Parhaimmat loppukohtaukset?

Aamen!

Leffa voi alkaa vaikka kuinka hyvin, mutta jos lopetus tökkii niin peli on menetetty. After all, lopetus määrittelee sen minkälainen maku elokuvasta jää suuhun.

Loppuyllätysten vannoutuneena fanina (aloittelin tästä muuten keskustelua joskus aiemmin tällä samaisella palstalla) nostaisin esiin ainakin Usual Suspectsin ja Kuudennen aistin. Shawshank Redemptionin Hayworth-paljastuksen lasken myös hyväksi juoniylläriksi mutta en välttämättä lopetukseksi, koska sen jälkeenkin elokuvassa tapahtuu vielä paljon ennen lopputekstejä.

Tottakai, kaikkien aikojen parhain loppukusetus on mielestäni Puhalluksessa, mutta jotenkin dramaattisesti tunnepitoisempiakin loppukohtauksia on tehty.

Suosikkileffani Kadonneen aarteen metsästäjien loppukuva on aika hillitön. Samoin alkuperäisen Apinoiden Planeetan. Ja vaikka arvasinkin Rosebudin merkityksen hyvissä ajoin, kyllä Citizen Kanen lopetuksessa on oma painoarvonsa.

Lisäksi Hitchcockin Linnuissa on yksi mielettömimpiä lopetuksia: aloitetaan alkutekstit kesken loppuratkaisun, niin että yleisö joutuu poistumaan teatterista vilunväreet selkäpiissään. Tosin, luulen tämän ratkaisun toimineen ehkä paremmin aikanaan kuin nykyään.

Toisinaan loppukohtaus ja kliimaksi ovat kaksi eri asiaa. Monesti loppukliimaksin jälkeen tulee vielä häivytyskohtaus, jossa hetken aikaa eletään kliimaksin jälkeistä elämää päähenkilöiden kanssa. Harvempi häivytyskohtaus on minuun ainakaan onnistunut onnistuneen kliimaksin jälkeen tekemään lähtemätöntä vaikutusta.

Kuolleiden Runoilijoiden Seurassa käytetään suht onnistuneesti häivytyksen poisjättämistä. Kliimaksikohtauksessa Robin Williams jättää luokkansa ja uskollisimmat oppilaat nousevat pulpeteilleen seisomaan - ja heti sen jälkeen starttaavat lopputekstit. Semmoinen jättää jälkensä.

Tällä hetkellä parhaimmaksi loppukliimaksiksi nostaisin David Fincherin Se7enin. Se kun toimii sekä nokkelana juonipaljastuksena että suurena tunnetason myllerryksenä. Lisäksi kliimaksin jälkeisen, lyhyen häivytyksen vihoviimeiset sanat juuri ennen lopputekstejä jäävät kaivelemaan mieltä.


Ja kun nyt lopetuksista puhutaan niin kuriositeettina mainittakoon Kuninkaan paluun vaikea, pitkä, monipolvinen ja ongelmallinen loppuhäivytys, jossa on muistikuvieni mukaan ainakin kaksi tai kolme kohtaa jossa lopputekstit voisivat jo alkaa.

Kyllä eniten tunteita herättänyt loppukohtaus on sevenissä. Se yllätti ja sai aikaan hämmentävän fiiliksen, mitä ei koskaan minkään muun elokuvan jälkeen ole jäänyt.

Hitchcokin lintujen loppu on kanssa hyvin tehty. Se iskee väkisinkin mieleen keväällä muuttolintujen palatessa ja antaa ajattelemisen aihetta.

Shawshank redemptionin loppu oli kanssa hyvä, niin kun on koko elokuvakin.

hitchcockin lintujen jälkeen vähänkin isompi lintuparvi alkaa puistattaa, se elokuva on mielettömän hieno, kuten hitchcockilla yleensäkin.

mielestäni kaikkein hienoimmat lopetukset ovat john fordin etsijöissä ja michael mannin heatissa. etsijöissä john wayne ei sitten olekaan niin tyly ja heatin ihanassa ja kauniissa lopussa alkaa aina itkettää, siinä kun taustalla soi sitten vielä "god moving over the face of the water".

ärsyttääkö ketään muuta shawshank redemptionin suomenkielinen nimi? sehän paljastaa lähes koko jutun. leffa on kyllä ehdottomasti yksi parhaimpia.

James Cagney: "I made it, Mom! Top of the world!" (ja sit räjähtää)

Olen Lallin kanssa samaa mieltä ette The last of the mohicansissa on aivan upea dramaattinen loppukohtaus. Mieleen tulee myös Happinessin ällö-koominen loppukohtaus. Sit on aina kivoja huipennuksia tommoset kuin Fight Clubissa, Beautiful Mindsissa, Vanilla Skyssa ja Sixth sensissä ymmärtää mistä on kyse.

Se7enin tyly loppu ei suonut minkäänlaista vapautusta niin kuin rikosleffojen loput yleensä.

Tuon loppukohtauksen roolityö sai minut katsomaan Brad Pittiä uusin silmin. Se tunteiden kirjo, mikä miehen kasvoilta huokuu parin kymmenen sekunnin aikana, pelosta ja epäuskosta epätoivoon ja päättäväiseen vihaan, oli huimaa katsottavaa.

Blade Runnerissa Royn loppudialogi saa raavaankin miehen herkistymään.

http://www.youtube.com/watch?v=fRY6fO8AajE

Muistaakseni Rutger Hauer kirjoitti itse tämän!

Angel Heartissa kohtaus peilin edessä, jolloin Harry Angel tajuaa kuka todellisuudessa on.

Fulcin Beyondin helvetti on inspiroiva ja mieleenpainuva.

Hana-Bi ja Sonatin, suicide is painless.

Zoo. Voiko elämän tarkoitusta luotivan elokuvan lopettaa kipeämmällä tavalla, samalla saaden näyttämään sen mitä luonnollisimmalta tapahtumalta.

Nekromantik. Sairaalle ihmiselle sairaassa ihmisluonnossa sairas loppukliimaksi - ikuinen ejukalaatio.

Videodromen loppu nyt tietysti. Il Buono, il Brutto, il Cattivo on pakko mainita. If.... sisältää legendaarisen ja ikimuistoisen lopun. 2001: A Space Odyssey omaa mahtavan tunnelmallisen lopun. Casablancan loppu tietenkin. Mad Maxin loppu sisältää sellaisen tunneskaalan, että... The Godfather: Part II:n viimeinen kuva saa melkein kyynelet liikkeelle, ja ykkösosan killing spree on toki ikimuistoinen. A Clockwork Orange ja "I was cured, allright" -lausahdus saa virneen naamalle, kun tajuaa mitä on tapahtunut. Brazilin loppu laittaa ajatukset villisti liikkeelle, mutta sanaakaan ei pysty sanomaan. Oldboyn loppu vetää hiljaiseksi. Der Siebente Kontinentin loppu on ehkä järkyttävin loppukäänne, mitä olen nähnyt. Night of the Living Deadin äärimmiäisen provosoiva loppuratkaisu ja kuin-seinään -lopetus on harvinaisen mieleenpainuva. Vertigon ultimaattinen mind-fuck -loppu lonksauttaa leuan joka kerta auki. Mulholland Driven loppu on mystisyydessään kauneiempia koskaan filmille kuvatuista kohtauksista. Mementon loppu porautuu mieleen pitkäksi aikaa, vaikka loppu tulee vastaan kuin seinä.
Mutta kaiken kaikkiaan ehkä kaikkein parhaimman lopun omaa Apocalypse. Now.

leffan lopetus on hyvä kun se lopetetaan tyylikkäästi "kesken". loppu siis jää avoimeksi ja katsojan itsensä pääteltäväksi. yksi hyvä esimerkki on mielestäni, jo ennen mainittu Epäillyt, jonka lopussa asiat avautuvat mutta soze vain ajelee autollaa..niin..minne sitten ajeleekin :)

Takka-takka-takka-takka-takka-takka-takka-takka!

..kun se äijä lopussa tajus mitä oli tapahtunut ja kuka se sen nykynen muija oli ja ... no, niin. Mitä se itse oli tullut tehneeksi, siinä koston- ja muun himon sokaisemana.

Mutta mikään ei oikeuta sitä minkä se f*ing virginialainen meni tekemään. Mikäs sillä muka oli hätänä, opiskeli yliopistossa eikä lusinu vankilassa tietämättä syytä. Jos tätä hienoa OldBoy -leffaa aletaan kieltämään tai boikotoimaan sen takia, niin jumawiddu!!

melkein arvasin et miten loppuu mut en sit kuitenkaan. tosi hyvä leffa muutenkin, kannattaa katsoa :) Kevin Spaceyn ja Benicio Del Toron takia olisin katsonut huonommanki pätkän :D

Koska painopiste näyttää olevan amerikkalaisissa filmeissä, päätin lisätä ehdottoman suosikkini Suomen elokuvahistoriasta.

Mikko Niskasen Pojissa on huikea sentimentaalinen lopetus. Nuoren Vesa-Matti Loirin näyttelemä lapsi juoksee junaasemalle huutaen "Äiti, Äiti" nähdäkseen miten äidin juna lipuu silmien edestä. Voimakas kohtaus kerrassaan, olin aika lyöty, kun katsoin sen lapsena. Toimii vieläkin...

Dogville veti melko tylyn loppukohtauksen, mitä ei ihan heti osannut odottaa.

The Devil's Rejects: Murhaajat ajaa verissäpäin ja haavoittuneina avoautolla kohti poliisien tiesulkua ja samalla ampuvat poliiseja kohti ja taustalla soi Free bird...

Hyvät,pahat,rumat ja muutaman dollarin tähden.

Escape from L.A.

Tiedä loppukohtauksista mutta mikähän siinä on että Suomi24:n keskustelupalstoille on ruvennut putkahtelemaan vuosien takaisia viestejä. Sitten niihin kaljapäissään tulee vielä vastattua.

Veikkaukseni on että pojat ovat "uudistaessaan" sivustoa sotkeneet tietokannat tai hakuehdot eikä niitä ihan äkkiä siivotakaan (45 miljoonaa vistiä!). Siispä markkinoidaan sotkua hienona innovaationa, leikkinä aikatasoilla, näin minä ainakin tekisin jos olisin markkinointiguru ;)

Stephen Kingin The Mist loppukohtaus oli kohtuu tyly ja yllättävä. Shawshank redemption myös tietysti, mutta kirjan lukeneena sen jo tiesin. Leffojen lopuista kuitenki tulee aina ekana mieleen The Doors leffan loppu, jossa kuvataan Pere Lachaisea ja Morrison lausuu helevetin hyvää Feast of friends runoaan, johon muut jäsenet soittivat myöhemmin taustalle Adagiota. Rauhallinen loppu vähemmän rauhalliselle elokuvalle.