillä huonon kunnon takia ei pystytä leikkaamaan niin että eloonjäämisprosentti olisi kannattava.
Omaisena on tietenkin vaikea ymmärtää kokonaistilannetta realistisesti, varsinkin jos ei ole hoitoalan koulutusta taikka ole siellä töissä itse.
Se että ette ehkä ole saanut riittävästi keskusteluapua tilanteeseenne ja selvitystä tilanteesta johtunee myös hoitohenkilökunnan ja lääkärin kiireestä ja ylirasituksesta. Jokainen voi uuden valitun eduskunnankin suunnan mukana huomata, että kannattaa hankkia terveenä ollessaan sellaiset rahavarat että pystyy kustantamaan yksityisen hoidon ja lääkärikäynnit. Tätä voi myös jokainen miettiä kun käy äänestämässä, että minkälaisia arvoja itse kannattaa...
Kunnallisessa terveydenhoidossa hän on, ja hyvin häntä kuulemma on kohdeltu. Ikä oli kai suurin este sille, ettei alettu hoitaa.
Nyt rukoilen ihmettä. Isä oli aina fyysisesti terve ja henkisesti vahva, ja jos joku voi parantua uskon avulla, se on hän. Mutta hän on jo nyt kymmenkunta vuotta vanhempi kuin useimmat sukulaisensa kuollessaan - pitkäikäinen. Ehkä on parempi, jos voi kuolla nopeasti, pitkän ja terveen elämän jälkeen.
Surettaa, mutta eihän sille l♪2äkärit mitään voi. Me kaikki kuolemme kerran.
Ilmeisestikään ei ole ollut mahdollisuutta todeta kasvainta aikaisemmin, koska isäsi ei ole hakeutunut hoitoon?
Aivoverenvuoto voi tulla monestakin syystä ja yleensä siinä vaiheessa pää kuvataan ja löydöksiä tehdään. Viikko on mielestäni nopea aika tällaisen löydön tekemiselle, eli se on ilmeisesti havaittu sitten kuvissa.
Toisinaan aivokasvaimet ovat niin vaikeasti leikattavissa, ettei niitä pystytä poistamaan ja todennäköisesti kavain on levinnyt jo niin laajalle, että riskit ovat liian suuret, jotta mitään hoitoja kannattaisi enää ruveta tekemään.
Kyllä omaisia kuullaan, toisinaan omaisten on vaikea ymmärtää milloin pitää luovuttaa. Aina ei ole kyse siitä mitä kaikkea voidaan tehdä vaan mitä kaikkea on järkevää tehdä. Todennäköisesti isäsi kohdalla hoidot vain pitkittäisivät hänen tuskaansa.
Kun ihminen on yli 80-vuotias, riskit suuriin hoitoihin ja leikkauksiin ovat hyvin suuret ja siksi niihin ei usein ryhdytä. Vanhuksen elimistö ei ole enää kuin nuorella ihmisellä, se ei kestä samoja asioita kuin nuoret. Voi olla, että isäsikin jäisi leikkauspöydälle, mikäli on paljon perussairauksia jne.
Kyllä minä uskon, että hänet olisi tutkittu jo aikaisemmin, jos hän olisi hakeutunut lääkäriin, ilman muuta!
Teidän omaisten ei kannata kantaa huonoa omatuntoa tai jossitella, olkaa isänne tukena ja ajatelkaa elämää kaarena, joka joskus päättyy. Teidän isänne on elänyt pitkän ja arvokkaan elämän ja jos hänen aikansa on mennä, teette suuren palveluksen hänelle, kun hyväksytte sen tosiasian. Mitään hoitovirhettä tai hoitamattomuutta tilanteessanne ei ole mielestäni tapahtunut, uskoakseni teidän on itsenne vain vaikea hyväksyä että näin tapahtuu.
Toivon voimia perheellenne ja kaikkea hyvää jatkossa. Tehkää isänne lopusta ajasta arvokas hänen takiaan. Totuus kuitenkin on, että meistä jokainen täältä lähtee, myös sinä ja minä.
En tarkoita kuulostaa kylmältä, mutta vastasin rehellisesti sinun ajatuksiisi ja halusin kertoa toisen näkökulman, koska itse alalla työskentelen ja kohtaan näitä surullisia elämän tosiasioita päivittäin. Luopuminen on prosessi, jonka ensimmäinen aste on tosiasioiden myöntäminen. Jos pohditte virheitä joita on tehty, puratte varmasti paljon pahaa mieltänne samalla, mutta pidemmän päälle se ei vie teitä eteenpäin tai anna teille voimaa. Voimaa antaa luottamus ja toivo, sekä toinen toistenne tuki.